sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Helteinen Padise Endurance Festival I

Kesä on ollut viileä, mutta lukemalla meidän blogin kisaraportteja huomaa, että hellettä on ollut ainakin silloin, kun sitä ei ehkä olisi kaivattu. Näin oli ennustuksissa jälleen kerran luvattu, että kun hevoset lastaatte ja maailmalle matkaatte, niin hikoilla saatte! Eipä silti, satakertaa mieluummin helle kuin kaatosade!

Ennen kisareissua pohdimme, miten kilpailun luonne muuttuu, kun ratsastettava matka pitenee. Oikeastaan, kun kilpaillaan alle 80 km matkoilla, tuloksen saa melko varmasti. 80 km matkakin menee vielä, mutta kun lähdetään ratsastamaan yli 100 km matkoja, on kyse jo urheilusta. Siinä punnitaan kilpailun aikana ihan kaikki: kuljetusmatkan onnistuminen, hevosen ja ratsastajan tankkaaminen, verryttely, valmistautuminen ja psyykkaaminen ennen kilpailua, suorituksen alkaminen, eteneminen ja onnistuminen, huoltojen ajoittaminen, tauoilla tankkaaminen, sää sekä olosuhteet reiteillä ja reittipohjat. Siihen ei tarvita kuin yksi pienen pieni mutta ja koko pakka menee sekaisin. 

Siskokset Padisessa
Nyt kun olemme tiiminä kilpailleet muutaman kerran pidemmillä matkoilla, on huomattu, että ihmisten on vaikea ymmärtää epäonnistumisia ja pieleen menneitä suorituksia. Se, että hevonen hylätään ei luojan kiitos aina tarkoita sitä, että hevosessa olisi jotakin vikaa tai se olisi rikki. Eihän estehevonenkaan aina pääse kaikkien puomien yli tai kouluhevonen saa yli 80% tulosta. Yhtälailla ravihevonen joskus rikkoo laukalle eikä matkaratsu aina pääse maaliin. Maratoonari voi vaikka kontata, jos jalat pettävät alta, mutta hevosten hyvinvointi on kilpailuissa aina etusijalla, ja jos merkit viittaavat siihen, että palautuminen edellisestä lenkistä ei ole riittävää, hevosen suoritus jää siihen. 

Tämän alkupohdinnan jälkeen palatkaamme aiheeseen ja katsotaan miten meidän reissu vironmaalle tällä kertaa sujui!

Meidän karavaania
Torstai 6.7.

Tuttuun tapaan olimme pakanneet autot valmiiksi jo keskiviikkona, joten aamulla tehtäväksi jäi enää hevosten hoito ja eväiden teko. Alpo lastattiin seitsemän aikaan, ja siitä sitten lähdettiin liikkeelle kohti Urjalaa. Urjalassa lastattiin rekkaan ja koppiin viisi hevosta mm. kisaratsuni Juhis. Alpon vieruspaikka jäi vielä tyhjäksi, sillä matkan varrelta oli luvassa vielä yksi kyytiläinen. Hyvissä ajoin starttasimme kohti seuraavaa pysäkkiä, ja nappasimme Safeen Alpon matkaseuraksi ja Elisan karavaanin jatkoksi.

Matkalla satamaan naureskelimme, mitähän kaikkea tällä kertaa olisi luvassa. Yhteen autoista oli edellisenä iltana vaihdettu laturi ja toivoimme hartaasti, että muita varaosia ei tällä reissulla kaivattaisi. Sen sijaan hieman ennen satamaa huomasin yks kaks olevansa ilman huoltoa, ja siinä sitten porukalla puntaroimme, miten toimimme. Hetken mielessä kävi ajatus että liittyisin Roosan huoltoon, mutta pontevasti porukka kannusti kaikesta huolimatta ratsastamaan. Asioilla on tapana järjestyä. 

Laivamatka meni nopeasti, ja klo 15.30 oltiin Tallinnassa. Iltapäivän ruuhkat ja matkan varren tietyöt aiheuttivat sen, että matka kohteeseen kesti ennakoidun tunnin sijaan lähes kaksi ja puoli tuntia! Ajoin omalla autollani eri reittiä ja olin kohteessa reilut puolituntia ennen hevosajoneuvoja. Ehdimme äidin ja Inarin kanssa eksyä sen verran sopivasti, että löysimme kisakeskukselle hyvissä ajoin ennen yhdistelmiä. 

Äiti ja Inari paistattelivat päivää ajanottoteltassa
Kisakeskuksessa oli tilaa! Valtavan kokoinen peltoaukea oli toisesta reunasta valjastettu kilpailukeskuksen rooliin. Valmistelut olivat vielä täydessä tohinassa, mutta tallialue oli jo pystytetty paikoilleen. Muutama hevonenkin siellä jo majaili. Selvittelin suomalaisten karsinat ja lähdin hevosia vastaan. Taluttelua ja majoittumista. Siinä kului iltapäivä nopeasti. Kun hevosasiat oli saatu järjestykseen, siirryimme omaan majapaikkaamme. Läheisen hotellin motellipuolelta löytyi meille varatut huoneet. Suunnittelimme kaikki yhdessä aamun aikataulua ja kävimme yöpuulle. 

Perjantai 7.7. 

Aamulla ohjelmassa oli ratsastus. Kun aamutoimien jälkeen saavuimme hoitamaan hevosia, emme meinanneet uskoa silmiämme. Peltoaukea oli täynnä laiduntavia lampaita!! Siellä sitten yksi jos toinenkin hevonen Alpo mukaan lukien mulkoili ja hyöri karsinassaan. Lampaista itsestään ei ääntä lähtenyt, mutta ilmeisen monella oli kilikello kaulassa. Lehmänkellomainen kalkatus täytti tyvenen aamun. 


Jostain ilmestyikin mies ja koira, jotka taitavasti paimensivat lampaat horisonttiin. En ole ikinä nähnyt niin suurta lammaslaumaa saati koiraa paimentamassa niitä. Hevoset rauhoittuivat vähitellen ja kannoimme ratsastuskamppeita tallialueelle. Kun satuloimme, kellojen kalkatus alkoi uudestaan kun lampaat palasivat takaisin laidunmailleen. Totesimme, että lampaiden sekaan emme lähde ratsastelemaan ja ehdimmekin jo hetken turhautua. Pian mies ja koira ilmestyivät autolla paikalle ja paimensivat lampaat jälleen pois. 


Lampaiden mentyä pääsimme ratsaille. Kaikilla hevosilla oli virtaa. Lähdimme kävelemään reittejä pitkin. Alpo malttoi juuri ja juuri kävellä, mutta Juhiksen kanssa meni ravin puolelle. Itseäni hieman jännitti, sillä viimekertainen kilpailu hevosen kanssa ei ollut helppo. Tällä verryttelyratsastuksella olikin suuri rooli kilpailuun valmistautumisessa, sillä sain Mialta valtavan hyvää psyykkausta ja neuvoja. Loppuratsastuksessa kaikki askellajit sujuivat Juhiksen kanssa todella rauhallisesti Alpon seotessa jonon hännillä. Roosa naureskellen keroikin, että siellä oli ollut velipoikien toimesta pientä kaaosta ilmasta. Jättäytyivätkin porukasta, jotta saivat hevoset rauhoittumaan. 

 
Tässä vielä tyyntä myrskyn edellä ;)
Olin ratsastukseen todella tyytyväinen. Meillä taisi molemmilla hieman jännitys helpottaa, koska hevonenkin tuntui olevan todella paljon rauhallisempi kuin viime kisoissa. Siistimme hevosia jo alustavasti eläinlääkärin tarkastuksia varten. Sen jälkeen pystytimme huoltoalueen. Huolto oli meidän ratsastuksen aikana käynyt tutustumassa huoltopaikkoihin. Saimme ensitietoa reiteistä ja mukavalta joskin sokkeloiselta kuulosti. 


Osa porukasta lähti käymään kaupassa hankkimassa kisaeväitä. Jäimme Roosan kanssa kilpailukeskukseen. Istuimme hevosrekan takasillalla hieman lepäilemässä kun yks kaks kalkatus kantautui korviimme. Siitä sitten alkoi lammasvyöry alueelle vastapäisen pellon pitkän heinikon joukosta! Lampaat saivat reippaan toimihenkilön toimesta äkkilähdön, kun tämä koiran lailla paimensi määkijät takaisin heinikkoon. Tuskailimme Roosan kanssa, mitä ihmettä tästäkin vielä tulee, jos lammaslauma vyöryy kesken kilpailun areenalle... Onneksi emme laumaa tämän jälkeen enää nähneet. Mies ja koira ajoivat paikalle ja paimensivat lauman jonnekin.

Alpo alkutarkastuksessa



Lähtölupa saatu!
Hoidimme ilmoittautumiset ja sen jälkeen alkoi alkutarkastuksiin valmistautuminen. Juhis oli todella rauhallinen kaveri. Tarkastus ei jännittänyt ollenkaan, kun nuori ruuna seisoi kuin tatti paikoillaan niin kuin kuuluukin. Ensin taas tarkastettiin kv-luokkien hevoset, jonka jälkeen oli kansallisten vuoro. Kaikki suomalaiset hevoset läpäisivät tarkastukset. Taluttelimme hevosia vielä jonkin aikaa ja syöttelimme pellolla. Illan aikana vielä tehtiin viimeisiä kisavalmisteluja aamua varten hevosten ruokinnan jälkeen siirryttiin itsekin majapaikkaan syömään ja nukkumaan. 

Alkutarkastuksessa
Lauantai 8.7.

Aamulla herätys klo 5 ja aamupalalle. Roosa ja Alpo starttaisivat klo 7 ja minä ja Juhis klo 9. Autoin Roosaa valmistautumisessa. Ratsukko oli alkuverryttelyssä ajallaan eli 30 minuuttia ennen starttia. Alpo oli reippaan oloinen ja klo 9 ratsukko starttasi matkaan. Luokassa ratsastivat myös kaksi muuta samasta porukasta: Mia ja Aza sekä Ines ja Wiirus. Olivat sopineet ratsastavansa kimpassa ja huoltoja oli yhdistetty. 

Kiirepoika startissa
Roosa ja Alpo 1. lenkki 40 km: 

Luokkamme startti tapahtui tasan klo 7.00 kuuden ratsukon voimin. Aika pian porukka jakaantui kahteen kolmen ratsukon ryhmään, joista jälkimmäisessä ratsastimme minä, Mia ja Ines. Etenimme tasaisen reipasta tahtia ja Alpo tuntui sopivan viritetyltä ja virkeältä. Alkumatkasta herra olisi jopa mielellään halunnut painella tilaisuuden tullen edellämenevien ohitse, mutta pikkuhiljaa alkoi muistua mieleen, että tästä on mahdollisesti tulossa pidempikin urakka, ja Alpo malttoi hieman rauhoittua. 

Olimme jo edellisenä päivänä reittikarttoja ihmetellessämme huomanneet, että reitit sisälsivät jos jonkinlaisia kiemuroita ja reittien päällekkäisyyksiä, joten pidimme katseemme tiukasti punaisissa reittimerkinnöissä aina uutta reittimerkkiä etsien. Aina siitä omasta tarkkaavaisuudesta ei kuitenkaan välttämättä ole hyötyä, vaan joskus kaikki voi mennä pieleen jostain muusta syystä ja tällä kertaa oma murhenäytelmämme alkoi hieman vajaa 10 km kohdalla, jossa jouduimme ilmeisesti ilkivallan kohteiksi. Kohtasimme risteyksen, josta oli mahdollista jatkaa joko suoraan tai vasemmalle. Tässä kohtaa tien reunustaa koristivat kolme nuolta, joista ylimmäinen oli punainen nuoli, joka ohjasi ratsastamaan suoraan, keskimmäinen puolestaan keltainen ja alimmainen jälleen punainen, joka ohjasi kääntymään vasemmalle. Punaiset nuolet oli merkattu tussilla numeroin 1 ja 2, joista numerolla 1 oleva nuoli osoitti vasemmalle, joten luonnollisesti käännyimme nuolen osoittamaan suuntaan ja jatkoimme matkaamme asiaa sen enempää miettimättä. 


Kun matkaa oli kulunut noin 13-12km huomasimme kuitenkin saapuvamme takaisin kisakeskukseen johtavalle reitille. Ihmettelimme hetken tilannetta ja soitimme huollolle, jonka kanssa tulimme siihen surkeaan lopputulokseen, että väärällä reitillä ollaan. Hetken päästä samaan paikkaan  ilmestyivät hurjaa vauhtia myös yhdeksän junnujen 120km luokan ratsukkoa, jotka olivat siis myös meidän tapaamme noudattaneet kiltisti nuolen osoittamaa suuntaa. Siinä sitten yhdessä 12 ratsukon voimin todettiin, että jossain nyt mättää ja useiden puhelinsoittojen jälkeen huollolta tuli ohje kääntyä takaisin ja suunnata lähimmälle crew pointille. Tässä kohtaa kuitenkin sekä huolto että me ratsastajat olimme epävarmoja siitä, missä kohtaa reittiä olemme ja ristiinhän siinä sitten mentiin ja olimme ilmeisesti jo ohittaneet takaisin päin tullessamme sen crew pointin, jossa huollon ja nyt myös tuomariston piti meitä odotella... Kyllä siinä kohtaa tuli tracker-laitteita ikävä...Hetken päästä saavuimme kaikki 12 ratsukkoa siihen pisteeseen, josta olimme jokainen menneet väärin vain todetaksemme, että nuolet oli numeroitu väärin päin! Ines otti nuolista puhelimellaan kuvan, jotta pystyisimme tarvittaessa todistamaan, missä vika oli.  Sitä emme tiedä, kuka nuolet oli noin merkannut, mutta itse kisajärjestäjät vaikuttivat olevan yhtä hämmästyneitä kuin mekin. 

Jatkettiin tämän jälkeen matkaa nyt nuolen numero 2 osoittamaan suuntaan ja tavoitteenamme oli päästä sille crew pointille, jossa kuvittelimme tuomariston ja huollon meitä odottavan. Emme kuitenkaan tiedostaneet, että olimme jo paljon aikaisemmin ohittaneet kyseisein crew pointin, johon huolto oli meitä yrittänyt ohjeistaa ja kun viimein päädyimme toiselle crew pointille saimme huomata olevamme tietenkin väärällä huoltopisteellä! Tässä kohtaa mittarissa oli jo reilusti yli 20 km eikä yhtään huoltoa - ei paljon naurattanut. Onneksi maailmassa on olemassa vielä ystävällisiäkin ihmisiä ja ennen kuin itse tajusin edes pyytää, tarjoiltiin sekä Alpolle että minulle juotavaa muiden luokkien huoltajien toimesta! Kiitin heitä ystävällisyydestään ja pian käännyimme takaisin ja soitimme jälleen huollolle. Nyt selvisi, että meidän tulisi tulla samaa reittiä takaisin kisakeskukseen päin, sillä muutama tuomariston jäsen oli lähtenyt reitille meitä etsimään ja tällä tavoin tulisimme toisiamme vastaan. Hetken päästä kohtasimmekin ison maasturin, josta tuli tuomariston käsky palata suorinta reittiä takaisin kisakeskukselle, sillä kilometrejä meille tulisi näin laskujen mukaan riittävästi. Hetken päästä myös oma huoltoautomme tuli meitä vastaan, sillä he olivat saaneet tuomariston luvan huoltaa meitä nyt muuallakin kuin merkityillä pisteillä. Päivä oli kuuma, joten huolto oli ensiluokkaisen tärkeää tänään. Annoimme hevosten juoda ja viilensimme niitä myös vähän. Kauaa emme voineet kuitenkaan seisoskella, sillä kuumassa ja tuulettomassa metsänpusikossa paarma-armeijat tietenkin hyökkäsivät hikisten hevosraasujen kimppuun. Jatkettiin matkaa ja huollettiin vielä kertaalleen ennen kuin vihdoin saavuimme kisakeskukselle ja ylitimme taukolinjan. Mittarissa oli nyt GPS-kelloni mukaan 39km, joten ihan kelpo kilometrit saatiin kuitenkin, kun todellisuudessa koko lenkki olisi ollut sen 38km. 


Taukolinjan jälkeen huolto oli vastassa ja otettiin Alpon varusteet pois, viilennettiin vähän ja mittailtiin sykettä. Vaikka ensimmäinen lenkki meidän kohdallamme oli mennyt aika sähellykseksi ja itse kunkin stressitasot olivat varmasti olleet huipussaan, Alpo palautui nopeasti ja ilmoittauduimme tarkkiin reilussa 2 minuutissa. Tarkastuksessa ei mitään ihmeempää huomatettavaa ilmennyt ja jatkolupa takataskussa saimme poistua huoltoalueelle. Tauko kului sekä hevosen, että ratsastajan tankatessa ja uudelle lenkille valmistautuessa. Tässä kohtaa huomasi kyllä, kuinka katastrofaalinen ja stressaava ensimmäinen lenkki oli ollut, sillä minusta tuntui, että olisin ratsastanut vähintään 80km sen vajaan 40km sijaan. 






Hilla ja Juhis 1. lenkki 40 km: 
Laittelin hieman virkeän oloisen kaverin kuntoon Sussun avustuksella ja puolta tuntia ennen starttia olin ratsailla. Hieman hirvitti tuleva startti, sillä luokassa lähtijöitä oli 18! Olimme sopineet Elisan kanssa, että lähdemme taas rauhakseltaan yhdessä. Elisan huolto oli luvannut auliisti huoltaa meitä molempia reitillä, joten Juhiksen ja minun eväät oli pakattu huoltoautoon. 

Verryttelyalueelle alkoi kerääntyä ratsukoita. Yllätyksekseni mitä enemmän porukkaa paikalla pyöri, sitä rauhallisemmalta Juhis tuntui. Ei haitannut vaikka toiset ravailivat, Juhis vaan käveli lunkisti ympäri areenaa. 

Startti oli rauhallinen. Kun lähtökäsky tuli, ei oikein kukaan lähtenyt. Hetken päästä porukka alkoi purkautua lähtölinjan yli me joukon hännillä. Startti oli todella rauhallinen. Juhis malttoi myös hienosti. Hyvin alkanut lähtö sai kuitenkin pientä lisäkimmoketta, kun kompterikamera ilmestyi pörräämään lähettyville. Tuntui, että se jahtasi Juhiksen takapuolta ja lähellä oli etten irvistänyt kameralle... Hillitsin itseni ja hevonenkin rauhoittui kun kurvasimme metsään ja kamera jäi peltoaukealle. 

Juhis kävi hieman kuumana, mutta oli kuitenkin hyvin hallinnassa. Saimme pian jätettyä pientä väliä edellä meneviin ja kuljimme omassa neljän hevosen letkassa. Matka tuntui alkavan hyvin. 

Saavuimme noin 5 km kohdalla olevalle water pointille. Siitä reitti jatkui takaviistoon ja edellä ratsastanut ryhmä kurvasi sinne juuri kun saavuimme saaveille. Hevosia eivät saavit kiinnostaneet, mutta kävivät niitä Juhista lukuunottamatta kaikki nuuskimassa. Juhiksella sen sijaan oli muuta puuhaa. Se sekosi, koska ei saanut ampaista virolaisten perään. Hyöri ja pyöri ja melkein keilasi muut pollet altaan. Sain varoitettua heitä ajoissa, ja sen jälkeen Juhis alkoi hääräillä omiaan. Pari sen verran äkäistä käännöstä paikoillaan, että yks kaks huomasin, ettei allani ollutkaan enää satulaa. Pieni dé ja vú, ja samalla tajusin, että se pahuksen oikea jalka oli taas tukevasti kiinni jalustimessa. Potkaisin jalustimen pois jalasta sillä seurauksella, että tipahdin Juhiksen vierelle omille jaloilleni ohjat edelleen tiukasti nyrkeissäni. Hevonen lopetti hyörimisen samantien kuin toikaisten "menehän nyt kiireesti sinne takaisin, täällähän on kilpailu menossa!" 

Säikähdyksellä selvittiin, vaikka oikean pohkeen sivussa poltteli ilkeästi muutamat seuraavat kilometrit. Vähitellen jalka vertyi, ilmeisesti pientä venähdystä. Toisaalta olin tyytyväinen, sillä kun jalka vertyi, se tuntui paremmalta! Taisi aueta se viimeinenkin hermopinne siinä rytäkässä! Samalla mietin, etten edes muista koska olisin viimeksi tippunut hevosen selästä. Jos silloin 2 vuotta sitten olisinkin tippunut, murtumilta olisi varmasti säästytty. Alpolta on tiputtu vain kerran, ja se titteli on Roosan hallussa. Oonaltakaan en muista tippuneeni koskaan. Vantulta varmasti joskus. Ja Napilta, vaikken sillä virallisesti olekaan koskaan voinut ratsastaa.

Juhis rauhoittui, kun pääsi keulaan. Meno alkoi sujua aina vain mukavammin, ja  vaikka välillä saavutimme kanssakilpailijoita, hevonen oli hyvin hallussa koko ajan. Koska ennen starttia olimme ennättäneet kuulla 120km ratsukoiden eksymisestä, katsoimme reittimerkkejä todella tarkkaan. Saimme kuitenkin huomata, että virheet oli korjattu, ja etenimme ilman ongelmia reitillä. Oma huolto oli yllättävän kaukana. Koko lenkin ainoa crew point oli noin 10 km päässä maalista. Siinä olikin itsellä jo kova jano, vaikka hevosia olikin ollut mahdollista juottaa reitillä. Nina K. huolsi meitä molempia ja Salomaan tiimiltäkin saimme Juhiksen kanssa paljon apua.

Keli oli helteinen ja tuskallisen kuuma. Paarmoja oli ihan valtavasti! Kuin olisi ampiaispesän läpi ratsastanut ja saanut vihaisen lauman kimppuunsa. Juhis ei paarmoista välittänyt tuon taivaallista. "Minullahan on näitä tarhallinen kotonakin," se tuntui ajattelevan. Toinen tipahdus oli lähellä, kun Elisan Safee veti sellaiset rodeot, että ihme on, miten siinä ratsastaja pysyi kyydissä! Syy oli paarmoissa, jotka tuntuivat himoitsevan Safee-raasua. Loppu matkan ratsastimme peräkkäin Safee edellä ja Juhis perässä ja minä vahtien Safeen takapuoleen laskeutuvia paarmoja. Rodeota ei enempää saatu, mutta kokoajan sai Elisa hätyytellä verenhimoisia pikkueläimiä pois ratsunsa takapuolesta. 

Saavuimme tauolle isossa porukassa rauhakseltaa. Taisi siinä olla melkein koko luokka kasassa, sillä muut olivat tulleet lopun rauhallisesti. Hevoset palautuivat hyvin ja tarkastukset läpäistiin. Siirryimme huoltoalueelle. Inari nukkui, ja äiti ja Sussu auttoivat hevosen kanssa.

Roosa ja Alpo 2. lenkki 32 km: 

Seuraavalle loopille starttasimme kolmen ratsukon porukastamme ensimmäisenä ja lähdimme Alpon kanssa hölkällä eteenpäin ja odottelimme näin muiden saavan meidät kiinni. Alpo tuntui virkeältä ja pirteältä ja itsekin olin saanut pääni jälleen kasaan ja tilanteen nollattua - nyt aloitettaisiin puhtaalta pöydältä ja unohdettaisiin edellisen lenkin sähellys. Hetken päästä jo Mia ja Aza tulivatkin ja jatkettiin matkaa yhdessä. Pian myös Ines ja Wiirukin liittyivät samaan porukkaan ja näin oli koko ryhmä taas koossa. 

Hetken päästä saavuimme waterpointille, jossa oli siis kolme isoa saavia hevosten juottoa varten. Alpo katsoi saaveja ensin epäluuloisena, mutta kun se huomasi, että Aza ja Wiirukin uskalsivat upottaa turpansa saavin syvyyksiin, teki Alpo saman perässä. Hevoset joivat vieretysten yllättävän kauan isoja kulauksia ja kun ne olivat juoneet tarpeekseen, jatkettiin matkaa. 

Alpo tuntui hyvältä ja pirteältä. Etenimme sekä ravissa, että laukassa kunnes päädyimme ensimmäiselle huoltopisteelle. Huollossa juotettiin ja kasteltiin hevoset ja jatkettiin taas matkaa. Seurasimme vihreitä reittimerkkejä, joita nyt oli laitettu hyvin tiuhaan ja reitti tuntui selkeältä. Ongelmitta ei kuitenkaan tästäkään lenkistä selvitty ja vanhan sanonnan mukaan ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä saapuessamme yhdelle metsätielle, vihreät reittinauhat loppuivat kuin seinään - ei voi olla todellista! 


Saavuimme kohtaan, josta oli mahdollista jatkaa kolmeen eri suuntaan - kaikki tietysti ruohittuneita pelto/metsäteitä, joista ei voinut nähdä edes edellisten hevosten kavionjälkiä! Ines kaivoi kartan esille ja yritimme siitä sitten selvittää, minne päin meidän tulisi mennä. Lähdimme kulkemaan hevosten kanssa rauhakseen yhtä pellon laitaa, jonka luulimme olevan oikea reitti, mutta hetken päästä päätimme kääntyä takaisin ja palata kohtaan, jossa olimme viimeisen vihreän merkin nähneet. Siinä kohtaa tutkimme taas karttaa ja päädyimme nyt kääntymään toiselle metsätielle, joka kaartui loivasti oikealle hieman viimeisimmän reittimerkin jälkeen. Seuraavaksi kohtasimme jälleen kaksi polunhaaraa, eikä yhtään reittimerkkiä edelleenkään missään! Nyt kuitenkin huomasimme toisella polulla hentoja kavionjälkiä ja lähdimmekin sitten seuraamaan niitä. Hetken päästä löytyikin lisää vihreitä merkkejä, joten olimme lopulta päätyneet oikealle reitille! Huh! Hieman kyllä jäi mietityttämään, että oliko kyseessä vaan huonoa tuuria, että tuollaisessa "riskialtiissa" kohdassa reittimerkit oli unohdettu laittaa 1,5-2km matkalle, vai oliko joku ne käynyt sieltä noukkimassa pois... Sitä emme koskaan voi tietää, mutta pääasia että löysimme oikealle polulle! 

Jatkoimme matkaa ja pian saavuimme toiselle huoltopisteelle. Kerroimme äskeisestä kommelluksesta ja huoltojoukot totesivatkin heidän jo ihmetelleen, missä oikein viivyttelemme. Juotettiin ja kasteltiin hevoset ja jatkettiin siitä sitten kohti kisakeskusta ja seuraavaa taukolinjaa. Välissä oli taas yksi water point, jossa kaikki hevoset joivat vähän. Alpo tuntui loppuun saakka pirteältä ja taukoalueelle porhalsi tarmokkaasti pienen joukomme kärjessä.


Taukolinjan jälkeen taas tutut kuviot ja sykkeen mittausta. Syke oli alkuun hieman 70 yläpuolella, mutta lähti pikkuhiljaa laskuun. Tällä kertaa palauttelu vei hieman kauemmin aikaa kuin edellisellä kerralla ja 4 minuutin jälkeen ilmoittauduimme tarkkiin. Tarkastuksessa Alpo sai kuivumisesta B:tä, samoin suoliäänistä, muuten kaikki A. Alpon syke oli 60, mutta eläinlääkäri totesi sen olevan epätasainen, joten hän halusi, että tulemme re-checkiin 10 minuuttia ennen seuraavalle lenkille lähtöä. Tarkastusalueelta suuntasimmekin huoltoalueelle valmistautumaan re-checkiä varten. 


Alpo sai syödä ja juoda ja kävellä melkein koko ajan.  Heti huoltoalueelle päästyään Alpo joi reilun puoli ämpäriä ja sai syödä taukomössönsä ja mutustellä heinää tai tuoretta. Lopuksi myös juoksutin Alpoa muutaman kerran ja herra tuntuikin aikamoiselta tahmatassulta. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt verrytellä enemmän, mutta aika loppui jälleen kesken. Re-chekissä Alpon syke oli tasaantunut, sillä eläinlääkäri ei siitä enää sanonut mitään. Meidän osaltamme tämänkertainen reissu päättyi kuitenkin tähän, sillä juoksutuksessa Alpo oli tahmainen ja eläinlääkärit eivät antaneet enää lupaa jatkaa. Kuuma keli ja ensimmäisen lenkin sähellys olivat varmasti vaatineet veronsa ja se näkyi nyt tässä. Laji on raaka ja pidemmillä matkoilla lopputulos voi olla hyvinkin pienestä kiinni. Meillä oli tänään rutkasti epäonnea matkassa ja se näkyi nyt lopputuloksessa.


Tarkastusalueelta suuntasimme takaisin huoltoalueelle, jossa Alpo sai lisää syötävää ja juotavaa ja kunnon pesun. Tämän jälkeen kävelyttelin herraa vielä, jonka jälkeen Alpo sai mennä karsinaansa lepäilemään. Ruoka ja juoma maittoivat ja iltapäivällä, kun vielä kävelimme hevosten kanssa ja juoksutin Alpon, tuntui herra jo täysin omalta itseltään.



Hilla ja Juhis 2. lenkki 22 km: 
Lähdimme muutaman minuutin Elisan ja Safeen perään, mutta nappasimme kaksikon tuota pikaa. Tällä lenkillä olisi luvassa jo maisemareittiä meren rannalla, jota odotimmekin jo kovasti. Reitit etenivät nopeasti, sillä ne mutkittelivat paljon ja kääntyilivät ristiin rastiin. Tarkkana sai olla. Kuten ensimmäinenkin lenkki, tämäkin kulki paljon ruohopohjaisia metsäteitä, peltoteitä ja pieniä hiekkamaanteitä. Pohjat olivat tasaiset, ja kivikkoa/irtokiveä vain pieniä pätkiä siellä täällä. 

Huoltoja reitillä oli nyt kolme, sillä yhden kohdan ohitimme pienellä aikaa kahdesti. Juhis joi hyvin ja kastella sai runsaasti. Päivä oli todella kuuma. Itselläni oli mitä mainion olo, joten melkoisena raatona sitä on viimekisoissa vedetty. Sain myös itsekin viilennystä, kun Marja heitti sangollisen vettä Juhiksen päälle. Sihtaus petti ja kaikki tuli syliin. Yllättävän pitään pysyi housut viileänä. Ainoa miinus, että kun kaikki kastui, tuli myös satulanpolttamat polviin.

Loppulenkki kulki hiekkatietä meren rannan tuntumassa. Vähän petyimme, sillä luulimme pääsevämme ihan rannalle. Pohdimme, että se taisikin olla jollain toisella lenkillä. Saavuimme taas isommassa porukassa tauolle, kun saimme joukon kiinni noin 1 km ennen linjaa. Tarkastuksessa kaikki ok. Juhis sai kuivumisesta B:n. Vielä olisi pakollinen re-check 15 minuuttia ennen starttia.

Kilpailunsa keskeyttäneet olivat siirtyneet omien hevostensa hoidon jälkeen automaattisesti huoltamaan muita. Harmillista todeta, mutta meillä piisasi huoltajia. Juhis joi ja söi hyvin. Tankkasin itsekin ja olo oli hyvä. Hevonenkin oli verrytelty re-checkiä varten ja sieltä selvisimme hienosti A:n paperein! Satuloimme Juhiksen ja kapsuin ratsaille. 

Hilla ja Juhis 3. lenkki 20 km: 
Lähdimme reilun minuutin Elisan jälkeen, joten starttasimme reippaalla laukalla ja saimme peltosuoralla heidät jo kiinni. Juhis tuntui todella hyvältä. Sopivan energinen mutta nöyrä ja rauhallinen. Kilometri kilometriltä aloin pitää tästä hevosesta yhä enemmän ja enemmän, niin että lopulta kilpailun jälkeen totesin sen kuuluvan suosikkeihini. 

Viimeinen lenkki alkoi metsäteiltä, jonka jälkeen huomasimme suuntaavamme jälleen kohti merenrantaa. Huolto oli meitä vastassa ja mitä sieltä huollon takaa avautuikaan!? Hiekkaranta ja reitti meni kuin menikin sinne!! Wow!!

Siellä me mennään!!


Huolsimme ja Juhis joi hyvin. Kastelimme reilusti ja sitten baanalle. Mieletön elämys laukata merenrantaa! Hevoset hieman mutkittelivat aaltojen tahtiin, mutta kumpikin oli niin meno päällä, ettei sen enempää aaltojen kuohuja katsottu. Rannalla oli ihmsisiä uimapuvuissa ja siellä ne makaa rähnöttivät auringossa melkein hevosten jaloissa ja kuvasivat ohi kiitäviä ratsukoita. Rantapätkä ratsastettiin kahdesti, sillä käännös tapahtui rannan päässä olevalla water pointilla. Aivan ihanaa laukata ranta vielä takaisin!



Huolsimme toisen kerran ennen kuin jatkoimme eteenpäin rannalta. Mia kannusti ja psyykkasi minua loppuun, vaikka tässä kohtaa kilpailua mieli olikin todella positiivinen. Silti tsempit ja kannustus tuntuivat todella hyviltä, ja päätinkin laittaa asian korvantaakse seuraavaa huoltovuoroa varten. Sopivat sanat oikeassa kohtaa antavat lisäpontta viimeisille kilometreille. 

Tulossa viimeiselle huollolle
Huomasimme, että maaliin olisi enää vajaa 10 km ja se meni yhdessä sujauksessa, sillä hehkutimme kilpaa Elisan kanssa rantalaukkoja. Vielä nopea huolto noin 5 km ennen maalia ja menoksi. Saimme luokan kärjen horisottiin, mutta koska halusimme taata varmat tulokset, tulimme omaan tahtiin rauhassa maaliin. Onneksi näin, sillä peltoaukean päässä näimme hurjaakin hurjemmat maalilaukkataistelut, kun kaksi ratsukkoa kiisi kiitolaukkaa kohti maalilinjaa voitosta taistellen. Tuloksista katsellen kumpikin kiituri sai hyväksytyn tuloksen eikä voittaja ollut palautellut maalispurtin jälkeen kuin vajaat 10 minuuttia! Toiseksi tullut hieman kauemmin, melkein 20 minuuttia. 
Maalilaukat
Maalissa!
Saavuimme maaliin 66 sekuntia voittajan jälkeen. Vastassa oli melkein koko suomitiimi, ja molemmat hevoset pääsivät melko pian lopputarkastuksiin. Kun odotin omaa vuoroani, näin miten Elisa halasi Safeeta. Mahtavaa! Tulos heille! 

Viilennystä ennen lopputarkastusta
Lopputarkastuksessa jännittää aina. Niin nytkin. Ehkä jopa normaalia enemmän, sillä hevonen oli lopussa tuntunut niin hyvältä ja panoksena meidän molempien viimeinen noviisikvaali. Kaikki hyvin, juoksutuksessa sain tosissani pinkoa, jotta pysyin Juhiksen tahdissa. Kaikki A, joten tuloshan siitä tuli! Ihan mielettömän ihanaa!! Allergiataustani takia en ole koskaan sen suuremmin suukotellut eläimiä. Nyt pusuttelin Juhista niin, että eläinlääkärit naureskelivat. 

Tässä vielä jännän äärellä

Loppujuoksutus

Isohali. Herkkä hetki.
Siirryimme tauoalueelle halausten saattelemana. Tunnelma oli katossa. Hyppäsimme Elisan kanssa toistemme kaulaan, sillä tämä tulos oli yhtä merkittävä heille kuin meillekin. Kiittelimme yhteistyöstä vuolaasti toinen toisiamme. Sanat eivät riittäneet kertomaan, miten hienosti kilpailu osaltamme meni. Pelasimme yhtä, se kannatti ja tavoite saavutettiin. Yhteistyöllä on isoja vaikutuksia. 

Ilta kului hevosia huollellessa, talutellessa ja syötellessä. Oma jalkani tuntui hieman aralta etureidestä ja pohkeen sivusta. Ilmeisesti pientä revähdystä alun tippumisen johdosta. Se ei paljon tässä kohtaa haitannut. Pääasia on, että pystyn olemaan tässä lajissa ainakin näillä matkoilla täysillä mukana. Alpo hillui hieman narun päässä, sillä menohaluja oli vielä jäänyt. Harmitus oli edelleen suuri, mutta toisaalta huomasimme, miten toisaalla onnistuminen hieman helpotti tuskaa. 

Hienon hieno Juhis!
Illalla odottelimme palkintojen jakoa Roosan kanssa. Äiti, isä ja Inari siirtyivät majapaikkaan etsimään meille syötävää, sillä mitään ruokaa ei tainnut olla tarjolla. Kisapäivän kestää eväillä mutta kyllä illalla täytyisi saada oikeaa ruokaa. Sitä ei nyt kutenkaan missään ollut tarjolla vaan tasailimme kisaeväskassin pohjalta löytyviä murusia. 

Ennen palkintojen jakoa näimme, miten toinen 160km ratsukko lähti viimeiselle lenkille ja miten toinen saapui reippaassa laukassa maaliin. Hyvävointinen ja virkeä hevonen, jolle napsahti hyväksytty tulos. Palkitojen jaossa minulle napsahti sijoitus 8. nopeudella 13,769 km/h. 


Sunnuntai 9.7.

Aamulla pakkailimme tavarat ja taluttelimme hevosia. Lastasimme ennen klo 9 ja sitten lähdimme karavaanissa ajelemaan kohti Tallinnaa. Matka taittui nyt reilussa tunnissa, ja satamassa olimme hyvissä ajoin. 

Laivamatka meni nopeasti. Porukalla istuttiin, syötiin ja puitiin reissua. Tunnelma oli mukava ja kaikki olivat tyytyväisiä, vaikka varsin tulosrikas reissu ei tällä kertaa ollut. 8 suomalaishevosta, joista 3 sai tuloksen ja nekin kansallisesta luokasta. Silti positiivinen fiilis vallitsi ja katseet suunnattiin jo pikkuhiljaa seuraaviin kisoihin. 


Hiiohoi! Täältä tullaan Suomi!
Satamasta kurvasimme Hämeenlinnan kautta ja jätimme Safeen Alpon kyydistä. Kotona Oona oli innoissaan Alpoa vastassa niin, että ne piti laittaa yöksi eri laidunlohkoille kun tamma ahdisteli ruunanrutkua koko ajan hörhöttämällä ja kulkemalla perässä. (Aamulla innostus oli jo unohtunut, eikä Alpo ollut enää Oonan mielestä yhtään kiinnostava.)



Kiitos kaikille mukanaolleille! Kiitos Elisalle! Yhteistyö oli niin hienoa, että sitä on vaikea sanoin kuvailla! Kiitos Mialle ennen kaikkea henkisestä tuesta ja kannustuksesta mutta myös viimeisen loopin huollosta! Kiitos huollosta myös Nina K.lle, Salomaille, Susannalle ja Jakkelle! Vaikka sattumusten kautta olinkin matkassa ilman omaa huoltoa, suomitiimi paikkasi tilanteen! 

Ja ennen kaikkea kiitos Ninalle hevosen lainasta, valmennuksesta ja siitä, että lopulta päädyin kuitenkin starttiviivalle!
- Hilla

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Helteinen Midnight Ride

Matkaratsastuskilpailut 17-18.6.2017,Lieto
  taso 3.1, 87 km nopeuskilpailu, miniminopeus 10 km/h
Järjestäjä: VARMA
Jälleen helteinen sää matkaratsastuskilpailupäivänä! Tällä kertaa luvassa olisi aikalailla erilainen kilpailu kuin tavallisesti. Midnight Ride -kilpailut nimensä mukaisesti järjestettiin iltapainotteisesti, kilpailisimme pitkästä aikaa molemmat samassa luokassa ja vielä lainahevosilla. Minulle oli valikoitunut ratsuksi Alpon velipoika Avialis eli Hapsu ja Roosalle tarjoutui hieno tilaisuus kilpailla Dalilla. Suuri kunnia, nimittäin matkaratsastuskonkari Dalilla on takanaan enemmän kilpailuja kuin meillä kaikilla yhteensä!


Koska aamustartin sijaan luokan lähtöaika oli vasta klo 14, aamu oli rauhallinen. Häärittiin omat tallihommat, syötiin ja sitten klo 11 jälkeen lähdettiin kohti kisakeskusta. Isä oli kuljetuskaluston kanssa startannut pihasta jo hieman aiemmin, koska ajoi Urjalaan noutamaan meidän kisaratsujamme. 

Kisakeskus oli järjestelty teeman mukaisesti: telttoja ja juhannuskoivuja! Lisäksi rach -teeman mukaisesti toimihenkilöt komeilivat cowboy asusteissa stetsonineen kaikkineen! Todella hienoa ensinnäkin keksiä jotakin erilaista saati sitten vielä toteuttaa se kaikilla lisähöysteillä!

Katsastimme huoltopaikat ja kannoimma tavarat ja vedet paikoilleen. Kun hevoset saapuivat, otimme ne talutukseen. Kävimme ilmottautumassa ja sen jälkeen olikin aika suunnistaa eläinlääkärin tarkastukseen. Sekä Dalilla että Hapsulla oli kaikki ok ja lähtölupa saatiin. Roosa, joka ensikertaa kisasi lainahevosella ja orilla hieman jännitti, mutta vaikka Dali vähän kukkoilikin niin homma oli silti hienosti hallussa. 


Kiitos huollosta Jolanalle!
Aloimme satuloida hevosia ja aikataulussa olimme ratsailla verryttelyalueella. Keli oli hyvin lämmin, ja hörpimme ohi mennen juotavaa ennen starttia. Nyt ei auttanut tehdä samaa virhettä kuin viimeksi, joten nestetankkausta oli suoritettu huolella. Lisäksi imetys on osaltani saatu päätökseen, ja muistutin jo kuiviin imetyn lehmän sijaan ratsastajaa. 



Luokassa starttasi viisi ratsukkoa ja olimme sopineet, että ratsastaisimme Marin kanssa yhdessä. Lähdimme hieman muiden jälkeen, jotta saimme edetä alusta saakka rauhallista vauhtia. Kvaalin metsästys oli tähtäimessä kahdelle meistä, joten olimme sopineet, että edetään tasaista vauhtia 13-14 km/h tuntumaan. 

Startti
Koska Hapsu oli ainut rauhallinen lähdössä, vedin meidän kolmikkoa. Samanlaista silmäpeliä se piti mitä Alpokin kaikenlaisten pusikoiden, kukkasten ja portinpielien kanssa. Pieniä, hauskoja sivuloikkia oli ohjelmassa jonkun aikaa. Huolto oli tsekkaamassa menoa 4 km kohdalla, josta ratsastimme vilkutellen ohitse.


Seuraava huolto oli 10 km kohdalla. Kastelimme hevosia, ryystimme juomaa ja ainoastaan Dali joi. Matka jatkui ja vaihtelimme vetohevosta uskolliseen tapaamme. Lenkki oli mukava ja taittui reilussa parissa tunnissa. Kilpailun aikana ratsastaisimme kolmesti saman 29 km lenkin. Onneksi maisemat olivat sellaisia, että kyllä niitä kelpasi katsella. 




Seuraava huolto oli reilun 20 km kohdalla. Kastelimme runsaasti, sillä keli oli kuuma ja Dali joi. Hieno hevonen, kun tietää, että alusta saakka pitää toimia oikein. Muut irvistelivät ämpäreille ja matka jatkuin. Vielä noin 4 km ennen taukoa kastelimme ja Dali tietysti joi jälleen. Naureskelimme sille, kun orhi niin suloisen tunnollisesti joi kun kerran toiset tarjosivat. 


"Missä on mun juomat!?"
Saavuimme tauolle käynnissä ja tulimme jo ennen linjaa alas selästä ja löysäsimme vöitä. Hevosia kasteltiin jasykkeet laskivat nopeasti ja pian olimme kaikki tarkastuksissa. Hapsulla ja Dalilla kaikki A:ta mutta Marin kilpailu päättyi tähän. Jatkaisimme siis matkaa kahdestaan Roosan kanssa.

30 minuutin tauko kuluu aina siivillä. Onneksi eläinlääkärialueella ei ollut ruuhkaa ja ehdimme tankata sekä itsemme että hevosia. Yhtä aikaa lähdimme uudelle kierrokselle. Huolsimme samoissa paikoissa samalla reitillä. Matka taittui taas kivasti ja molemmille hevosille maistui nyt juoma. Kastelimme ahkerasti, sillä lämmintä riitti!



Noin 20 km huollosta Dali lähtikin ärhäkästi matkaan ja huuteli mennessään. Naureskelimme, että mihinkäs sille tuli kiire. Jatkoimme maltillisessa laukassa Dalin huudellessa. Pian saimme kuitenkin näkyviimme vakoisen hännänpään ja Marika ja Hireshän ne siellä menivät. Dali nappasi ratsukon kiinni, ja hirnuen ohitti itsensä jonon ensimmäiseksi. Jatkoimme kolmistaan kohti seuraavaa taukoa. 

Tauolle samaan tapaan ja kastella sai jo runsaammin. Vaikka ilta oli edennyt, oli sää vain lämmennyt. Onneksi paikoitellen kävi pieni tuulenvire! Sykkeet laskivat hyvin ja menimme tarkastuksiin. Dalilla kaikki A:ta ja herra siellä vähän kekkuloi omiaan. Kevättä rinnassa eikä jo ratsastetut 58 km tuntuneet vielä missään. Hapsu kuitenkin oli juoksutuksessa hieman vaisu, joten eläinlääkäri määräsi vielä re-checkiin ennen starttia. Vaikka saimme Marilta kaiken mahdollisen avun, niin päädyimme kuitenkin keskeyttämään kilpailumme re-chekciin. Ei tuntunut järkevältä jatkaa kilpailua, keli ei ollut helppo. Kolmannelle osuudelle lähtivät sitten Roosa ja Dali, jotka saivat matkaseuraa nyt Marikasta. 



Jäin huoltamaan omaa ratsuani kisakeskukseen ja äiti ja isä lähtivät tuttuun tapaan reitille. Viimeinen lenkki tuotti hieman vaikeuksia, sillä havaittavissa oli ratsastajan uupumista. Huolto pelasi ja huomasi tämän ja toimi salamana. Ratsastajalle ylimääräinen huolto, boostaus elektrolyyteistä ja siribiriä ja uusinta parin kilsan päästä. 10 km tutulla huoltopaikalla meno olikin sitten palannut raiteilleen ja ratsastaja saatu piristymään. Loppumatka oli sujunut hyvin, yhden ekstrahuollon juottamisen ja kastelemisen merkeissä olivat tehneet. Kesäyössä klo 21.37 aikaan kaksi kimoa ratsua sitten saapuikin peräkanaa maaliin noin 40 min voittoon ratsastanutta ratsukkoa jäljessä. Dali ravasi maaliin letkeästi ja karjui orimaisesti linjalla. Virtaa siis vielä jäi. 

"Hoi kaikki tammat, mää tulin!"

Virkeänä maalissa
Olimme koko porukka ratsukkoa vastassa ja huolto pelasi hienosti. Syke saatii alas ja kaikki vaikutti lupaavalta kunnes... Dali asteli eläinlääkärin portista sisään, huomasi maassa pissalammikon ja alkoi hörhötellä. Tämä aiheutti sen, että syke kieppui inan sallitun 64 yläpuolella vaikka se kahdesti mitattiin. Game over, vaikka kaikista muista kohdista tulikin A! Vielä viimeisen juoksutuksen ori juoksi kaikilla viidellä jallalaan. Kevättä rinnassa siis. 

Dali sai ansaitsemansa huomion, vaikka tulos nyt jäi saamatta. Taisi olla luokan ainut hevonen, joka meni läpi kisan pelkällä A-linjalla. Eläinlääkäri oli ollut pahoillaan, kun joutui hylkäämään hevosen. Viimeisen tarkastuksen jälkeen eläinlääkäri tulikin vielä Dalin luo ja mittasi vielä kerran sykkeen, joka oli jo reilusti alle ylärajan. Todettiin, että nämä on näitä orien asioita. 

Vaikka emme kumpikaan tänään saaneet tulosta, olimme tyytyväisiä päiväämme. Roosan suoritus ei olisi paremmin voinut mennä, keskinopeudeksi olisi tullut tavoitellut 13,5 km/h, jos Dalin hormonit eivät olisi jyllänneet enää 87 km jälkeen niin villisti. Omakaan keskeytys ei harmittanut, koska helle tuli jälleen yllättäen ja tottumattomana näin pitkillä matkoilla se aiheutta omat haasteensa. 

Lastasimme tavarat ja hevoset, kiitimme kilpailuista ja lähdimme kotimatkalle. Yötön yö. Näinhän se on. Ilman näitä kilpailuita se olisi voinut ainakin minulta jäädä näkemättä, koska tunnetusti olen huono valvomaan. Oli hauska ajella kotiin kesäyön valossa. 

Kiitos Ninalle silmäteriesi lainasta. Oli hienoa saada kilpailla Hapsulla ja Dalilla. 
Kiitos Jolanalle huoltoavusta!

- Hilla