keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Sateinen valmennus Urjalassa

1.4.2017

Aamulla iloinen joukko matkaratsastushenkisiä ihmisiä kokoontui Urjalassa avoimen maajoukkuevalmennuksen merkissä. Sää ei tällä kertaa ollut kovin keväinen, sillä lunta tuprutteli enemmän ja vähemmän. Onneksi lämpötila oli käväissyt vain nollan tuntumassa eikä mitään suurempaa talventuntua ollut ilmassa. Ihan perus Suomisäätä vain, kylmää, märkää, koskeaa ja tuulista, joka sopii kaikkiin vuodenaikoihin!

Hevosia laiteltiin kuntoon iloisen puheensorinan kaikuessa. Hevoset tarkastettiin varusteet päällä ennen ratsaille nousua, jonka jälkeen siirryttiin kentälle kävelemään. Siinä samalla käytiin läpi päivän treeni ja ohjeet sen suorittamiseksi. Lähdimme neljän ratsukon voimin maastoilemaan. Hyvä porukka takasi myös hyvät jutut, sillä olihan meillä 50 km edestä aikaa vaihdella ne kuulumiset, mitä tallissa ei vielä oltu ehditty vaihtaa!

Nuotiosavun läpi

Aloitimme ohjeen mukaisesti kävelemällä. Kun käyntiminuutit tulivat täyteen, siirryimme rauhalliseen raviin. Tätä oli tarkoitus jatkaa 20 minuuttia, kunnes ratsastaisimme erään mäkisen osuuden hieman reippaammin. Mäen päällä hevosilta mitattiin sykkeet miesvoimin, sillä ensimmäiselle osuudelle meitä tarkkailemaan oli lähetetty isä ja Jakke!
Mäen päällä

Alpo reippailee
Sykkeen mittaus. Miesten logiikkaa... Toinen mittaa, toinen kuvaa mutta kuka kirjaa sykkeet ylös?
Tämän jälkeen jatkoimme loppuosuuden 15 km/h keskinopeudella. Matka taittui mukavasti, kuin kilpailuissa ikään! Päivän teemanahan oli kilpailunomainen peruskuntoharjoitus. Etenimme neljän hevosen letkassa mukavaa tahtia välillä vetohevosta vaihdellen. Porukassa mukana olivat minä ja Hapsu, Roosa ja Alpo, Kirsi ja Juhis sekä Annika ja Tähti. Onneksi viimeksi mainittu tammavahvistus oli mukana, sillä joukossa tyhmyys tiivistyy ja esimerkiksi palavan risukasan ja yhden lumipeitteisen kiven ohitus eivät takuulla olisi onnistuneet ilman tämän tomeran neidin vetoapua!



Kun saavuimme ensimmäiseltä lenkiltä, hevoset huollettiin ja tarkastettiin. Tämän jälkeen osa porukasta lähti sovitusti toiselle osuudelle. Ruuna-ryhmä siis suuntasi uudelleen metsän uumeniin tammaneidin siirtyessä sisätiloihin kuivattelemaan ja lämmittelemään. Alpon johdolla selvittiin nuotion ohituksesta, vaikka pieniä ylimääräisiä sydämenlyöntejä sai itse kukin tuntea. Toinen osuus ratsastettiin samoin ohjein kuin ensimmäinenkin, alkuverryttelyä lukuunottamatta. 

Silta kuin silta, tuumaa Alpo. Kotimaisemissaan lenkkeilevät pelkäsivät siltaa eniten!

Sää muuttui siten, että lumen sijasta tihutti silkkaa vettä. Ei onneksi niin runsaasti, mitä sääennustuksessa oltiin lupailtu. Eipä keli paljon hevoshommissa haittaa, niitä kun ei useinkaan voi tehdä sääennustusten mukaan. Jokaisella ratsulla riitti virtaa sen verran, että ratsastajat pysyivät takuuvarmasti lämpiminä. Voi näitä velikultia, vaikka Juhis ei suoranaisesti sukua ruskeille ruunille olekaan. Luonteensa puolesta samaa perhettä. 


Sykkeenmittaus. Naisten logiikkaa: mittaa ja kirjaa.

Jep jep
Takaisin tullessa nuotio oli onneksi jo sammunut, ja voi olla, että 47 km jälkeen savumerkkien tulkinta ei enää olisi ollut kellekään se ykkösjuttu. Tallilla otimme hevosilta varusteet pois ja ne tarkastettiin. Tämän jälkeen vettä alkoi sataa enemmän kuin reippaasti ja siirryimme tallin suojaan huoltelemaan. Kuivaa loimea niskaan ja kylmäsuojia jalkoihin! Tässä asiassa Hapsu on veljeään paljon fiksumpi: suojat saa laittaa myös takasiin! Alpolle ei missään tapauksessa, vaan sinne pitää aina viritellä jääpalapusseja ja pinteliä. Suojat ahdistavat liikaa... 


Velikullat
Siirryimme sisätiloihin vaihtamaan kuivaa vaatetta. Samalla purettiin päivän treeniä. Evästelyn jälkeen riisuttiin tietysti kylmät jaloista ja laitettiin kuivaa loimea päälle. Alpon lastaus tapahtui mukavassa vesisateessa. Kotona riittikin enemmän ja vähemmän märkää tavaraa pestäväksi ja kuivatettavaksi. 

Vammajalan suhteen tässä alkaa olla sellaisissa ulottuvuuksissa, että alkukesästä olisi tarkoitus starttailla 80 km matkalla. Vaivaahan kontti vielä, ja joka kilpailussa ja valmennuksessa on jouduttu mukavuusaluetta ryminällä ylittämään. Kuitenkin seuraavien päivien aikana on tullut selväksi, että kipuilu on lihasperäistä ja ohimenevää. Joka kerran jälkeen kolottaa enemmän ja vähemmän eripaikoista. Jalan asento on ilmeisesti muuttunut sen verran, että aivan uudenlaiset lihakset joutuvat töihin, sillä oireilu on kokonaan oikeassa jalassa. Yhteenvetona todettakoon, että 50 km nytkytys jalustimilla nilkan päällä lisää liikeratoja ja hajoittaa arpikudosta! Tätä siis lisää!

- Hilla

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Valmentautumassa pitkästä aikaa!

18.3.2017

Siitä on kaksi vuotta, kun viimeksi olen ollut ratsain Ninan valmennuksessa. Tai ylipäänsä missään valmennuksessa. Aamu alkoikin innostuneissa fiiliksissä. Sillä välin kun muu tiimi pakkaili autoa ja Alpoa, minä suoritin toisaalla omia ja Inarin aamuvalmisteluja. Hyppäsimmekin puolimatkasta kyytiin ja koko tiimin voimin saavuimme Tampereelle Teivon raviradalle. 

Sää oli upea! Ihan keväinen auringonpaiste höystettynä lähes olemattomalla tuulenvireellä. Rata oli täysin sula ja siellä olisi hyvin voinut treenata jo kesäkengässä. Roosa varusti Alpon ja minä Alpon velipojan Hapsun. Oli jännä päästä testaamaan, miten paljon ruunapojat muistuttavat toinen toisiaan. Ulkoiselta olemukseltaa ja käytökseltäähän nämä kaksi ovat varsinaisia velikultia...
Elisa ja Safee, Roosa ja Alpo
Kun hevoset oli satuloitu, juoksutimme ne Ninan valvovan silmän alla. Sen jälkeen suuntasimme radalle kävelemään. Valmennukseen oli ilmoittautunut mukava määrä ratsukoita viikon takaisista Jämsänkosken kisoista huolimatta. Oli hauskaa, että mukana oli lämminverisiä, joista kolme kisaa tällä hetkellä kansallisella tasolla! Lämminveristen ystävänä on hienoa nähdä, miten raviuransa jälkeen tämän rodun edustajat pystyvät vielä uurtamaan uraa matkaratsastuksessa! Meidän oma lv-vahvistuksemme oli tällä kertaa kotona, sillä Liedon kisan jälkeen Oona on vasta palailemassa treeniin. Ja koska tiimimme starttasi aamulla kahdesta eri osoitteesta, päätimme lähteä matkaan vain yhden oman hevosen voimin. 

Hilla ja Hapsu

Ratsukot oli porrastetusti jaettu ryhmiin. Meidän ryhmässämme oli neljä ratsukkoa ja aloitimmekin radalla yhtäaikaa verryttelyn. Kaikki neljä arabia kävivät enemmän tai vähemmän kuumina... Onneksi Hapsu oli tässä suhteessa pikkuveljeään huomattavasti fiksumpi, eikä järjestänyt mitään kommelluksia. Vaikka kyllähän se meidän Alpokin ihan mallikkaasti oli, vähän pinkeänä vain.

 

Jos molemmilla olisi liilat suitset, ei äkkiä erottaisi poikia toisistaan!
Pitkien alkukäyntien jälkeen aloitimme ravailut. Ennen laukkatreeniä on tärkeää lämmitellä hevoset kunnolla. Voi hitsi miten kivaa!



Laukkaosuus oli tällä kertaa Alpon ja Roosan osalta 15 + 15 minuuttia, minulla ja Hapsulla kumpikin osuus kierroksen verran lyhyempi. Hapsu oli aika samanlainen ratsastaa mitä Alpo. Liikkeissä huomasin pientä eroavaisuuksia, mutta silti hevonen tuntui ihan "omalta". Siinä mennessämme naureskelimme porukassa, miten isosisko menee isoveljellä ja pikkusisko pikkuveljellä. Menomme oli herättänyt suurta hilpeyttä seuraavan ryhmän ratsastajissa. Vasta useamman kierroksen jälkeen he olivat hoksanneet, että eihän nyt meidän molempien alla voinut Alpo olla! Siinä vaan olivat katselleet että Hilla ja Alpo, Roosa ja Alpo...! Jopa Ninan, äidin ja isän oli ollut vaikea kauempaa erottaa että kumpi ratsukko on kumpi!


Nooh, ehkä Alpolla on yhä enemmän vatsaa...
 
Laukkaosuuden jälkeen oli loppuverryttelyjen aika. Molemmat velikullat hiemat pörhistelivät vielä tässäkin kohtaa, jos vaan jotain jännittävää sattui osumaan näköpiiriin. Me Roosan kanssa emme nähneet mitään mainitsemisen arvoista vaan ihan kuoppaa, lätäkköä, sulavaa lumikinosta ja kakkakasoja...

Alpolla oli myös testissä meidän tuleva uusi satulavahvistus Free 'n' Easyn satula. Kyseessä on samanlainen satula, joka Roosalla oli käytössään sekä viime syksyn Liettuan 2*120 km luokassa että Liedon SM kilpailuissa painorajonen takia. Meidän oma Podium on hyvin kevyt ja vaatisi minimipainollisiin luokkiin painohuovan. Tällä satulalla painoa tulee yhteensä vaaditut 70 kg ja risat ilman lisäpainoja. Lisäksi satula käy sekä Oonalle että Alpolle ja jääkin nyt Oonalle käyttösatulaksi ja Alpolle tarpeen vaatiessa lisäpainoa tuomaan. Satula muistuttaa ehkä hieman koulusatulaa istuma-asennoltaan, mutta on ihan loistava matkasatula ja käy myös kentällä työskentelyyn! Podiumhan ei ihan ihanteellinen ole kenttätyöskentelyyn, maastoiluun sensijaan ihan ykkönen!


Aivan ihana Hapsu!

Treenin jälkeen oli vielä tarkastusten aika. Virtaa riitti ja juosta sai hevosten rinnalla ihan kunnolla. Ainakin oma jalka tuntui hyvin vetreältä, vaikka edellisestä laukkatreenistä oli aikaa! Huolsimme hevoset ja pakkasimme ne kuljetuskoppeihin. Pikku-Inari oli jälleen kiltti tyttö ja nukkui koko treenin ajan vaunuissa. 

Siinä kotiin ajellessa Roosa teki hauskan havainnon. Kun istuimme takapenkillä vierekkäin ja vertasimme jalkojamme, oli minun reiteni vain 2/3 Roosan reidestä! Saman voi havaita kuvista, miten imettävä äiti on kuihtunut kokoon! Kyllä siinä naurua riitti, ja seuraavana päivänä saimme nauraa lisää kun "ahtauduin" ratsastushousuihini (sujahtivat tosta vaan vaikka oli pitkät kalsarit jalassa) ja persustakin roikkui. Varsinainen pruhjuhousu! Nooh, onneksi tilanne korjaantuu melko pian ja äkkiä menetetty lihasmassa kasvatetaan takaisin.

- Hilla 

maanantai 27. helmikuuta 2017

Talviset kilpailut Liedossa

Matkaratsastuskilpailut 25.2.2017,Lieto
  taso 2.2, 54 km ihanneaikaratsastus, nopeus 10-16 km/h
Järjestäjä: VARMA
 
Jos ei ole treenaaminen tähän vuoden aikaan näillä leveysasteilla helppoa, niin eipä ole kilpailuiden järjestäminenkään. Viimeisiin iltoihin asti saivat sekä osallistujat että järjestäjät toivoa parasta ja pelätä pahinta. Sää suosi kuitenkin tällä kertaa ja siinä missä alkuviikosta oli joka paikka peilijäässä, saatiin kuin saatiinkin torstain aikana mukava lumipeite maahan! Lunta tulikin sitten vielä lisää perjantaina ja lauantainakin, joten talven ennätyslumimäärässä olikin mitä loistavin lähteä mukaan kilpailuun!


Tällä kertaa olin selvästi enemmän kisaterässä kuin viimeksi. Vesilahden kisoissa olin jossain pienen-vauvan-äiti -horroksessa ja unohdin puolet kisavamisteluista ja vasta kun oli aika kavuta ratsaille, tajusin mikä roolini niissä kekkereissä minulla oikeasti olikaan. Tällä kertaa valmistelut tapahtuivat vanhan tutun kaavan mukaisesti, kaikki oli jämptisti ojennuksessa ja aikataulussa, vaikka jälleen kerran ennen kisoja ei kunnon yöunia saatukaan. 

Aamulla siis sopivasti perhosia vatsassa. Näin sen kisapäivän kuuluukin alkaa! Koska kilpailut olivat naapurikunnassa, oli Oona kopissa vasta hieman ennen seitsemää aamulla ja matka kisapaikalle saattoi alkaa. Vajaa 45 minuuttia autolla ja perillä! Luksusta! Roosa otti Oonan talutukseen ja minä suuntasin hoitamaan ilmoittautumisvelvollisuudet. Siinä samassa hoitui myös reittiselostuksen kuuntelu ja sitten olikin aika suunnata alkutarkastukseen.
Alkuverryttelyssä
Oona oli hyvin virkeä, suorastaan pursui energiaa jopa lämppäreille ehkä epätyypilliseen tapaan. Ilmeisesti seura tekee kaltaisekseen, kiitos Alpon... Alkutarkastuksessa Oona olisi halunnut hyöriä ja hääriä, vaan malttoi kuitenkin seistä paikoillaan, jotta homma saatiin hoidettua pois alta. Syke 36 ja kaikki A:ta. Juoksutus tuotti hieman tuskaa. Pohja oli luminen ja lumen alta liukas. Hevosen hokit purivat pohjaan mutta omat jalat vähän lipsuivat. Lisäksi Oonan ylimääräinen energia alkoi purkautua tässä kohtaa kaikenlaisena päänviskomisena ja niskojen nakkelemisena, ja auttamatta taluttaja jäi jälkeen. Ei mitään mallijuoksutusta tässä kohtaa, ja jouduttiin ottamaan vielä uudestaan hevosen riehumisen takia. Sopivat alkulämmöt itselle!

Sen jälkeen suuntasin Inarin huoltoon ja Roosa ja isä alkoivat laitella kisaratsua valmiiksi. Tässä kohtaa Oona onneksi seisoo kuin patsas aina paikoillaan, joten hevonen oli ajallaan starttikunnossa. Inari jäi äiti-mummin huomaan katselemaan lämmitteleviä hevosia. Kapusin ratsaille ja suuntasin hieman varautuneesti verryttelyalueelle. Oona kun joskus näyttelee mielellään takakavioitaan muille, päätin pysyä syrjemmällä. Oona tuntui kuitenkin pysyvän nahoissaan hienosti ja lopulta uskaltauduin toisten joukkoo. Kanssakilpailijat eivät siis tänään ottaneetkaan Oonaa päähän. Voi näitä tammajuttuja!

Startti tapahtui rauhallisesti klo 9. Lähdimme kaikki seitsemän ratsukkoa matkaan yhtäaikaa letkassa. Joukko jakautui kuitenkin heti kolmeen ryhmään. Olimme jälleen sopineet tekevämme yhteistyötä keltaisen tiimin kanssa, joten ratsastimme Kirsin kanssa yhdessä. Hevosten askellus sopi yksiin loistavasti ja molemmat malttoivat edetä tasaisen rauhallista vauhtia. 



Etenimme reippaasti mutta leppoisasti. Keskinopeus ensimmäisen 27 km lenkin aikana oli noin 17 km/h ja vauhti tuntui hevosille helpolta. Huoltoja reitillä oli kaksi noin 10 km välein. Oonalle ei tietenkään tuttuun tapaan ekalla lenkillä juoma maistunut, vaikka aina sitä tunnollisesti silti tarjoamme. 
10 km


Tauolle tulossa
Saavuimme tauolle käynnissä yhtäaikaa. Oonan syke lähti mukavasti laskuun. Juuri kun syke kieppui siinä 64-66 välillä, ilmestyi horisonttiin KOIRA! Siellä pellon takana tiellä kulki siis ihan tavallinen musta koira kahden ihmisen kanssa ja sekös oli jotain! Syke pomppi 66-74 välillä ja hevonen tuijotti jännittyneenä horisontissa liikkuvia hahmoja. Koitimme kääntää Oonaa toiseen suuntaan vaan sinnikkäästi pää kääntyi takaisin tuijotusmoodiin. Kun syke kieppui siin 62-64 välillä ilmottauduimme tarkastukseen. Sykkeen mittaushetkellä Oona tuijotti koiraa ja syke oli ärsyttävästi hieman yli 64... Ei muuta kun uudestaan palauttelemaan... 
 
Aikaa oli vielä reilusti jäljellä ja todettiin, että kaipa se koira joskus lakkaa kiinnostamasta. Vihdoin lenkkeilijät olivat sen verran kaukana, että saatiin syke alas ja päästiin tarkastukseen. Papereihin kirjattiin lukemaksi 56. Hyvään väliin ennätettiin tähän hommaan, sillä juoksutushetkellä horisonttiin ilmestyi kisaratsuja, joita piti sitten taas alkaa tuijottaa. Siitä sitten vähän kierroksia koneeseen ja sain raahautua Oonan perässä juoksutuksessa. Kaikki kohdat A:ta ja lupa jatkaa tuli. Siirryimme huoltoalueelle. 
 
Koiran tuijotusta ja syke vielä tässä kohtaa liian korkea
 
 

Huoltoalueelle päästyä Oonalla olikin kova pissahätä! Neiti kun ei pisu ihan mihin tahansa, saattoi tämäkin sykkeeseen vaikuttaa. Oonalle maistui heinä, vaan ei juoma. Tauko sujui normaaleissa rutiineissa. Inari nukkui vaunuissa (liilassa makuupussissaan), joten sain keskittyä tauolla vain omaan tankkaamiseeni. 



Aika kului nopeasti ja kohta olikin aika startata toiselle lenkille. Kirsi ja Azartas lähtivät matkaan joitakin minuutteja ennen meitä ja kun lähtölupa saatiin, ampaisi Oona kilpakuppaninsa perään. Koomista oli, että siinä kiitäessä välimatkaa kiinni, ohitimme SEN KOIRAN! Äkkijarrutus tämän kummallisen olennon kohdalla, ja sen jälkeen kiireesti eteenpäin! Ei voinut muuta kuin nauraa!

Toiselle lenkille lähdössä




Saimme Kirsin ratsuineen kiinni ja matka ja juttu jatkui. Hyvässä seurassa kilometrit vilisevät silmissä, joten yks kaks olimme taas huollossa. Oona hieman kostutti kurkkuaan ja matka jatkui. Reitit olivat loistavassa kunnossa ja aurinkokin alkoi paistaa. Ihan huippu kisakeli! Seuraavalla huollolla Oona hörppi jo vähän juomaa ja sovittiin, että huolletaan vielä kerran ennen maalia. Saimme pitää hyvää vauhtia yllä, sillä mitään pelkoa ylinopeudesta ei ollut. Keskinopeus oli siinä 15,5 km/h paikkeilla.

 
Huoltoon tulossa
 
 
 

Viimeinen huolto 4 km ennen maalia, mutta Oonan pää veti jo kohti kisakeskusta ja Roosa ämpäreineen ei saanut ansaitsemaansa arvostusta. Lopun päätimme ratsastaa rauhassa, jotta hevoset palautuisivat maalissa hyvin. Kuitenkin kumpikin alkoi piristyä ja painaa ohjalle vielä näin 50 km jälkeen. Hassut hevoset luimivat toisilleen ikään kuin suurempikin loppukirikamppailu olisi luvassa. Jäin Oona kanssa kävelemään vähän ennen maalia ja Kirsi ja Asa kipittivät maaliin hiukan ennen meitä. Oona palautui huomattavasti ensimmäistä taukoa paremmin, mutta siinä sitten vaan varmistelimme ja varmistelimme... Syke oli pitkään 60, mutta aina maalissa odotamme, että saamme kahvaan lukeman, joka alkaa viitosella, niin niipä sitten tässäkin vaan jäätiin odottelemaan. 


Muutaman minuutin päästä olimme tyytyväisiä ja lopputarkastuksesa syke 54. Limakalvoista B, muute A. Joten hyväksytty suoritushan siitä sitten tuli nopeudella 15,1 km/h! Ja mikä parasta, jalassa ei tällä kertaa ollut mitään mainitsemisen arvoista vaivaa, juoksin itse kaikki tarkastukset ja kenties olisin voinut ratsastaa vielä yhden lenkin lisää! Siinä sitten suut messingillä poseerattiin kameralle aivan ihanassa säässä!



Oona sai ansaitsemaansa huomiota ja huotloa kisan jälkeen. Oona tuntui olevan tyytyväinen kun ylimääräiset energiat oli tullut purettua ja olo oli mukavan rento. Kylmäsimme jalkoja lumella ja sitten jätin Oonan isän ja Roosan huomaan ja suuntasin lapseni luo. Inari oli jälleen nukkunut läpi kisan heräten vain hetki ennen maaliintuloa! Hevostarkastuksia olikin ollut kiva seurata mummin sylistä. 




Pian olikin palkintojenjaon aika, sillä kaikki luokassa menneet olivat pitäneet yllä reipasta matkavauhtia. Tällä kertaa luokassa ei ollut pisteytystä, vaan kaikki hyväksytyn suorituksen tehneet olivat samanarvoisia. Eläinlääkäri oli kuitenkin halunnut yhden ratsukon palkita erikseen hienosti sujuneesta kilpailusta ja mallitarkastuksista, ja tämä palkinto osui oikeutetusti Kirsille ja Asalle! Onnea!! MaJatallin tapaan palkinnot olivat hienot: ämpärillinen hevosia varten paistettua ruisleipää ja Gistoren biothanesuitset! Yhdeltä meidän tiimistä nämä puuttuivatkin ja näyttivät lupaavasti olevan sopivaa kokoa. 

 
Oli aika pakata kamat autoon ja suunnata kotiinpäin. Aurinkoiseen iltapäivään Oona pääsikin vielä koulimaan ruunapoikia. Kotona maistui juomat vielä kilpailunkin edestä ja poikien kuolatessa aidan takana Oona maisteli hyvällä halulla taikajuomaansa. 


Kilpailureissu oli oikein onnistunut! Huomattavasti suorituksena kuukauden takaista helpompi ja hyväksytyn tuloksen myötä kasassa onkin nyt jo reilun 100 km edestä FEI kvaaleja! Pitkän kilpailutaon myötä omani ovat ehtineet vanheta kun en kerran 1* tulosta ehtinyt saamaan yrityksista huolimatta. Tästä on hyvä jatkaa!

- Hilla