keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Sateinen valmennus Urjalassa

1.4.2017

Aamulla iloinen joukko matkaratsastushenkisiä ihmisiä kokoontui Urjalassa avoimen maajoukkuevalmennuksen merkissä. Sää ei tällä kertaa ollut kovin keväinen, sillä lunta tuprutteli enemmän ja vähemmän. Onneksi lämpötila oli käväissyt vain nollan tuntumassa eikä mitään suurempaa talventuntua ollut ilmassa. Ihan perus Suomisäätä vain, kylmää, märkää, koskeaa ja tuulista, joka sopii kaikkiin vuodenaikoihin!

Hevosia laiteltiin kuntoon iloisen puheensorinan kaikuessa. Hevoset tarkastettiin varusteet päällä ennen ratsaille nousua, jonka jälkeen siirryttiin kentälle kävelemään. Siinä samalla käytiin läpi päivän treeni ja ohjeet sen suorittamiseksi. Lähdimme neljän ratsukon voimin maastoilemaan. Hyvä porukka takasi myös hyvät jutut, sillä olihan meillä 50 km edestä aikaa vaihdella ne kuulumiset, mitä tallissa ei vielä oltu ehditty vaihtaa!

Nuotiosavun läpi

Aloitimme ohjeen mukaisesti kävelemällä. Kun käyntiminuutit tulivat täyteen, siirryimme rauhalliseen raviin. Tätä oli tarkoitus jatkaa 20 minuuttia, kunnes ratsastaisimme erään mäkisen osuuden hieman reippaammin. Mäen päällä hevosilta mitattiin sykkeet miesvoimin, sillä ensimmäiselle osuudelle meitä tarkkailemaan oli lähetetty isä ja Jakke!
Mäen päällä

Alpo reippailee
Sykkeen mittaus. Miesten logiikkaa... Toinen mittaa, toinen kuvaa mutta kuka kirjaa sykkeet ylös?
Tämän jälkeen jatkoimme loppuosuuden 15 km/h keskinopeudella. Matka taittui mukavasti, kuin kilpailuissa ikään! Päivän teemanahan oli kilpailunomainen peruskuntoharjoitus. Etenimme neljän hevosen letkassa mukavaa tahtia välillä vetohevosta vaihdellen. Porukassa mukana olivat minä ja Hapsu, Roosa ja Alpo, Kirsi ja Juhis sekä Annika ja Tähti. Onneksi viimeksi mainittu tammavahvistus oli mukana, sillä joukossa tyhmyys tiivistyy ja esimerkiksi palavan risukasan ja yhden lumipeitteisen kiven ohitus eivät takuulla olisi onnistuneet ilman tämän tomeran neidin vetoapua!



Kun saavuimme ensimmäiseltä lenkiltä, hevoset huollettiin ja tarkastettiin. Tämän jälkeen osa porukasta lähti sovitusti toiselle osuudelle. Ruuna-ryhmä siis suuntasi uudelleen metsän uumeniin tammaneidin siirtyessä sisätiloihin kuivattelemaan ja lämmittelemään. Alpon johdolla selvittiin nuotion ohituksesta, vaikka pieniä ylimääräisiä sydämenlyöntejä sai itse kukin tuntea. Toinen osuus ratsastettiin samoin ohjein kuin ensimmäinenkin, alkuverryttelyä lukuunottamatta. 

Silta kuin silta, tuumaa Alpo. Kotimaisemissaan lenkkeilevät pelkäsivät siltaa eniten!

Sää muuttui siten, että lumen sijasta tihutti silkkaa vettä. Ei onneksi niin runsaasti, mitä sääennustuksessa oltiin lupailtu. Eipä keli paljon hevoshommissa haittaa, niitä kun ei useinkaan voi tehdä sääennustusten mukaan. Jokaisella ratsulla riitti virtaa sen verran, että ratsastajat pysyivät takuuvarmasti lämpiminä. Voi näitä velikultia, vaikka Juhis ei suoranaisesti sukua ruskeille ruunille olekaan. Luonteensa puolesta samaa perhettä. 


Sykkeenmittaus. Naisten logiikkaa: mittaa ja kirjaa.

Jep jep
Takaisin tullessa nuotio oli onneksi jo sammunut, ja voi olla, että 47 km jälkeen savumerkkien tulkinta ei enää olisi ollut kellekään se ykkösjuttu. Tallilla otimme hevosilta varusteet pois ja ne tarkastettiin. Tämän jälkeen vettä alkoi sataa enemmän kuin reippaasti ja siirryimme tallin suojaan huoltelemaan. Kuivaa loimea niskaan ja kylmäsuojia jalkoihin! Tässä asiassa Hapsu on veljeään paljon fiksumpi: suojat saa laittaa myös takasiin! Alpolle ei missään tapauksessa, vaan sinne pitää aina viritellä jääpalapusseja ja pinteliä. Suojat ahdistavat liikaa... 


Velikullat
Siirryimme sisätiloihin vaihtamaan kuivaa vaatetta. Samalla purettiin päivän treeniä. Evästelyn jälkeen riisuttiin tietysti kylmät jaloista ja laitettiin kuivaa loimea päälle. Alpon lastaus tapahtui mukavassa vesisateessa. Kotona riittikin enemmän ja vähemmän märkää tavaraa pestäväksi ja kuivatettavaksi. 

Vammajalan suhteen tässä alkaa olla sellaisissa ulottuvuuksissa, että alkukesästä olisi tarkoitus starttailla 80 km matkalla. Vaivaahan kontti vielä, ja joka kilpailussa ja valmennuksessa on jouduttu mukavuusaluetta ryminällä ylittämään. Kuitenkin seuraavien päivien aikana on tullut selväksi, että kipuilu on lihasperäistä ja ohimenevää. Joka kerran jälkeen kolottaa enemmän ja vähemmän eripaikoista. Jalan asento on ilmeisesti muuttunut sen verran, että aivan uudenlaiset lihakset joutuvat töihin, sillä oireilu on kokonaan oikeassa jalassa. Yhteenvetona todettakoon, että 50 km nytkytys jalustimilla nilkan päällä lisää liikeratoja ja hajoittaa arpikudosta! Tätä siis lisää!

- Hilla

2 kommenttia:

  1. En pystyny kaikkia kuvia katsoon.. Tuli niin kova ikävä näitä maisemia ja ratsastuslenkkejä! Eikö ollutkin aika mageet mäet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! Voi kun meilläkin olisi tälläisiä mäkiä. Muutenkin aivan ihanat treenimaastot!
      -H

      Poista