sunnuntai 21. elokuuta 2016

Aikamoinen comeback!

Matkaratsastuskilpailut 6.8.2016, Liesjärvi
  taso 3, 80 km nopeusluokka, miniminopeus 10 km/h
Järjestäjä: SuMaRa

Vihdoin ja viimein sain itseni istutettua koneen ääreen ja kirjoitettua Oonan kaudenavauskilpailuista, jotka pidettiin Liesjärvellä parisen viikkoa sitten. Kisojen jälkeen kesälomille kirmannut allekirjoittanut ei vain ole hieman kehnoista kesälomakeleistä huolimatta "ehtinyt" istahtaa koneen ääreen, aina kun tuntuu olevan jotain "tärkeämpää tekemistä".  


Kisapäivä alkoi pirteällä 3:45 herätyksellä, sillä lähtö pihasta kohti kisakeskusta tapahtuisi suunnitelmien mukaan 5:00. Näin myös tapahtui ja kisakeskuksessa olimme suunnitelmien mukaan puoli seitsemältä. Tälläkertaa tiimimme oli paikalla hieman vajaalukuisena, sillä 1.8. klo 23.10 tiimiimme syntyi uusi matkaratsastajanalku. Tarkemmin kooltaan 48cm pitkä ja 2810g painoa omaava pieni prinsessa, jota ei kuitenkaan vielä viiden päivän ikäisenä nähty tositoimissa kisapaikalla, vaan neiti tyytyi toistaiseksi seuraamaan tiimin työskentelyä Hillan kanssa kotoa käsin.

Tässä hän on - meidän tiimin uusi maskotti! ;)
Kilpailupaikalla päivä alkoi tuttuun tapaan ilmoittautumisella ja tavaroiden rahtaamisella huoltoalueelle, jonne edellisenä iltana kilpailupaikalle saapuneet kanssakilpailijat olivat meille ystävällisesti jo oman "huoltokarsinan" varanneet, iso kiitos siitä! Seitsemän kieppeillä pidettiin reittiselostus, jossa kerrottiin reitin varrella olevan pieni pätkä asfalttia, korkeusvaihteluita, sekä paikoitellen suurikivistä soraa, johon olimmekin varautuneet pohjallisten kera. Reittiselostuksen jälkeen suuntasimme eläinlääkärin tarkastukseen. Eläinlääkärintarkastuksessa syke 36 ja kaikki ok, joten lähtölupa saatiin. Siitä sitten suuntasimme varustamaan Oonaa ensimmäiselle osuudelle, joka oli pituudeltaan 32 km.

Tämän paremmin ei kai voi meille tarkoitettua huoltoloossia merkata? :D


Lähtö tapahtui tasan klo 8:00 kahdeksan hevosen voimin. Oona tuntui pirteältä, mutta tyytyi kulkemaan valitsemallani paikalla joukon hännillä. Aloitimme melko rauhallisesti, sillä jokaisen lenkin alussa oli reilun kilometrin mittainen asfalttipätkä, jonka jälkeen matka jatkui melko samaan malliin.  Kuljimme yhdessä porukassa aina noin 6-7km asti, kunnes kärki alkoi kiristää vauhtiaan ja katosi omille teilleen. Nyt matkaa jatkettiin kuuden ratsukon porukassa. 

"Mennään mennään mennään!"
Noin 10km kohdalla pidimme ensimmäisen huollon, jossa Oonalle ei vielä juoma maittanut, joten kasteltiin vaan, sillä keli oli yllättävän hiostava. Oona oli hieman innostunut vauhdin kiristyessä ja olikin painanut ohjalle viimeiset kilometrit ennen huoltoa. Halusin hieman rauhoittaa tilannetta ja lepuuttaa omia käsilihaksiani ja lähdimmekin huollosta hieman ennen muita, jotta pääsisimme välillä vetämään joukkoa. Näin omat käteni saivat hieman levätä ja Oonallekin teki hyvää, kun paine ohjassa vähän heltyi - ohjalle painaminen kun on aika kuluttavaa. Oona porhalsi edellä omaa reipasta hölkkäänsä, joka on siinä 17km/h tietämillä. Vetohevosena saatiin toimia noin viitisen kilometria, jonka jälkeen oli aika vaihtaa vetohevosta. 



20 km huoltoon saavuimme neljän ratsukon porukassa. Oonalle ei vielä juoma kelvannut, joten heitettiin taas vettä niskaan ja jatkettiin matkaa. Pidettiin vielä kolmas huolto vähän matkan päästä, jossa vain kasteltiin. Loppumatka sujui hyvin ja noin kilometri ennen maalia jäätiin Kirsin ja Rollen kanssa kävelemään ja talutettiin hevoset taukolinjan yli keskinopeuden näyttäessä reilut 15km/h. Alpon kanssa ei yleensä paljoa tarvitse kävellä ennen tauko/maalilinjaa, mutta Oona palautuu Alpoa hitaammin, joten pieni kävely ennen maalia on neidin kanssa aina paikallaan. Taukolinjan jälkeen varusteet pois, hieman viilennystä ja sykekahva kylkeen. Syke pamppaili 80-75 tuntumassa, mutta pienen odottelun jälkeen laski alle 64 ja lähdettiin kohti tarkastusaluetta. Ilmoittauduimme tarkastukseen ja hetken päästä tuomari tulikin ottamaan sykkeen kahvalla, sillä eläinlääkärin tarkastukseen oli jonoa. Syke 52, joten saatiin jäädä sykealueelle odottelemaan vuoroamme päästä eläinlääkärin eteen. Hetken päästä kutsu kävi saapua tarkastukseen, jossa kaikki oli ok ja saimme jatkaa seuraavalle 32 km osuudelle. 


30 minuutin tauko kului nopeasti ja hetken päästä startattiinkin Oonan kanssa seuraavalle osuudelle. Kuljettiin kolmen ratsukon porukassa ja ensimmäinen huolto pidettiin jälleen 10 km kohdalla. Oona ei vieläkään juomaa huolinut, joten kasteltiin vain. Jatkettiin matkaa yhdessä seuraavat 5 km, jonka jälkeen mentiin loppu 5km Oonan kanssa hetki kahdestaan muiden laukatessa reippaampaa edellä. Oonan kanssa en pitkällä matkalla laukkaa, joten tultiin vajaa kilsa muiden perässä Oonan reipasta 18-20km/h ravia. 20 km huollolla saatiin muu porukka kiinni. Nyt Oona malttoi jo juodakkin ja kun neiti oli tarpeekseen juonut, kipattiin vettä niskaan ja lähdettiin muiden peesissä viimeiselle 12 kilometrille ennen taukoa. Taukolinja ylitettiin taas käynnissä taluttaen keskinopeuden ollessa melko sama reilu 15km/h kuin edellisellä lenkillä. Jälleen varusteet pois, hieman viilennystä ja sykekahva kylkeen. Nyt Oonan syke pyöri jossain 80 yläpuolella, mutta laski kymmenyksen, kun neiti malttoi sontia. Pieni odottelu vielä ja syke saatiin 60 tietämille, jolloin uskaltauduin ilmottautua tarkastukseen. Tuomari mittasi jälleen sykkeen ja nyt se oli 56. Eläinlääkärin eteenkin päästiin hetken päästä ja jatkolupa A:n paperein saatiin. 


Tarkastuksen jälkeen suunnattiin 40 minuutin tauolle, joka lyheni kymmenellä minuutilla, sillä viimeisellä tauolla oli luokassamme kaikille pakollinen re-check, jonne tulisi mennä 10 minuuttia ennen varusteet päällä. Tässä välissä hevoselle jälleen juomaa ja ruokaa, kuten myös ratsastajalle. Hetken päästä varusteet päälle, hieman lämmittelemään ja sitten re-checkkiin! Re-checkissä kaikki ok ja saimme jatkaa hyvillä mielin viimeiselle 16 km osuudelle. 


Lähdimme tauolta viimeiselle osuudelle toisena, vajaa minuutti johtavaa ratsukkoa jäljessä. Oonassa ei väsymyksen merkkejä tuntunut ja neiti pinkaisi tauolta innoissaan tavoitellessaan johtavan ratsukon häntää! Sain neitiä vähän toppuutella, sillä alun asfalttipätkän halusin ottaa edellisten lenkkien tapaan rauhallisesti. Asfalttipätkän jälkeen jatkettiin Oonalle ominaista reipasta 17km/h ravia. Tavoitteeni viimeisen osuuden suhteen oli selkeä: edetään omaa tasaista vauhtia ja katsotaan sitten mihin se riittää. Mitään sijoitusta emme täältä olleet alunperinkään lähteneet hakemaan ja Oona olikin ylittänyt kaikki odotukset taittaessaan lenkkejä näinkin nopeilla keskinopeuksilla. Noin kolmen kilsan kohdalla kolmantena tauolta lähtenyt ratsukko saavutti meidät ja pyyhkäisi hetken päästä ohitse. Oona -täti tästä suivaantuneena meinasi, että tämä asia tulisi oitis korjata, mutta itse olin toista mieltä. Noin viiden kilsan kohdalla huolto oli vastassa kastelupullon ja vesiämpärin kanssa. Oona sai juoda hieman, jonka jälkeen kasteltiin ja jatkettiin matkaa. 10 km kohdalla pidettiin toinen huolto, jossa myös johtavat ratsukot huolsivat ja näin saatiin heidät kiinni ja matka jatkui yhdessä. Otettiin vielä yksi lyhyt huolto loppuun, jossa lähinnä vähän kasteltiin, jonka jälkeen matka sai taas jatkua. Kuljettiin parisen kilsaa johtavien ratsukoiden perässä, mutta kun noin 4km ennen maalia ratsukot kiristivät vauhtiaan jäätiin Oonan kanssa kahden. Jatkettiin matkaa samalla 17km/h ravilla kuin aikaisemminkin. Muutaman kilometrin päästä Oona tuntui takapäästään hieman kankealta ja haki ravinsa tahtia. Hetken päästä neiti kuitenkin omatoimisesti pinkaisi vauhtiin ikään kuin olisi vaihtanut sen niin sanotun ison vaihteen päälle ja lähti painamaan 20-21 km/h ravia korvat pystyssä kohti maalia. Väsyessään, kun Oonalle tuo ns. "hitaampi" ravi muuttuu vaikeammaksi lihasten väsyessä, jää jäljelle enää yksi vaihde. 


Maalilinja lähestyi lähestymistään ja tällä kertaa olin suunnitellut ravaavani hieman lähemmäs maalilinjaa, sillä yritin välttää kangistumista mahdollisimman paljon nyt kun Oona tuntui hieman väsyneemmältä, olihan matkaa takana jo 80 km. Noin 500m ennen maalia otettiin käyntiä ja ylitettiin maalilinja viimeisen lenkin keskinopeuden ollessa huimat 17 km/h! Maalilinjan jälkeen sama kaava toistui kuin aikaisemminkin - varusteet pois, viilennystä ja sykkeen mittausta. Oonan syke pyöri pitkään 80 yläpuolella, mutta lähti hetken päästä laskuun. Varmistelin ja varmistelin, kunnes lopulta syke oli 60 tietämillä ja uskaltauduin ilmoittautua lopputarkastukseen. Lopputarkastuksessa syke 60, ihonkimmoisuudesta B, kuten myös suolistoäänistä. Sitten liikkeiden vuoro. Oona lähti liikkeelle kankeasti ja ensimmäinen juoksutus meni mönkään. Eläinlääkäri pyysi meitä juoksemaan toiseen kertaan, jolloin Oona vertyi ja juoksi lopun oikein mallikkaasti! Liikkeistä tuli B ja tämä takasi meille hyväksytyn tuloksen ja kolmannen sijan! Upea, upea Oona! Tarkastuksesta saatiin poistua ilosta hypellen - Oona oli tehnyt comebackin ja minkälaisella tuloksella!

Palkintojen jako pidettiin hieman sen jälkeen, kun luokan viimeinen ratsukko oli saapunut maaliin. Koko päivän ilma oli ollut mitä parhain, mutta kuinka ollakkaan, kesken palkintojen jaon taivas repesi ja alkoi sataa kaatamalla! Sateesta huolimatta tunnelma oli iloinen, sillä onnistuneita suorituksia tuli runsaasti. Oonan kanssa sijotuimme kolmanneksi keskinopeudella 15,9 km/h! Aikamoinen comeback täytyy sanoa, Oona ylitti kaikkien odotukset! Nyt Oona saa kunnon palautteluloman, jonka jälkeen aletaan suunnitella tulevaa. Tästä on hyvä jatkaa!
 
- Roosa


keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Mistä hikoilu kertoo?

Hevosen hikoilu johtuu usein joko fyysisestä rasituksesta tai yleistilan laskusta. Jälkimmäisellä tarkoitetaan tietenkin sitä, että hevonen on sairastunut, ja sairas hevonen voi hikoilla levossa ollessaan. Kova kipu voi aiheuttaa hikoilua, kun hevosen olo on kivun johdosta tuskainen. Myös kuumeen nousu / lasku voivat johtaa hikoiluun. Kun kipeää hevosta lääkitään, saattaa seurauksena olla hevosen hikoaminen. Levossa hikoavaan hevoseen tulisikin aina kiinnittää huomiota, ja syy hikoiluun selvittää välittömästi sillä se voi kertoa hevosen sairastuneen. 

Hevosen hiki sisältää saippuamaista proteiinia, joka saa aikaan hien vaahtoutumisen. Proteiinin ansiosta hevosen vettä hylkivä karvapeite kastuu ja hiki pääsee karvapeitteen päälle haihdutettavaksi. 
Toiset hevoset ovat kovia jännittämään ja hikoilevat silloin helposti. Tunnetiloista erityisesti jännitys ja stressi saavat hevosen hikoilemaan. Jännitys voi johtaa joskus hevosen tärisemiseen, jolloin lihakset tuottavat lämpöenergiaa. Toki jännitys aiheuttaa hevoselle myös stressiä, jonka seurauksena voi olla stressiperäinen hikoilu. Tilanteet, jotka saavat hevosen jännittämään ja sitä kautta hikoilemaan ovat yksilöllisiä. Esimerkiksi siinä missä toinen matkustaa trailerissa rennosti, hikoaa toinen litimäräksi jo pienelläkin kuljetusmatkalla. 


Kuumuus aiheuttaa hikoilua, sillä hevonen on tasalämpöinen, jolloin sen elimistö pyrkii pitämään kehon lämpötilan mahdollisimman vakaana. Lämpöhikoilun tarkoituksena on jäähdyttää kehoa ja näin ollen estää hevosta kuolemasta kuumuuteen. Keho viilenee, kun hiki haihtuu iholta ja näin ollen hien alla oleva kudos viilenee. Fyysinen rasitus käynnistää lämpöhikoilun. 


Alpo tietää, miten hien saa kivasti pintaan ihan oma-aloitteisestikin!
Liikkuminen on aktiivista toimintaa, jossa kudokset kuluttavat energiaa ja tuottavat samalla lämpöä. Hevosen hikoilu tässä valossa voi johtua esimerkiksi ajosta tai ratsastuksesta, mutta yhtäläillä tarhassa tai laitumella aktiivisesti liikkuva hevonen hikoaa. Toki hikoiluun voivat vaikuttaa useammat tekijät yhtäaikaa, kuten vaikkapa ratsastus ja jännitys samanaikaisesti. 

Hikeä pukkaa treenissä kelissä kuin kelissä. 
Joskus kuulee ihmisten kauhistelevan hevosen hikeen liikuttamista. Toiset ajattelevat hevosen hikoamisen olevan merkki liiallisesta rasituksesta. Itse näkisin asian niin, että hevoset ovat hikoilun suhteen yhtä yksilöllisiä kuin ihmisetkin: Siinä missä toinen hikoaa jo kuntosalille saapuessaan, toinen vielä palelee alkuverryttelyssä. 

Omien hevosten kohdalla tarkkailen hikoilua. Liikkuvan hevosen tulee mielestäni hiota, sillä jos minkäänlaista karvapeitteen kostumista ei kohtuullisessa rasituksessa tapahdu, herää epäilys hevosen aineen vaihdunnan mahdollisista häiriöistä. Edesmennyt hevoseni kärsi tästä ongelmasta kerran, eikä se reippaan ratsastus- tai ajolenkin jälkeen kostunut edes varusteiden alta. Silloin asiaa selvitetiin, ja hevonen todettiin terveeksi. Monenlaista kokeiltiin ja hevosen ruokaan lisättiin mm. elektrolyyttivalmistetta. Toiset viittasivat kintaalla ongelmaani todeten hevosen niin kova kuntoiseksi, ettei minun käytössäni vaan rasittunut hikoamispisteeseen. Yks kaks hevonen alkoi kuitenkin jälleen hikoilla, eikä vastaavaa esiintynyt enää jälkeenpäin. Mutta sen muistan, miten paljon paremmalta hevonen tuntui ajaa/ratsastaa hikoilevana kuin hikoilemattomana!

Meillä kaikki kolme kaviollista ovat kovia hikoilemaan ja esimerkiksi reippaalla käyntilenkillä nousee kevyt hiki pintaan. Oona ja Alpo jännittävät yksinmatkustamista ja hikoavat vähän kuljetuskopissa. Kentällä työskennellessä tehokkaalla käyntityöskentelylläkin on mahdollista saada Oonan ja Alpon turkki kostumaan. Normaalissa tilanteessa, jossa hevonen liikkuu mielellään ja on terve, pidämme hikoilua positiivisena asiana. Otamme sen viestinä siitä, että hevosen kehossa on kaikki kunnossa ja aineenvaihdunta pelaa. 


Hellesää luo omat haasteensa matkaratsastuskilpailuun. 
Kuumalla säällä hikoilu on runsaampaa ja jos esimerkiksi kilpailupäivä sattuu olemaan kovin lämpöinen, korostuu hevosen kastelemisen ja viilentämisen tärkeys. Viilentämisellä on mahdollista vaikuttaa hevosen syketasoon, vireyteen ja jaksamieen. Kastelussa käytämme mehukattipulloja, joita on aina teipattu kaksi yhteen. Pullon kahvasta ratsastajan on helppo ottaa kiinni ja kastella hevosta vaikka ihan liikkeessä. Kun pulloja on kaksi, kastuu kaula sopivasti molemmilta puolilta. Lisäksi pullot voi viskata ihan rauhassa maahan, josta huolto voi ne sitten noukkia talteen. Kastelemme aina vain kaulaa, emme koskaan selän tai takaosan isoja lihaksia. Kastelua kannattaa etukäteen harjoitella, sillä kumpikaan meidän hevosista ei siitä aluksi pitänyt. Nykyisin kastella saa kaikessa rauhassa, sillä kokemuksen myötä kumpikin on tottunut tähän ja oppinut nauttimaan viilennyksestä. 


Kiitos ystävien ja tuttujen, meillä on tyhiä mehukattipulloja juuri sopivasti tähän tarkoitukseen!
- Hilla

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Montako loimea tarvitaan 2,5 kpl hevoseläimellä?

Mitä tekee paras äiti helteisenä viikonloppuna? Pesee tietysti hevostemme loimet (ja nyt tuskailee kun matot on vielä pesemättä). Isämme "innostui" lähettämään oheisen kuvan Watsupissa ja esittämällä tietokilpailukysymyksen: "Montako loimea tarvitaan 2,5 kpl hevoseläimellä? Niitähän on tietysti 23 kpl." 

Loimien pesu ennen kaikkea. Matot sitten joskus, jos kelejä riittää...
Anteeksi nyt vain, mutta väärin meni! Joten tämä postaus on omistettu rakkaalle isällemme ja olkoon se toiselta nimeltään katsaus 2,5 kpl hevoseläimen vaatekaappiin. 

Tavaroiden katselmus ja puhdistus menossa. 
Varustehuoneen siivouksen yhteydessä kannoimme kaikki tavarat ulos pihamaalle tuulettumaan ja puhdistettavaksi. Samalla tietysti tuli vähän tavaraa blokattuakin, sillä aina tuntuu kertyvän nurkkii tätä-voin-joskus-vielä-tarvita -kategorian tavaraa. 


Siinä samalla sain inspiraation tämän postauksen tekemiseen, ja järjestelinkin sitten kaikki meidän loimet ulos tuulettumaan. Ikuistin tietysti tämän kaiken ja nyt saa vihdoin arvon isä-pappa vastauksen kysymykseensä, montako loimea tarvitaan. 

Oikealla Oonan ja Alpon loimet, vasemmalla Napin. 
Ensimmäiseksi tarkastellaan sadeloimia. Oonalla ja Alpolla on käytössää 5 kpl fleecevuorellisia sadeloimia, jotka ovat koossa 135 ja 145. Kummallakin on omassa koossaan kaksi Rainbusterin sadeloimea kaulakappaleella ja yhteishyvänä vanhempi HorseHousen sadeloimi. Napilla puolestaan on käytössä 4 kpl vedenpitäviä loimia: Rainbusterin fleecevuorellinen sadeloimi kaulakappaleella, vuoreton sadeloimi sekä Finntackin hieman paksummalla vuorella oleva sadeloimi. Kuvassa oleva vihreä HappyGoLucky loimi sai häätötuomion sen huonon vedenpitävyyden johdosta ja joutui siis roskakoriin. Yhteensä siis 5 + 3 sadeloimea. 

Kaulakappaleet
Kaulakappaleetkin järjesteltiin omaan riviinsä, josta löytyy vedenpitävät kaulaosat Rainbustereihin ja toppaloimiin. 


Ratsastusloimia on ihan sillä ajatuksella, että kilpailuissa eri osuuksille on mahdollista laittaa kuiva ratsastusloimi. Valikoimasta löytyy 2 kpl Hööksin heijastinloimea sekä 4 kpl muun merkin edustajia. Pääsääntöisesti kotikäytössä ovat olleet heijastinloimet, mutta kilpailuissa on inhottavaa laittaa märkä, kylmä tai pakkasella muotoonsa jäätynyt loimi hevosen selkään seuraavalle osuudelle. Siksi näitäkin tarvitaan ihan oma, erityinen määränsä. 


Toppaloimissa löytyy sekä fullneck- että perinteistä mallia. Nappi ei toppaloimia tarvitse, joten tämän kategorian loimet 6 kpl ovat Alpon ja Oonan omaisuutta. Valikoima on hyvä, vaikka kyseessä on ns. halpismerkin toppaloimet, kokoina 135 ja 145. Vasemmalla on ihan huippuhyvät ja molemmille istuvat Minimanista ostetut fullneck loimet, keskellä HorseHousen kaulakappaleelliset toppaloimet ja vasemmalla fullneck loimet. Kaikki ovat vedenpitäviä, hintaluokaltaan noin 70 €:n loimia ja oikein hyviä! Osa loimista on tullut perintönä, ja ovat edelleen täysin iskussa. Tässä ehkä syy, miksi emme ole koskaan haksahtaneet mihinkään tiettyy loimimerkkiin, koska näiden istuvuuden ja toimivuuden kanssa on vaan käynyt melkoisen hyvä tuuri. 

Tuskin olisi edes mainitsemisen arvoinen asia, mutta kaksi vasemman puoleista on Napin omaisuutta. 
Coolerit ovat kaikki fleeceä. Niitä on hevosille 5 kpl ja Napille 2 kpl (huomaa vasemman puoleinen ihan itse tehty hiittiloimi ponin nimellä varustettuna!) Jälleen kisoissa on näillekin käyttöä, jotta tauolle saa tarvittaessa kuivan loimen. Lisäksi talvella hikitreenin jälkeen loimia joutuu kuivatuksen yhteydessä vaihtamaan. Liilat kaulaloimet ovat kisakäytössä ja niitä käytetään kotona vain harvoin ja harkiten. 

Punainen on Napin, ettäs tiedätte!
Villaloimia löytyy hevosille 3 kpl ja Napille 1 kpl. Näistä ehdoton suosikkimme on oikeanpuoleinen Vanttu-vaarin perintö eli Vantun verskatakiksi nimetty Finntackin loimi. Ei tuon laadukkaampaa villaloimea olekaan ja voin vannoa, että uuden tuotannon loimet eivät ole mitään tämän laatuun ja kestävyyteen verrattuna. Sopii sekä Oonalle että Alpolle vaikka selän mitassa onkin hevosilla eroa. 


Fleeceloimia löytyy sekä edustus- että kotikäyttöön. Napilla on 3 kpl fleecepusakoita ja Oonalla ja Alpolla sitten loput 6 kpl. Näistä 4 kpl on vain kisakäytössä. 


Ötökkäloimet. Jokaiselle omansa. Vasemmalta alkaen Napin Thermo Masterin ihottumaloimi, Oonan Hööksin ötökkäloimi ja Alpon Horse Comfortin zeepraloimi. Sitten on Alpon mukana tullut Agrin ötökkäloimi vähän niin kuin varalla (loimessa ei vatsaläppää) ja reunassa sininen verkkoloimi kuivatukseen. Verkkoloimista emme ole koskaan perustaneet, mutta koska lahjoituksena tämä kyseinen loimi tuli, niin otettiinpahan se vastaan. Muutaman kerran käytetty ja kyllähän se kesällä kuivattaa kieltämättä aika hyvin. Yhteensä siis 5 kpl loimia tässä kuvassa. 


Tiedätkös isä, mitä löytyy varustehuoneen ylähyllyn laatikoista? Yllätyys!! Lisää loimia tietysti! Siellä majailevat harvoin käytössä olevat loimet, eli tallitoppaloimi, jota käytetty lähinnä talvella kuljetuksessa, paksumpi Vanttu-vaarin perintö Vanyar-kaulaloimi (lähinnä kuljetukseen), hiittiloimi sekä 3 kpl Finntackin enstex -loimia, joista löytyy sopiva koko jokaiselle. Näitä nyt lähinnä raviaikoina on käytetty, mutta jemmassa ovat ylähyllyllä. Yhteensä siis yllätyslaatikoissa majailee loimia 6 kpl. 

Pysyitkö laskuissa mukana, isä?
Lopuksi on yhteenvedon aika. Pysyitkö laskuissa mukana? 

Oikea vastaus isämme laatimaan tietokilpailukysymykseen on 51 loimea! Ja jos vielä tarkemmin haluaa analysoida, niin se 0,5 kpl hevoseläimistä tarvitsee 11 kpl loimia. 

Koska tässä kohtaa (ainakin isämme) kelaa postauksen kuvia uudestaan ja uudestaan epäillen tyttärensä matikkapäätä, perusteltakoon loimimäärää muutamalla pointilla: 

  • syksyn sateilla sadeloimet eivät kuivu yhdessä yössä, joten on oltava kuiva loimi seuraavan aamun varalle
  • talven sateilla toppaloimet eivät kuivu jne...
  • matkaratsastuskilpailuissa tietysti jokaiselle tauolle ja maaliin olisi suotavaa olla kuiva loimi ja vastaavasti eri osuuksille kuiva ratsastusloimi (muistat varmaan mitä märille loimille tapahtui näissä kisoissa)
  • yhden karsin pois ihan oma-aloitteisesti koska sitä ei tule koskaan käytettyä (Napin vihreä (vuotava) sadeloimi)
No ehkä hieman vähemmälläkin määrällä tulisi toimeen, mutta loppujen lopuksi "ylimääräisiä" ovat vain yllätys-laatikon loimet ja osa Napin fleeceloimista. 

Lopuksi vielä lohdutuksen sananen hiuksia päästään nyhtävälle isällemme: Kaikki ovat tarpeellisia, nyt niitä on hyvä määrä, lisää ei tarvita ja kaikille on tallissa merkitty paikkansa! Ja kyllä, näitä oli enemmän kuin satulahuopia mutta vain niiden lukumäärästä on meitä ohjeistettu

- Hilla

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Maajoukkueleiri Pinsiössä 9.-10.7.

Lauantai 9.7. 

Matkaratsastuksen maajoukkuetoiminnan leiri järjestettiin viime viikonloppuna Pirttisillan tilalla Pinsiössä. Matkaan lähdimme aamulla puoli kahdeksan aikaan ja mukaan pääsivät molemmat hevosemme. Matka sujui nopeasti ja noin parin tunnin ajomatkan jälkeen olimme kohteessa. 

Purimme hevoset ulos kopista ja veimme ne vastavalmistuneelle laidunlohkolle. Tilan emäntä Elina olikin nähnyt paljon vaivaa leiriläisiä varten, laidunlohkoja, tarhoja ja karsinoita oli varattuna jokaisen tarpeeseen. Ensi töikseen Elina kysyikin, missä haluaisimme hevosiamme majoittaa. Valitsimme laitumen, sillä olivathan Oona ja Alpo kotonakin olleet yötä päivää laitumella juhannuksesta lähtien. Kun hevoset olivat päässeet laitumelle, odottelimme muiden leiriläisten saapumista. Porukkaa tippui paikalle tasaiseen tahtiin ja ehdimme hyvin vaihdella kuulumisia muiden kanssa hevosten majoittamisen ohessa. 

Varsinainen ohjelma alkoi puolen päivän aikaan, kun puolalainen FEI4* eläinlääkäri Jaroslaw Rubenz luennoi meille matkaratsun ruokinnasta. Tietoiskun sisältö painottui energian tarpeeseen niin treeni- kuin kisakaudellakin sekä elektrolyyttien, erityisesti kaliumin ja natriumin tarpeeseen urheilusuorituksen aikana. Jarek painotti kuitenkin varovaisuutta elektrolyyttilisien kanssa: jos elektrolyyttejä antaa liikaa tai liian aikaisin, voivatkin ne edistää hevosen kuivumista. Halvin elektrolyyttilisä on natriumkloridi eli suola. 

Koska en ehtinyt ottaa yhtään kuvaa koko viikonlopun aikana, päätin kuvittaa tämän postauksen arkistokuvilla. 
Luennon jälkeen ratsukot jaettiin kolmeen ryhmään. Olimme sopineet, että Roosa ratsastaisi molemmat hevoset ja näin ollen hänen vuoronsa olisi Oonan kanssa 1. ryhmässä ja Alpon kanssa 3. ryhmässä. Lähdimme hakemaan hevosia laitumelta ja siirsimme ne tarhoihin. Molemmat hevoset hermostuivat heti, sillä paidaksi ja pepuksi muodostunutta kaksikkoa erotti nyt väliaita! Voi sitä porua, kun molemmat höpöttivät toisilleen ihmeissään joutuessaan "eroon" toisistaan! Roosa käytti molemmat hevoset alkutarkastuksessa Jarekin ja toisen eläinlääkärin Johanna Bäckströmin silmien alla. Molemmilla oli kaikki kunnossa. Roosa nousi ratsaille ja lähti suorittamaan mäkitreeniä ensimmäisessä ryhmässä. Minä jäin vahtimaan Alpoa, joka surullisesti huuteli Oonan perään, vaikka näköpiirissä oli lukuisia hevosia. 

Ratsukot kiersivät ensin 7 km alkuverryttelylenkin, jonka jälkeen ottivat laukka- ja ravivetoja pitkään, jyrkkään mäkeen. Mäen päällä hevosten sykkeet aina tarkastettiin ennen kuin heidät ohjattiin uuteen nousuun. Oona oli ollut treenistä mielissään, ja kahden arabin perässä ravannut mäkeen oikein mielellään. 



Oonan ja Roosan treenaillessa 2. ryhmä lähti alkuverryttelyyn ja minä aloin valmistella Alpoa viimeiseen ryhmään. Hevonen oli hieman hermostunut, ja hyöri siinä määrin tarhassa, että satuloimiseen tarvittiin hieman apua. Onneksi apukäsiä oli helposti saatavilla, ja Rita käväisi pitelemässä Alpon narusta sen aikaa, että ehdin saada satulan hevosen selkään. Muut viimeisen ryhmän ratsukot lähtivät kentälle kävelemään, joten minäkin siirryin sinne Alpoa taluttelemaan, jotta hevonen hieman rauhottuisi. 

Mitä vielä! Oonaa oli ikävä, paarmat ärsyttivät ja menohalujakin tuntui olevan ihan kiitettävästi. Pitkiltä tuntuivat seuraavat kymmenet minuutit kun Alpon ohjaksissa roikuin. Hevonen kun vaan halusi pyöriä ympärilläni, koska en herran mielestä kävellyt riittävän reippaasti... 

Viimen tuttu raviaskel kaikui horisontista ja Roosa ja Oona saapuivat mäkitreenin päätyttyä suoraan tallille. Olimme sopineet, että minä kävelyttäisin Oonan niin Roosa ehtisi muun ryhmän mukaan. Vaihdoimme siis hevosia, ja niin Alpo pääsi matkaan! Kävelytin Oonaa kentällä, kunnes vein sen tarhaan odottelemaan. 



Tässä kohtaa huokaisin hieman ja kävin juomassa. Keli oli hiostava, minulla liikaa vaatetta ja askel alkoi jo painaa. Ehdin hieman hengähtää ja sitten ehdinkin sopivasti tallilla tässä välissä piipahtaneen valmentajamme Ninan kyytiin ja pääsin seuraamaan viimeisen ryhmän mäkiosuutta. 

Ratsukot saapuivat 7 km alkulenkin jälkeen mäkeen ja nousivat sen päälle sovitusti laukalla. Virtaa tuntui olevat kaikissa neljässä hevosessa, ja Alpon silmät kiiluivat silkasta innostuksesta. Muistelin meidän alkuverryttelyä kentällä ja hykertelin itsekseni, joskohan herran hymy vielä vähän tuosta hyytyisi. (No eipä paljon kyllä hyytynyt...)


Hevoset nousivat rinteeseen yhteensä neljästi. Jokainen sai vuorollaan olla ensimmäisenä. Alpo saapui rinta rottingilla omalla vuorollaan ryhmän johdossa. Roosa kyllä myöhemmin paljasti vetäjän roolin olleen hyvin jännitävä, sillä Alpo ilmeisesti oli nähnyt niitä kuuluisia Pokemoneja vähän siellä sun täällä... 


Leirikuva: Viimeinen ryhmä mäkitreenissä. Kuva Heidi Laurinen / Team Suonpää. 
Mäkiosuuden jälkeen ratsukot kiersivät jäähdyttelylenkiksi samaisen 7 km lenkin mitä olivat menneet alussa. Tallilla hevoset kiikutettiin vielä lopputarkastukseen, jossa Jarek ja Johanna syynäsivät niitä tarkkaavaisesti. Etukäteen tiedossa olleisiin heikkouksiin kiinnitettiin erityisesti huomiota ja jokainen ratsastaja sai varmasti kultaakin arvokkaampia käytännön vinkkejä oman hevosensa treeneihin. Meidän hevosilla kaikki oli ok, ja historiassa olleet ongelmat selvästi treenien myötä menneet parempaan suuntaan. 

Kun hevoset oli viety takaisin laitumelle, oli ruokailun aika. Nälkä tässä kohtaa jo kurnikin kaikkien suolistossa ja ruoka maistui. Sovimme, että siirrymme kukin majapaikkoihimme ja tapaamme yhteismajoituksessa myöhemmin. 

Majoituimme Roosan kanssa Kirsin luona, jonne myös Elisa ja Rita tulivat. Hengähdimme hetken ja lähdimme sitten yhteiseen kokoontumiseen. Ohjelmassa oli eläinlääkärien arvokas konsultaatiomahdollisuus, ja jokainen saikin vuorollaan esittää heille kysymyksiä joko koskien omia hevosia tai jotakin kuvitteellista ongelmaa tai tilannetta. Jarekin englantia oli helppo seurata ja paljon mielenkiintoista jäi jokaiselle korvan taakse. Aika kului siivillä, ja pian olikin aika lähteä nukkumaan. Pitkän päivän jälkeen uni taisi maittaa jokaiselle. 

Sunnuntai 10.7. 

Aamu alkoi ihanalla aamupalalla Kirsin luona. Suuri kiitos Kirsille majapaikasta ja tarjoiluista! Sen jälkeen suuntasimme takaisin tallille. Meidän kaksikko möllötti tyytyväisenä omalla lohkollaan. Haimme ne taas järkytystä herättäneisiin tarhoihin aamutoimille. Kylläpä oli kamala väliaita taas rakastavaisten välissä!

Aamun ohjelma alkoi hevostarkastuksilla. Alkutarkastus kävi nopeasti kun oli kaksi eläinlääkäriä. Päivän ohjelmassa oli 30 km yhteislenkki 15-16 km/h nopeudella. Koska treenejä oli vain yksi, olimme ajatelleet että joudumme arpomaan Roosalle hevosen. Salaa haaveilin toisen ratsastajan löytymisestä ja kuin tilauksesta leirille ulkomailta saapunut suomalaisvahvistus Mia oli vailla ratsastettavaa. Mielellään hän lupautuikin sitten meidän avuksemme ja sai Alpon käyttöönsä. 

Hevoset lähtivät halukkaasti yhdessä ryhmässä lenkille. Aikamoinen letka lähtikin matkaan kun kaikki starttasivat yhtä aikaa. Minä jäin tallille odottelemaan ja pääsin mukaan eläinlääkäreiden ja joukkueen johdon keskusteluun. Oli mielenkiintoista taas kuunnella Jarekin tarinoita ulkomailta. Aika kului tässä seurassa kuin siivillä ja pian ratsukot saapuivatkin takaisin pihaan. Lähdin Jarekille sihteeriksi lopputarkastuksiin ja kirjoitin sykkeitä ja muita tärkeitä huomioita ylös paperille. Mielenkiintoista oli seurata lähietäisyydeltä FEI-eläinlääkärin toimia. Jälleen hevosia tarkkailtiin ja ratsastajille annettiin vinkkejä. 



Lenkki oli sujunut hyvin meidän hevosten osalta. Kumpikin oli lopputarkastuksessa hyvässä iskussa eikä mitään suurempaa huomautettavaa tullut. Mia kehui Alpoa mukavaksi ratsastaa ja olikin kiva saada ammattilaisen mielipide ja vinkkejä jatkoa ajatellen. Muutama kokeilemisen arvoinen niksi laitettiin korvan taakse koskien mm. Alpon taipumusta ns. "rullailuun" kuumuessaan. Hevosten huollon jälkeen oli ruokailun aika. 


Leirikuva: Mia ja Alpo tarkastuksessa. Kuva Nina Mickelsson. 
Ruokailun jälkeen vuorossa oli Thermo Shock -kylmähoidot sekä hevosille että ratsastajille. Ensin käytiin läpi hevoset. Jokainen sai kertoa hoitajille, minne juuri omalle hevoselleen haluaisi hoitoa laitettavan. Näitä oltiin jo pohdittu sekä eilisen että tämän päivän eläinlääkäritarkastuksissa. Pääsääntöisesti jalkojen ja selän lihaksistoon hoitoja hevosille laiteltiin. Niinpä meilläkin Oona sai hoidot jalkoihinsa ja Alpo selkään. Oona ei oikein ollut tapahtumasta moksiskaan, mutta Alpoa vähän sihisevä hoitolaite jännitti. Hyvin saatiin kuitenkin hoito myös Alpolle annettua. 


Leirikuva: Thermo Shock -hoidossa. Kuva Nina Mickelsson. 
Osa lähti syömään ja osa ratsastajista otti hoitoja. Mekin Roosan kanssa kokeilimme: Roosa niskaan ja hartioihin, minä (mihinkäs muuallekaan) kuin vammajalkaan. Esittelin hoitajalle kipeät ja kireät kohdat ja täsmähoitona hän käsitteli murtumakohdan lisäksi kipeytyvät lihakset ja lihaskalvot. Hoito tuntui aika jännältä. Viileältä ja hiukan jäi hoidetut kohdat kihelmöimään. Illemmalla hoidettuja kohtia ehkä hivenen jomotteli mutta täytyy kyllä sanoa, että jalkani ovat hoidon jälkeen tuntuneet todella hyviltä ja käsitellyt kohdat eivät kipeytyneet viikonlopun touhuista ollenkaan! Tällä perusteella voisin kyllä suositella hoitoja vastaaviin vaivoihin. 

Hoitojen jälkeen oli vielä yhteenvedon aika. Jarek pitivät vielä oman puheenvuoronsa ja puhui leirin aikana tehdyistä hevostarkastukista yleisesti. Sen lisäksi kävimme läpi valmennettavien tavoitteita loppukauden suhteen. Ainakin SM -kilpailu ja Liettuan kv-kisat ovat monella mukana kisakalenterissa. Näyttäisi siltä, että Liettuaan olisi suuntaamassa ennätyspaljon suomalaisratsukoita syys-lolakuun vaihteessa. Tämähän on tietysti oiva tilaisuus tutustua kisapaikkaan ja reitistöön, sillä samaisella paikalla on luvassa NBCH-kisat 2017, joka on monella tähtäimessä. 

Lopuksi vielä kiiteltiin puolin ja toisin osallistujia ja järjestäjiä ja erityisesti Elinaa, joka majoitti hevoset tiluksillaan ja tarjosi loistavat puitteet valmennusleirille! Yhteishenki oli jälleen huippuluokkaansa ja haikein mielin saattelimme toinen toisiamme kotimatkalle. Kaiken kaikkiaa oikein antoisa viikonloppu, josta jäi taas paljon uutta asiaa mietinnän alle. 

Kotimatka sujui nopeasti viikonlopun tapahtumia raportoidessa. Kotona Nappikin oli selvinnyt hengissä yksin vietetystä viikonlopusta ja piippaili iloisesti portilla kun kurvasimme pihaan. Pian kuitenkin hymy hyytyi kun tapansa mukaan Alpo ja Oona näyttivät kumpikin, missä pikku-Nenäliinan paikka laumassa taas olikaan. Reipas poni! Naapurien mukaan Nappi oli päivät oleskellut laitumella ja huudellut sieltä ohikulkijoille. Rauhallisesti kuitenkin oli osannut ottaa, vaikka vasta toista kertaa olikin yksin yötä kotona. 

Alpo ja Oona saavatkin nyt viettää laidunlomaa ja palautua rauhassa viikonlopun treeneistä. Sen sijaan Napilla saattaa olla nyt lenkki jos toinenkin tiedossa, sillä tokihan sitä täytyy jollakin kaviokkaalla baanalle päästä!

- Hilla

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kesän matkaratsastustreenejä osa 2: Alpo ensi kertaa Kolvaassa

Blogissa on miltei joka kesä kerrottu meidän treeneistä isovanhempiemme mökillä Kolvaassa. Kolvaassa reitit ja pohjat ovat aivan toista luokkaa mitä meillä täällä kotona. Vain viime kesä oli poikkeus perinteeseen eikä yhtään Kolvaan reissua Hillan loukkaantumisen takia päästy tekemään. Tänä kesänä menetys piti tietysti korvata ja Alpon Kolvaa-ura korkata! Niinpä 19.6. pakkasimme molemmat hevoset koppiin ja suuntasimme kohti Kolvaan huvilaa. 

Roosa ja Alpo, Nea ja Oona
Nea saapui taas avustamaan meitä ja näin ollen saimme suunniteltua yhteistreenin hevosille. Alpo oli muutamaa viikkoa aikaisemmin päättänyt lepolomansa ja takana olikin jo aktiivista jaloittelua ja kenttätyöskentelyä muutaman viikon ajalta. Tämä oli Alpon ensimmäinen isompi treeni sitten Viron kisojen. 


Tytöt lähtivät matkaan hyvissä ajoin aamupäivällä ja aloittivat lenkin lämmitellen. Ensin alkukäyntiä parin kilometrin verran ja sitten rentoa hölkkää. Alpo johti joukkoa ja se siitä rennosta hölkästä, sillä hevonen oli nähnyt matkalla vaikka ja mitä! Piti tietysti asiaan kuuluvasti vähän pomppia ja poukkoilla, ja kiihdytellä. Hupsu ruuna! 


Tytöt etenivät reitillä sovituilla nopeuksilla. Alun jälkeen nopeutta lisättiin tasaisesti matkan edetessä. Kun hevoset 10 km taivalluksen jälkeen hieman rauhoittuivat, onnistui GPS:n seurantakin hieman paremmin. Vetohevosta vaihdettiin tasaisin väliajoin, jotta kumpikin sai kulkea edellä. Nykyisin tuntuu tuo ekana meneminen olevan molemmille kovin tärkeää. Alpokin vielä vuosi sitten peesaili mielellään, mutta nyt hän haluaa kulkea ekana! Matkahevoselle ihan suotava ominaisuus. 


Matkan varrella huolsimme 10 km välein niin kuin kilpailuissakin yleensä teemme. Hevosille ei juuri juomat maistuneet, mutta ratsastajat hörppivät vähän. Päivä oli lämmin mutta sopivan tuulinen, jotta ötökät pysyivät loitolla. 

Huollolla

Juomatauko
Tähän väliin on ylläolevan kuvan innoittamana pakko heittää pieni vinkki! Nimittäin ihan parhaita juomapulloja ovat kuvassa olevat ns. pillipullot! Hevosen selässä näistä on äärettömän kätevä juoda kun ei tarvitse puristella pulloa ja kallistella päätään. Voi koko ajan pitää katseen edessä tai hevosessa ja silti siemailla virvokkeita! Suosittelen! (Toinen kätevä on tietysti pillimehu!)


Noin 20 km kohdalla tytöt vaihtoivat hevosia ja treeni jatkui. Luvassa oli rankempi osuus lenkistä, joka alkoi noin 6 km mittaisella laukkapätkällä. Oona ravasi edellä ja Alpo laukkasi perässä. 


Loppuun mahtui vielä mäkinen osuus, jossa saatiin muutama hyvä nousu tehtyä. Hevoset olivat mäestä innoissaan vaikka takana taisi olla jo reilut 30 km.



Ennen loppuverryttelyä huutelin vielä ohjeita, että nopeutta voisi vielä hieman nostaa. Oonahan teki työtä käskettyä ja pisteli menemään isolla, letkeällä ravillaan! Pari kilometriä tultiin lopussa noin 19 km/h, jonka jälkeen sykkeet tarkastettiin. Molemmilla syke oli hyvissä lukemissa ja hyvillä mielin oli aika palata mökille jäähdytellen. Loppuverryttelyn pituudeksi tuli noin 6 km, joka sisälsi rauhalliset loppuravit ja pitkät käynnit. 

Alpon sykkeen tarkistus


Kaikki neljä vaikuttivat treeniin tyytyväisiltä. Yhteensä kilometrejä kertyi reilut 40. Hienosti ratsastettu, sillä taisipa tämä olla Nean pisin yhtämittainen "maastolenkki". Siinä on ratsastajalla kunto kohdillaan! Ei tämän tyyliseen treeniin voi ketä tahansa kylmiltään pyytää, sillä jos ratsastajan kunto pettää, heijastuu se myös hevoseen. 


Lupiinikujaa pisin mökin pihaan astelikin kaksi hikistä mutta tyytyväistä hevosta ja iloista ja pirteää ratsastajaa. Onnistunut treeni kaikin puolin. Tämän jälkeen hevosilla olikin luvassa pientä jaloittelua seuraavana päivänä, jonka jälkeen molemmat saivat viettää viikon verran laidunlomaa treenistä palautuen. Ja sehän tuntui näille kaviokkaille sopivan, koska Alpolla on kyllä omat keinonsa purkaa ylimääräisiä paineita...

Iloinen nelikko

Ja tietysti itse pullukka mukana "valmentajan" roolissa. Alpo on mielissään, kun kerrankin jollakulla on isompi maha kuin hänellä!
- Hilla