maanantai 15. toukokuuta 2017

Olaug Carstensenin valmennusleirillä

Olaug Carstensenin valmennus 6.-7.5.2017 Pinsiössä ja Teivossa

Blogi on ollut tämän vuoden puolella aika hiljainen, mutta toiminta kulisseissa käy yhtä vilkkaana kuin aina ennenkin! Omanlaisensa laiskuus ja kiireet ovat edesauttaneet kirjoitusinnon hiipumisessa. Silti kuitenkin pyrimme kirjoittamaan vähintäänkin kilpailu- ja valmennusraportteja ihan jo siksi, että ne jäävät muistioksi jonnekin myös itselle. 


Lauantaina Roosalla oli työvuoro, joten muu tiimi ja Oona suuntasivat aamusella Pinsiöön Pirttisillan tilalle. Tämän kertainen valmentaja oli saapunut Norjasta. Olaug Carstensen on norjalainen huippuvalmentaja ja -ratsastaja, ja hänen miehensä Ole toimii hänen päägroominaan. Norjassa heillä on oma 19 hevosen talli ja oma valmennustiimi. 

Valmennus alkoi luennolla, jossa aiheena oli hevosen valmentaminen. Luennolla käsiteltiin eri tasoilla kilpailevien hevosten valmennusohjemia ja treenejä eri valmennuskausina. Leiri kantoi nimeä "My way", jolla Olaug halusi korostaa, että puhutut asiat pohjautuvat siihen miten heillä on tapana toimia. Oli tärkeää, ettei ratukko osallistunut tällä kertaa yksin vaan yhdessä päägroominsa kanssa. Olaug painotti, että huollon merkitys on 1/3 kilpailusuorituksesta. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun huoltajat osallistuivat valmennukseen, joka sisälsi heille suunnattua informaatiota ja tehtäviä. 

Ruokatauon jälkeen aloitimme hevostarkastuksilla. Jokainen juoksutti hevosensa ja sai Olaugilta ja Olelta kullanarvoisia vinkkejä miten parantaa juoksuttamista. Sillä, miten hevosta juoksuttaa on suuri merkitys siihen, miltä se näyttää. Vinkkien jälkeen juoksuttamista kokeiltiin tietenkin uudelleen ja kyllä jokaisen kohdalla eron huomasi selvästi. Hevosen liikkeitä saatiin paremmin esiin pienillä jutuilla kuten esimerkiksi sillä, missä kohtaa hevosta juoksuttaja itse juoksee tai miten pitelee narusta kiinni. 

Kuva: Mika Kannonlahti
Uutta oli, että myös huoltajat laitettiin juoksuttamaan hevoset. Olaug kertoi, ettei juoksuta ikinä itse hevosiaan vaan Ole tekee sen, koska hän haluaa itse nähdä miltä hevonen näyttää. Tämän olen itsekin kisoissa pannut merkille, ettei juoksuttaja suinkaan aina ole ratsastaja. Ja ollaanhan me Roosan kanssa syystä tai toisesta juoksuttaneetkin ristiin, mutta kyllä pääsääntöisesti meillä se on ratsastaja joka juoksee. 

Kuva: Mika Kannonlahti
Kuva: Mika Kannonlahti
Tarkastusten jälkeen osa laittoi hevoset kouluratsastusta varten valmiiksi. Heidän siirtyessää kentälle ratsastustunnille, muu porukka kokoontui Olen rankentamalle huoltoalueelle. Ensin kävimme läpi, miten "pre-groominarea"lla toimitaan eli alueella ennen eläinlääkärintarkastusta. Siinä hevoselta riisutaan tarvittavat varusteet ja tarvittaessa sitä viilennetään kastelemalla. Me emme ole koskaan oikeen helteellä kisanneetkaan pikää matkaa ja hevonen on aina palautunut nopeasti, joten kastelu tässä kohtaa olikin meille hieman vierasta. Pistimmekin korvan taakse muutamia ajatuksia, kuten sen miten ja kuinka paljon hevosta voi kastelemalla viilentää. Joskus varmasti nämä ovat tarpeen, sillä ei kai ikuisesti voi olla koleaa tai melkein koleaa kun startataan yli 50 km kisassa!


Seuraavaksi siirryimme huoltoalueelle, jonka Ole oli rakentanut pellonreunaan. Siellä hän näytti miten heillä huoltoalue rakennetaan ja miten siinä toimitaan. Hänellä oli myös mukana kaikki kisoissakin käytettävät välineet ja tarvikkeet ja saimme tutustua niihin. Suurta hilpeyttä herätti ns. ruusuvesi, jota ihan oikeasti käytetään raikastustarkoituksessa!

Kuva: Mika Kannonlahti
Ryhmät vaihtoivat osia ja siirryin satuloimaan Oonaa. Sen jälkeen lähdimme kentälle kävelemään. Oona oli kiireinen ja kävelikin niin kovaa kuin jaloistaan pääsi. Ärsyttävää. Luvassa ei välttämättä olisi sitä kaikkein kuuliaisinta Oonaa... Aloitimme ravaamalla hevosia löysin ohjin, jotta ne lämpenisivät kunnolla. Oonaa ei tarvinnut käskeä vaan siellä se viiletti ympäri kenttää ilman mitään kontrollia. Lupaavaa eikö? Olaug oli kuitenkin tyytyväinen ja naurekeli, miten Oona rakastaa ravaamista. Totta. 


Alkuverryttelyn jälkeen siirryimme hallitumpaan työskentelyyn. Teimme paljon voltteja, jonka jälkeen hevoset oli tarkoitus ratsastaa kevyeeseen peränantoon. Oona ei malttanut alkuun rentoutua ollenkaan, mutta ihan kivoja pätkiä se silti väläytteli välillä. Kenttätyöskentelyssä ohjelmassa oli myös pohkeenväistöä ja avotaivutusta, ravissa tietenkin. Oona on näissä käynnissä ihan mestari, mutta ravissa jalat menevät solmuun. Yllättäen tänään väistöt onnistuivat kohtuullisesti myös ravissa ja Olaug kehui, miten nöyrästi Oona yritti kaikkensa vaikkei tehtävä ravisukuiselle ollut ollenkaan helppo. Ei siis ihan metsään mennyt Rinsessan jumppaliikkeet. 

Oona rentoutui oikeastaan vasta lopun eteen-alasharjoituksessa. Se olikin tehtävistä ehkä eniten tuttua ja työstettyä. Mukava oli lopetella, kun hevonen rentoutui kunnolla. 

Kuva: Mika Kannonlahti


Tämän jälkeen kokoonnuimme kaikkien ratsukoiden voimin ja suuntasimme vielä päivän päättävään maastoharjoitukseen. Olaug selitti aina ensin, mitä missäkin kohtaa harjoittelimme. Ensin lähdimme verryttelemään. Olaug painotti, miten tärkeää on tehdä kaikkea aina tasapuolisesti. Siksi lähdimme ravaamaan kevyttä ravia ja kevennystä piti vaihtaa aina 10 askelen välein. Aluksi piti mielessään oiken laskea, mutta pian jo yllätin itseni keskustelemasta edellä menevän kanssa kevennyksen edelleen rytmikkäästi vaihdellessa. Tämä oli Olaugin mielestä äärettömän tärkeää, koska vain näin voi maastossa saada hevosen lämpenemään varmasti tasapuolisesti. 

Kuva: Mika Kannonlahti


Seuraavaksi oli laukkalämmittelyn vuoro. Laukkaa piti vaihdella ja laukata yhtä paljon kumpaakin laukkaa. Yllätyksekseni Oona laukkasi jonossa muiden perässä ihan pyynnöstä kumpaakin laukkaa! Ohhoh! Matkan varrella oli huoltoharjoituksia, jossa harjoiteltiin kastelua ja juottoa Olen ohjeilla. On tärkeää, että ratsastaja antaa jo kaukaa huollolle merkin, ottaako hän kastelua vai ei. Samalla selvisi myös, mistä oikeasti voi tarkistaa tarvitseeko hevonen viilennystä. Jos kaula tuntuu kuumemmalta kuin oma käsi, on syytä viilentää. Yksinkertainen niksi, joka ei ole kyllä koskaan tullut mieleen! Aikaisemmin on kasteleminen arvioitu hevosen fiiliksen mukaan. Uusi niksi korvan taakse, varmasti aikaisempaa toimivampi. 


Kuva: Mika Kannonlahti
Matka jatkui ja seuraavaksi olikin melkoisen vauhdikasta toimintaa luvassa. Ratsastimme kymmenen ratsukon letkassa ja harjoittelimme ohittamista. Aina joukon viimeinen kajautti ilmiolle kansainväliseen tyyliin "I want to pass" ja karautti ravissa etenevän jonon ohi laukalla ensimmäiseksi. Voi luoja!! Hevoset kävivät kuumina!! Olin Oonan kanssa jonon hännillä ja näin miten kukin hevonen loikki ja kiemurteli ensimmäisen ratsukon ohittaessa. Odotin hieman kauhulla omaa vuoroani, mutta kuuliainen Oona ohitti jonon alkujärkytyksen jälkeen ihan mukavasti. Muutaman ohituksen jälkeen hevoset alkoivat rauhoittua ja ohitukset sujuivat paremmin. Kullanarvoinen harjoitus, jota ei olekaan tehty ikinä ennen! Harjoittelu tuotti tulosta heti ja viimeiset ohitukset sujuivat ongelmitta. Wau!
Kuva: Mika Kannonlahti
Jälleen harjoiteltiin huoltoa välillä ja sen jälkeen oli uuden ohitustehtävän aika. Seuraavaksi viimeinen lähti taas tuttuun tapaan ohi, mutta jatkoi laukalla niin kauan, että katosi näkyvistä ja jäi sitten kävelemään. Seuraava ratsukko toimi samalla tavalla, ja otti edellisen kiinni. Näin jono siirtyi pikku hiljaa toisaalle ja hevosten oli opittava erkanemaan muista ja että joku voi irroittautua "laumasta". Tämä sujuikin jo mukavammin. Viimeisen huoltoharjoituksen jälkeen suuntasimme takaisin tallille. Hevoset juoksutettiin vielä ja sen jälkeen ensimmäinen päivä oli pulkassa. Pakkasimme Oonan koppiin ja lähdimme kotiin. Muut lähtivät majoittamaan hevosia Teivon vierastalliin. 

Sunnuntaina Roosa ja Alpokin ottivat osaa leiriin ja suuntasimme aamulla porukalla Teivoon Tampereelle. Oona jäi vuorostaan kotiin ja minun oli tarkoitus ratsastaa lainahevosella, koska leirillä majoittuvista hevosista yksi oli ilman ratsastajaa tälle päivälle. Aamun ohjelmassa oli laukkatreeni ja ensin saimme Olaugilta toimintaohjeita. Siirryimme satuloimaan hevosia ja pääsinkin pian tutustumaan lainaratsuuni Nappii. Osuva nimi ja vielä osuvampi luonne. Pääsisinpä testaamaan arabi-Nappia hih-hih. 


Kuva: Mika Kannonlahti
Kapusimme ratsaille ja sain pieniä vinkkejä hevoseen liittyen. Onhan Nappi toki kisoista tuttu ja sikäli olen nähnyt Napin metkuja lähietäisyydeltä. Hiukan kuitenkin vieraalla hevosella ratsastaminen aina jännittää, joten perhosia lenteli tietysti vatsassa. Lähdimme kaikki yhtäaikaa radalle lämmittelemään. 

Uskokaa tai älkää, mutta Alpon edellä uusi sukulaispoika! Oli samaa näköä ja luonnetta. Liettuasta näitä saa *reps*
Kuva: Mika Kannonlahti


Olaug halusi, että teemme hyvän lämmittely. Samanlaisen, kuin hän aina tekee ennen starttia. Ensin siis kävelimme 10 minuuttia, 5 minuuttia kumpaankin suuntaan. Koska ravirata on iso, saimme puhelimella ohjeita kun määräaika oli kulunut. Sen jälkeen ravasimme 10 minuttia suuntaa vaihdellen. Kevennys piti muistaa vaihtaa 10 askelen välein. Tämän jälkeen laukkasimme 5 minuuttia eli 2,5 minuuttia per suunta. Hevoset olivat onneksi mukavan rauhallisia eilisen päivän jälkeen, eikä Nappikaan onneksi päättänyt esitellä parhaita puoliaan. Lopuksi vielä käyntiä 5 minuuttia.



Sen jälkeen oli aika aloittaa laukkaaminen. Tarkoitus oli hakea jokaiselle hevoselle se vauhti, jolloin laukka on kaikkein rennointa ja energiaasäästävintä, eli taloudellisinta matkaratsastuskilpailua ajatellen. Lähdimme laukkaamaan ja aika pian porukka alkoi hajaantua. Toisten vauhti oli kovempaa kuin toisten. Yllättävän hyvin hevoset maltoivat jäädä laukkaamaan omaa vauhtiaan ja myöhemminkin, kun syntyi ohituksia, niin eiliset opit olivat selvästi hevosten muistissa. Hienoa!





Laukkasimme aina 15 minuuttia, jonka jälkeen merkistä vaihdoimme nopeasti suunnan ja jatkoimme heti laukkaamista. Laukkaosuus kesti 60 minuuttia! Eikä se tuntunut missään! Allani olevan Napin kaviot takoivat vielä kiivaasti maata ja loikkivat aina saman lampunvarjon yli vielä viimeisilläkin kierroksilla. Osa hevosista lopetti aikaisemmin oman tasonsa mukaisesti.


Kuva: Mika Kannonlahti
Kun oli meidän vuoro lopettaa, piti hypätä heti alas selästä ja ottaa satula pois. Sen jäleen piti katsoa, montako minuuttia kesti että hevosen syke laski alle 64. Nappi oli aikalailla heti valmis. Samoin Alpo. Kaikki hevoset palautuivat nopeasti, joten ratsastajat olivat osanneet arvioidan hevosilleen sopivat laukka-ajat. 

Kuva: Mika Kannonlahti
Kuva: Mika Kannonlahti
Tämän jälkeen oli loppuverryttelyn aika, joka tehtiin Olaugin tapaan taluttaen. Eli 30 minuuttia reipasta kävelyä. Tämä tuntuikin hyvältä tavalta, sillä omaa koipea alkaa aina ärsyttävästi kolottamaan loppukäynneissä ja nyt sitä ongelmaa ei tullut. Tyhmää jälleen tajuta, että miksi en tätä itse keksinyt aikaisemmin... Olen vain heilutellut jalkaa ilman jalustinta. Kaavohinsa kangistunut, ei voi muuta sanoa. 

Lopuksi hevoset tarkastettiin. Napilla ja Alpolla oli kaikki ok ja siirryimmekin pesemään hevosia. Rita otti Napin huomaansa ja minä ja Roosa lähdimme aiheuttamaan Alpolle sydänkohtausta viemällä sen raviradan pesupaikalle. Kiltisti ruunapoika seisoi paikallaan vaikka tutisikin koko ajan vaikka lämmin vesi höyrysi ympärillä. Pestyä tuli kunnolla ja sen jälkeen Alpo sai kylmäsuojat jalkoihinsa. 

Lounastauon jälkeen kävimme vaihtamassa Alpolle kuivan loimen ja nappaamassa kylmäsuojat pois. Sen jälkeen ohjelmassa oli teoriaa, jossa käsiteltiin kilpailun kulkua, eli mitä huomioida ennen kisaa, kisan ja osuuksien aikana ja kilpailun jälkeen. Käsittelimme myös paraskuntoisin -kilpailua, sillä se on kv-kisoissa nopeuskilpailuissa yleensä mukana. 

Päivä päättyi tiimikohtaisiin keskusteluihin. Pääsimme onneksi kiilaamaan vähän jonon ohi, sillä Inari alkoi väsyä. Saimme Roosan kanssa palautetta ratsastuksistamme Olaugilta ja Olelta sekä isä vielä vinkkiä huoltohommiin. Oli mukava päästä vielä kysymään mielessä olevia asioita, ja ennen kaikkea tuntui hienolta saada palautetta omista ratsastustaidoistaan. Itsekseen kun häärii, helposti jää huomaamatta asioita. Kullanarvoisia vinkkejä mutta myös kiitosta saatiin. Aina on ja pitääkin olla kehitettävää, mutta on kiva kuulla, että jotain tehdään oikeinkin. Oma vinouteni alkaa olla tiessään, mutta etukenoa on vielä hieman. Jatkossa pitääkin keskittyä alaselän lihaksiin, jotta saan itseni vielä oikaistua toiseenkin suuntaan. 

Ehdimme lähteä kotiin juuri sopivasti ennen kuin Inarin tuli uni. Paljon saimme irti tästä leiristä, ja on hienoa, että pääsimme osallistumaan tähän. Erityisen hienoa oli se, että myös huollolle oli oma osuutensa. Nyt katseet kohti Viron kisoja, jotka ratsastetaan viime vuoden tapaan Kõrvemaassa 19.-21.5.2017!

P.S. Alpo ja Roosa osallituivat 7.-9.4. hevoskouluttaja Amru Alabidin valmennusleirille. Tästä voit lukea juttua kesäkuun Hippoksesta! Lehden ilmestymisen jälkeen raportti julkaistaan myös täällä blogin puolella. 

- Hilla

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Sateinen valmennus Urjalassa

1.4.2017

Aamulla iloinen joukko matkaratsastushenkisiä ihmisiä kokoontui Urjalassa avoimen maajoukkuevalmennuksen merkissä. Sää ei tällä kertaa ollut kovin keväinen, sillä lunta tuprutteli enemmän ja vähemmän. Onneksi lämpötila oli käväissyt vain nollan tuntumassa eikä mitään suurempaa talventuntua ollut ilmassa. Ihan perus Suomisäätä vain, kylmää, märkää, koskeaa ja tuulista, joka sopii kaikkiin vuodenaikoihin!

Hevosia laiteltiin kuntoon iloisen puheensorinan kaikuessa. Hevoset tarkastettiin varusteet päällä ennen ratsaille nousua, jonka jälkeen siirryttiin kentälle kävelemään. Siinä samalla käytiin läpi päivän treeni ja ohjeet sen suorittamiseksi. Lähdimme neljän ratsukon voimin maastoilemaan. Hyvä porukka takasi myös hyvät jutut, sillä olihan meillä 50 km edestä aikaa vaihdella ne kuulumiset, mitä tallissa ei vielä oltu ehditty vaihtaa!

Nuotiosavun läpi

Aloitimme ohjeen mukaisesti kävelemällä. Kun käyntiminuutit tulivat täyteen, siirryimme rauhalliseen raviin. Tätä oli tarkoitus jatkaa 20 minuuttia, kunnes ratsastaisimme erään mäkisen osuuden hieman reippaammin. Mäen päällä hevosilta mitattiin sykkeet miesvoimin, sillä ensimmäiselle osuudelle meitä tarkkailemaan oli lähetetty isä ja Jakke!
Mäen päällä

Alpo reippailee
Sykkeen mittaus. Miesten logiikkaa... Toinen mittaa, toinen kuvaa mutta kuka kirjaa sykkeet ylös?
Tämän jälkeen jatkoimme loppuosuuden 15 km/h keskinopeudella. Matka taittui mukavasti, kuin kilpailuissa ikään! Päivän teemanahan oli kilpailunomainen peruskuntoharjoitus. Etenimme neljän hevosen letkassa mukavaa tahtia välillä vetohevosta vaihdellen. Porukassa mukana olivat minä ja Hapsu, Roosa ja Alpo, Kirsi ja Juhis sekä Annika ja Tähti. Onneksi viimeksi mainittu tammavahvistus oli mukana, sillä joukossa tyhmyys tiivistyy ja esimerkiksi palavan risukasan ja yhden lumipeitteisen kiven ohitus eivät takuulla olisi onnistuneet ilman tämän tomeran neidin vetoapua!



Kun saavuimme ensimmäiseltä lenkiltä, hevoset huollettiin ja tarkastettiin. Tämän jälkeen osa porukasta lähti sovitusti toiselle osuudelle. Ruuna-ryhmä siis suuntasi uudelleen metsän uumeniin tammaneidin siirtyessä sisätiloihin kuivattelemaan ja lämmittelemään. Alpon johdolla selvittiin nuotion ohituksesta, vaikka pieniä ylimääräisiä sydämenlyöntejä sai itse kukin tuntea. Toinen osuus ratsastettiin samoin ohjein kuin ensimmäinenkin, alkuverryttelyä lukuunottamatta. 

Silta kuin silta, tuumaa Alpo. Kotimaisemissaan lenkkeilevät pelkäsivät siltaa eniten!

Sää muuttui siten, että lumen sijasta tihutti silkkaa vettä. Ei onneksi niin runsaasti, mitä sääennustuksessa oltiin lupailtu. Eipä keli paljon hevoshommissa haittaa, niitä kun ei useinkaan voi tehdä sääennustusten mukaan. Jokaisella ratsulla riitti virtaa sen verran, että ratsastajat pysyivät takuuvarmasti lämpiminä. Voi näitä velikultia, vaikka Juhis ei suoranaisesti sukua ruskeille ruunille olekaan. Luonteensa puolesta samaa perhettä. 


Sykkeenmittaus. Naisten logiikkaa: mittaa ja kirjaa.

Jep jep
Takaisin tullessa nuotio oli onneksi jo sammunut, ja voi olla, että 47 km jälkeen savumerkkien tulkinta ei enää olisi ollut kellekään se ykkösjuttu. Tallilla otimme hevosilta varusteet pois ja ne tarkastettiin. Tämän jälkeen vettä alkoi sataa enemmän kuin reippaasti ja siirryimme tallin suojaan huoltelemaan. Kuivaa loimea niskaan ja kylmäsuojia jalkoihin! Tässä asiassa Hapsu on veljeään paljon fiksumpi: suojat saa laittaa myös takasiin! Alpolle ei missään tapauksessa, vaan sinne pitää aina viritellä jääpalapusseja ja pinteliä. Suojat ahdistavat liikaa... 


Velikullat
Siirryimme sisätiloihin vaihtamaan kuivaa vaatetta. Samalla purettiin päivän treeniä. Evästelyn jälkeen riisuttiin tietysti kylmät jaloista ja laitettiin kuivaa loimea päälle. Alpon lastaus tapahtui mukavassa vesisateessa. Kotona riittikin enemmän ja vähemmän märkää tavaraa pestäväksi ja kuivatettavaksi. 

Vammajalan suhteen tässä alkaa olla sellaisissa ulottuvuuksissa, että alkukesästä olisi tarkoitus starttailla 80 km matkalla. Vaivaahan kontti vielä, ja joka kilpailussa ja valmennuksessa on jouduttu mukavuusaluetta ryminällä ylittämään. Kuitenkin seuraavien päivien aikana on tullut selväksi, että kipuilu on lihasperäistä ja ohimenevää. Joka kerran jälkeen kolottaa enemmän ja vähemmän eripaikoista. Jalan asento on ilmeisesti muuttunut sen verran, että aivan uudenlaiset lihakset joutuvat töihin, sillä oireilu on kokonaan oikeassa jalassa. Yhteenvetona todettakoon, että 50 km nytkytys jalustimilla nilkan päällä lisää liikeratoja ja hajoittaa arpikudosta! Tätä siis lisää!

- Hilla

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Valmentautumassa pitkästä aikaa!

18.3.2017

Siitä on kaksi vuotta, kun viimeksi olen ollut ratsain Ninan valmennuksessa. Tai ylipäänsä missään valmennuksessa. Aamu alkoikin innostuneissa fiiliksissä. Sillä välin kun muu tiimi pakkaili autoa ja Alpoa, minä suoritin toisaalla omia ja Inarin aamuvalmisteluja. Hyppäsimmekin puolimatkasta kyytiin ja koko tiimin voimin saavuimme Tampereelle Teivon raviradalle. 

Sää oli upea! Ihan keväinen auringonpaiste höystettynä lähes olemattomalla tuulenvireellä. Rata oli täysin sula ja siellä olisi hyvin voinut treenata jo kesäkengässä. Roosa varusti Alpon ja minä Alpon velipojan Hapsun. Oli jännä päästä testaamaan, miten paljon ruunapojat muistuttavat toinen toisiaan. Ulkoiselta olemukseltaa ja käytökseltäähän nämä kaksi ovat varsinaisia velikultia...
Elisa ja Safee, Roosa ja Alpo
Kun hevoset oli satuloitu, juoksutimme ne Ninan valvovan silmän alla. Sen jälkeen suuntasimme radalle kävelemään. Valmennukseen oli ilmoittautunut mukava määrä ratsukoita viikon takaisista Jämsänkosken kisoista huolimatta. Oli hauskaa, että mukana oli lämminverisiä, joista kolme kisaa tällä hetkellä kansallisella tasolla! Lämminveristen ystävänä on hienoa nähdä, miten raviuransa jälkeen tämän rodun edustajat pystyvät vielä uurtamaan uraa matkaratsastuksessa! Meidän oma lv-vahvistuksemme oli tällä kertaa kotona, sillä Liedon kisan jälkeen Oona on vasta palailemassa treeniin. Ja koska tiimimme starttasi aamulla kahdesta eri osoitteesta, päätimme lähteä matkaan vain yhden oman hevosen voimin. 

Hilla ja Hapsu

Ratsukot oli porrastetusti jaettu ryhmiin. Meidän ryhmässämme oli neljä ratsukkoa ja aloitimmekin radalla yhtäaikaa verryttelyn. Kaikki neljä arabia kävivät enemmän tai vähemmän kuumina... Onneksi Hapsu oli tässä suhteessa pikkuveljeään huomattavasti fiksumpi, eikä järjestänyt mitään kommelluksia. Vaikka kyllähän se meidän Alpokin ihan mallikkaasti oli, vähän pinkeänä vain.

 

Jos molemmilla olisi liilat suitset, ei äkkiä erottaisi poikia toisistaan!
Pitkien alkukäyntien jälkeen aloitimme ravailut. Ennen laukkatreeniä on tärkeää lämmitellä hevoset kunnolla. Voi hitsi miten kivaa!



Laukkaosuus oli tällä kertaa Alpon ja Roosan osalta 15 + 15 minuuttia, minulla ja Hapsulla kumpikin osuus kierroksen verran lyhyempi. Hapsu oli aika samanlainen ratsastaa mitä Alpo. Liikkeissä huomasin pientä eroavaisuuksia, mutta silti hevonen tuntui ihan "omalta". Siinä mennessämme naureskelimme porukassa, miten isosisko menee isoveljellä ja pikkusisko pikkuveljellä. Menomme oli herättänyt suurta hilpeyttä seuraavan ryhmän ratsastajissa. Vasta useamman kierroksen jälkeen he olivat hoksanneet, että eihän nyt meidän molempien alla voinut Alpo olla! Siinä vaan olivat katselleet että Hilla ja Alpo, Roosa ja Alpo...! Jopa Ninan, äidin ja isän oli ollut vaikea kauempaa erottaa että kumpi ratsukko on kumpi!


Nooh, ehkä Alpolla on yhä enemmän vatsaa...
 
Laukkaosuuden jälkeen oli loppuverryttelyjen aika. Molemmat velikullat hiemat pörhistelivät vielä tässäkin kohtaa, jos vaan jotain jännittävää sattui osumaan näköpiiriin. Me Roosan kanssa emme nähneet mitään mainitsemisen arvoista vaan ihan kuoppaa, lätäkköä, sulavaa lumikinosta ja kakkakasoja...

Alpolla oli myös testissä meidän tuleva uusi satulavahvistus Free 'n' Easyn satula. Kyseessä on samanlainen satula, joka Roosalla oli käytössään sekä viime syksyn Liettuan 2*120 km luokassa että Liedon SM kilpailuissa painorajonen takia. Meidän oma Podium on hyvin kevyt ja vaatisi minimipainollisiin luokkiin painohuovan. Tällä satulalla painoa tulee yhteensä vaaditut 70 kg ja risat ilman lisäpainoja. Lisäksi satula käy sekä Oonalle että Alpolle ja jääkin nyt Oonalle käyttösatulaksi ja Alpolle tarpeen vaatiessa lisäpainoa tuomaan. Satula muistuttaa ehkä hieman koulusatulaa istuma-asennoltaan, mutta on ihan loistava matkasatula ja käy myös kentällä työskentelyyn! Podiumhan ei ihan ihanteellinen ole kenttätyöskentelyyn, maastoiluun sensijaan ihan ykkönen!


Aivan ihana Hapsu!

Treenin jälkeen oli vielä tarkastusten aika. Virtaa riitti ja juosta sai hevosten rinnalla ihan kunnolla. Ainakin oma jalka tuntui hyvin vetreältä, vaikka edellisestä laukkatreenistä oli aikaa! Huolsimme hevoset ja pakkasimme ne kuljetuskoppeihin. Pikku-Inari oli jälleen kiltti tyttö ja nukkui koko treenin ajan vaunuissa. 

Siinä kotiin ajellessa Roosa teki hauskan havainnon. Kun istuimme takapenkillä vierekkäin ja vertasimme jalkojamme, oli minun reiteni vain 2/3 Roosan reidestä! Saman voi havaita kuvista, miten imettävä äiti on kuihtunut kokoon! Kyllä siinä naurua riitti, ja seuraavana päivänä saimme nauraa lisää kun "ahtauduin" ratsastushousuihini (sujahtivat tosta vaan vaikka oli pitkät kalsarit jalassa) ja persustakin roikkui. Varsinainen pruhjuhousu! Nooh, onneksi tilanne korjaantuu melko pian ja äkkiä menetetty lihasmassa kasvatetaan takaisin.

- Hilla