perjantai 2. kesäkuuta 2017

Helteinen kilpailumatka Viroon

Torstai 18.5.2017

Kuvat: isä ja Mika Kannonlahti

Kisamatka Viroon Kõrvemaan kansainvälisiin matkaratsastuskilpailuihin alkoi varhain torstaiaamuna, kun koko tiimin voimin suuntasimme matkan ensimmäisen etapin tuttuun tapaan Urjalaan. Pikku-Inarikin oli hyvissä ajoin hankkinut passin ensimmäistä etelänmatkaansa varten. Kisareissusta olisi tulossa huippu, sillä ensi kertaa ikinä peräti 11 ratsukkoa Suomesta oli ilmoittautunut mukaan! Roosa ja Alpo starttaisivat 2*120km luokassa ja minä lainaratsulla Wielki Juhiz kansallisessa 80 km kilpailussa. 

Roosa ja Alpo

Minä ja Juhis
Perillä Alpo sai taas jaloitella ennen pidempää kuljetusta. Sää enteili vihdoin lämpenemistä, vaikka paksu pilvipeite vielä peitti koko taivaan. Sadetta ei kuitenkaan saatu, mikä on oikein hyvä tässä kohtaa. On paljon mukavampi pakkailla tavaroita kuivalla kuin sadesäällä. Aloitimme hyvissä ajoin hevosten lastaamisen ja pääsimme matkaan aikataulussa. Mukaan lähti hevosrekka sekä sen perässä kuljetuskoppi. Kyydissä oli tässä kohtaa jo neljä hevosta ja satamamatkalla Hämeenlinnasta nappaisimme vielä yhden kyytiläisen. 

Kun karavaani saapui Tervakoskelle, rekan kuljettajan ilme kertoi kaiken: auto oli hajonnut. Onneksi ei keskelle valtatietä vaan korjaamon pihaan. Hetki siinä ihmeteltiin, kunnes tylysti todettiin että mitään ensiapua ei ole mahdollista antaa vaan tämä auto jää nyt sitten tähän. No voihan sentään! 

Ei muuta kuin hevoset ja tavarat ulos rekasta ja uutta suunnitelmaa luomaan kiireisesti. Paikan päällä oli kaksi koppia ja viisi hevosta. Yhden olisi jäätävä pois matkasta, koska neljälle olisi matkustuspaikka. Yksi hevosista siirrettiin talliin odottelemaan perjantaille järjestynyttä kuljetusta ja muut pakkailivat sulloivat sillä aikaa tavaroita muihin autoihin. Kello kävi ja laivan lähtö lähestyi meidän nököttäessä edelleen Tervakoskella. Vihdoin saatiin hevoset koppeihin ja kaasuittelimme niin reippaasti kuin mahdollista kohti Helsingin satamaa. 

Olimme menossa 16.30 lautalla, joten ne kuuluisat neljän ruuhkat olivat meitä vastassa. Jotenkin onnistuimme survomaan itsemme satamaan niin, että check-in:ssä suostuivat juuri ja juuri ottamaan meidät vielä vastaan. Luukulta päästyämme ajoimme suoraan lauttaan ahtaajien viittoillessa kireästi. Meidän perästämme luukut sitten suljettiinkin ja laiva lähti samantien. Adrenaliinit virtasivat varmasti jokaisen suonissa ja oli kieltämättä aikamoinen supersankari olo! Huh!

Laivassa ehdimme syödä ja huilata matkan ajan. Sen jälkeen suuntasimme satamasta kisapaikalle, jonne onneksi oli vajaa 80 km matka. Kisapaikalle päästyämme isän ilme kertoi kaine: lisää automurheita. Nyt vuorostaan meidän vetoauto päästeli epämiellyttäviä ääniä konepellin alta. Koska kalustoa oli, sovittiin, että meidän auto saa huilata koppiparkissa kisareissun ajan, josko sillä vielä kotiin saakka pääsisi ilman suurempaa säätämistä. 

Olimme viimeiset paikalle saapuvat suomiratsukot, joten muut olivat ihanasti laittaneet meille karsinat valmiiksi. Kun hevoset oli kävelytetty ja ruokittu, lähdimme majoittumaan. 

Perjantai 19.5. 

Aamu sarasti aurinkoisena ja lämpimänä. Olisi tulossa kuuma päivä, ja helteelläkin oli uhkailtu. Aamupuuhien jälkeen laittelimme ratsastuskamppeita kuntoon ja satuloimme hevoset. Kaikki 11 suomiratsukkoa oli rivissä yhtaikaa ja edustuskuvia napsittiin. Sen jälkeen hajaannuimme kahteen ryhmään suorittamaan pientä verryttelyä ratsain. Juhis oli ensi kertaa ulkomailla ja isommissa kisoissa ja meno oli sen mukaista. Saimme tutustua Jolanaan, joka toimi meidän huoltajanamme. Huippu tyyppi, joka sai Juhiksen rauhoittumaan ja minutkin rentoutumaan hevosen selässä. Alpo oli oma itsenä, pirteä mutta järkevä. Toisten kukkoillessa poika seurasi vain kärppänä taustalla, että miten sitä voisikaan Roosan päivää joskus tylsällä kotilenkillä piristää. 

Kaikki 11 ratsukkoa kuvassa

Sama rivi toisesta suunnasta
Suoritimme pienen verryttelyn. Juhis kävi kuumana vaikka sai mennä ensimmäisenä. Lämpötila alkoi nousta ja ilma oli hiostava. Olin jättänyt päälle pitkähihaisen ihan siltä varalta, että jos sattuisin maastoutumaan kivikkoon. Pysyin selässä ja sai kärsiä tuplakuumuudesta. Lenkin jälkeen pesimme hikiset hevoset ja veimme Alpon tekemäämme pikkutarhaan ulkoilemaan. Juhista ei leikkikehään laskettu, vaan sai mutustella eväitä omassa karsinassaan.


Kävimme syömässä, ja sen jälkeen varailimme huoltopaikkoja. Suomileiri huoltoalueella oli näyttävä! Kaikki halusivat leiriytyä samaan paikkaan vieri viereen. Sommitetiin teltallisten huoltopaikat auringon mukaan, että leirin yllä olisi mahdollismman paljon varjopaikkoja. Ihanaa miten porukka oikeasti teki koko ajan yhteistyötä. Ajateltiin kaikkia ja kaikkien hevosia ja kaikkien suorituksia kuin omiaan. Hellesää toi toisille enemmän haasteita kuin toisille, ja asioita pohdittiin yhdessä. Laittelimme myös viilennysalueen valmiiksi ja kannoimme vesiä. Kisakeskus oli kuin pätsi ja hiki virtasi. Minua alkoi heikottaa, ja tankkailinkin sitten nesteitä ahkeraan loppupäivän. Ensimmäinen helle ja sen ohella imetys tuntuivat vetävän kehon ihan kuivaksi. Lihaksia alkoi särkeä, mutta kun otin muutaman geeliboostin, elektrolyyttitasapaino tuntui korjaantuvan. 

Alpo alkutarkastuksessa
Pieni tuulenvire saapui juuri sopivasti ennen alkutarkastuksia. Klo 17 aukesivat eläinlääkärialueen portit ja alkutarkastukset alkoivat. Ensin tarkastettiin kv-luokkien menijät, ja sen jälkeen vuoroon pääsivät kansalliset hevoset.  Kaikki suomalaiset saivat lähtöluvan!! Näin ollen Roosan ja Alpon urakka alkaisi aamulla klo 6, ja minun ja Juhiksen klo 9.30. 

Juhis jonossa tarkastukseen
Eläinlääkärin tarkastuksessa
Illan tullen siirryin Inarin kassa muuta tiimiä aikaisemmin majapaikkaa muiden vielä tehdessä viimehetken viimeistelyjä. Huippugroomi Jolana piti huolen Juhiksen iltavalmisteluista ja luottavaisin mielin ajattelin huomista kisaa. Koitin illan ajan juoda vielä ahkerasti ja olo tuntui korjaantuvan. 

Lauantai 20.5. 

Herätyskello soi klo 4.00, jonka jälkeen hipsin lapsenvahdiksi lupautuneen veljeni ja Outin huoneen ovelle kolkuttelemaan. Unikeot heräsivät ja kiikutin uinuvan lapsoseni heidän kainaloonsa jatkamaan uniaan. Suuntasimme aamupalalle ja sitten kohti kisakeskusta. 

Hevoset olivat kisapaikalla majoittuvien suomalaisten toimesta jo ruokittu, joten aloimme laitella Alpoa kisakuntoon. Roosa oli ajallaan ratsailla ja ehti tehdä alkuverryttelyt. Sää oli pilvinen ja lämpötila mukavan vilpoinen. Kaikki luokan 14 ratsukkoa starttasivat matkaan yhtäaikaa rauhalliseen tahtiin. Katselin lähdön rauhassa loppuun, jonka jälkeen siirryimme vielä viimeistelemään huoltopaikkoja. Äiti ja isä lähtivät pian reitille huoltamaan, joten Jolanan kanssa kävimme läpi vielä omaa suoritustamme ja aikataulua. 

Alkuverryttelyssä


1. lenkki Roosa ja Alpo 40 km

" Olimme sopineet Annen kanssa etenevämme yhtä matkaa, sillä tavoitteet olivat molemilla samat - saada tasavauhtinen tulos. Myös huolttojoukot tekivät yhteistyötä ja olivat sopineet jakavansa huoltopaikkoja, jolloin myös huollot pystyttiin hoitamaan rauhallisemmin, kun jokaisella oli oma huoltopisteensä, josta ei sitten tarvinnut kiirehtiä erikseen muille huoltopisteille. 

Lähdimme liikkeelle pysytellen porukan häntäpäässä ja aloittaen melko rauhallisesti. Tiedossa oli, että edessä olisi teknisesti haastavat reitit kaikkine irtokivineen, joten vauhdinjako tuli myös suunnitella sen mukaisesti. Ensimmäiset 4-6 km olivatkin kaikkein kamalimmassa kunnossa ja suuria irtokiviä oli koko tien leveydeltä. Onneksi ajoittain piennarta pitkin pystyi ratsastamaan, mutta ei sekään täysin riskitöntä ollut, sillä tien pientareista ei voi koskaan olla täysin varma, sillä siellä taas saattaa vaania kavalia routareikiä tai muita vastaavia kuoppia. 

Päästyämme kamalimman pätkän ohitse, alkoivat pohjatkin olemaan paikoitellen ihan hyviä. Reitit kulkivat niin maanteillä, kuin metsissäkin ja muutama lähes rantahiekkainen tienpohjakin löytyi. Maantiet olivat hyvin kivikkoisia, mutta rantahiekkaiset tiet taas olivat hieman paremmassa kunnossa. Näillä pehmeämmillä osuuksilla etenimmekin laukassa, mutta ratsastaessa sai olla erityisen tarkkana, sillä näillä pehmeämmilläkin osuuksilla edellämainittuja irtokiviä löytyi - nyt ne olivat vain osittain piiloutuneet hiekkaan. 

Hevosten askellus toimi hyvin yksiin ja matka sujui joutuisasti. Huolsimme matkan aikana kolmisen kertaa ja joka kerralla sai kaataa vettä hevosen niskaan, sillä lämpötila alkoi pikkuhiljaa jälleen taas kohota. Alpo joi viimeisillä huolloilla jo vähän, mikä on aina hyvä juttu. 

Ensimmäiselle tauolle saavuimme keskinopeuden ollessa oman gps- kelloni mukaan 15,1 km/h. Kello myös näytti ensimmäisen lenkin pituudeksi vain 36 km, joten tämä tietysti nosti keskinoupeuttamme hieman." 

Startti CEI2*



Alpo hymyilee kameralle


Koska oma luokkani starttari vasta klo 9.30, ehdimme Jolanan kanssa hyvin Roosaa ja Alpoa vastaan kun he tulivat ensimmäiselle tauolle. Vauhti oli reipasta 16,49km/h ja hevonen palautui hyvin. Kolme minuuttia palautumiseen, syke 52, kaikki ok ja jatkolupahan siitä tuli. Roosa ja Alpo jäivät tauolle, ja minä ja Jolana lähdimme satuloimaan Juhista. 

Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Hevonen hyöri ja pyöri karsinassaan, koska naapurit olivat jo lähteneet kisaamaan. Hikihän siinä satuloidessa tuli työstä ja tuskasta, mutta lopulta hevonen oli varustessa ja ratsastaja selässä. Sivusilmällä näin, miten Roosa ja Alpo lähtivät reippaasti toiselle osuudelle Annen ja Roopen kanssa. 

2. lenkki Roosa ja Alpo 30 km

 " 40 minuutin tauko kului nopeasti ja toiselle lenkille lähdimme Alpon kanssa muutamaa minuuttia ennen Roopea ja Annea. Tauolla Alpo oli syönyt ja juonut hyvin ja itsekin olin saanut vähän tankattua. Lähdimme liikkeelle rauhakseltaan ja odottelimme Annen ja Roopen saavan meidät kiinni, jotta matkaa voitaisiin jatkaa jälleen yhdessä. Hetken päästä puhelimeni soi ja isä sieltä soitteli, että Annelle oli jäänyt Annen huoltoauton ainoat avaimet taskuun! Hätä ei onneksi ollut tämän näköinen, sillä hetken asiaa pohdittuamme tajusimme, että nököttihän kisakeskuksen traikkuparkilla meidän hieman puolikuntoinen vetoauto, joka pääsi kuin pääsikin lopulta kisapäivänäkin tositoimiin.  Tämän oivalluksen jälkeen matkaa saatiin nyt siis jatkaa taas huoletta eteenpäin. 

Hevoset vaikuttivat tyytyväisiltä ja etenimme tasaisen reippaassa vauhdissa. Huolsimme lenkin aikana kahdesti ja Alpokin hörppi juotavaa kaikilla huolloilla vuoroin omaa taikajuomaansa ja vuoroin taas Roopen vastaavaa mehua. Viimeisillä kilometreillä saimme myös yhden luokkamme ratsukon kiinni ja ratsastimmekin loppumatkan kolmistaan kohti seuraavaa taukolinjaa. 


Taukolinjan ylitimme keskinopeuden ollessa 14,07 km/h. Huolto oli heti vastassa ja satula oli pois selästä nopeasti ja hetken päästä päästiin mittaamaan jälleen sykettä. Alpo palautui melko samalla kaavalla kuin edellisellä tauolla ja kolmessa minuutissa ilmoittauduimme tarkastukseen. Tarkastuksessa Alpon syke oli muistaakseni alle 60 ja kuivumisesta tuli tällä kertaa 2. Lisäksi eläinlääkäri kertoi Alpon suoliäänten olevan kovin hiljaiset, ja antoikin samalla kutsun re-checkiin, jonne olisi määrä mennä 10 minuuttia ennen lähtöaikaamme.


Tästä kiirehdittiin sitten omalle huoltoalueelle, jossa Alpo sai syödä ja juoda, sekä kävellä. Juoksutin Alpoa myös muutaman kerran, kunnes mentiin jälleen eläinlääkärin eteen. Tällä kertaa meidän urakkamme kuitenkin jäi tähän, sillä lähtölupaa emme enää saaneet. Syynä olivat edelleen kovin vaimeiden suoliäänten lisäksi liike, sillä Alpo juoksi jokseenkin tahmeasti juoksutuksessa. Meidän osaltamme urakka päättyi siis tähän ja suuntasin Alpon kanssa takaisin huoltoalueelle Alpon kanssa. Huoltoalueella Alpo joi ensimmäisenä lähes ämpärillisen ja tämän jälkeen menin kävelyttämään Alpoa, joka sai samalla nappailla vähän vihreää. Iltapäivästä kävin vielä näyttämässä oman mielenrauhani takia Alpoa paikalla olleelle hoitavalle eläinlääkärille, joka totesi Alpon normaaliksi. Pilke silmäkulmassa eläinlääkäri totesikin: "The only problem is in the head.", kun Alpo pörräsi hieman jännittyneenä paikallaan tarkastuksen aikana :D 


Loppu hyvin, kaikki hyvin - hevonen oli kunnossa, vaikka emme tällä kertaa tulosta saaneetkaan. Tänään ei ollut meidän päivämme, eikä tästä sovi masentua, vaan tästä jatketaan nyt kohti uusia haasteita! " 







1. lenkki Hilla ja Juhis 40 km

Alkuverryttelyä
Juhis oli yllättävän nätisti verryttelyssä ja kun startin aika koitti, ratsastimme Kirsin ja Elisan kanssa vielä kierroksen verryttelyalueella ja lähdimme sovitusti toisten perään vasta, kun ne olivat kadonneet näköpiiristä. Näin saimme lähteä rauhassa. Juhis oli vetohevosena mukavan rauhallinen, joten mitään ylimääräisiä kevätjuhlaliikkeitä ei saatu. Etenimme alun kivikko osuuden hiljakseen, mutta yllätyimme positiivisesti, miten hyväksi reitit ensimmäisten kilometrien jälkeen muuttuivat.


Startti
Ensimmäinen huolto oli yleinen vesipiste hevosille noin 10 km kohdalla. Sinne ei huoltoalueilla ollut asiaa, mutta järjestäjä tarjosi siellä hevosille vettä. Tuttu tuomariharjoittelija Uutun Mari toivottelikin meille mukavaa matkaa, vaikkemme siinä vielä vettä hevosille tarjonneetkaan. 

Pian saatiinkin sitten vähän vauhtia alun rentouteen, kun saimme luokan kärjen kiinni. Juhis kävi kuumana ja olisi jo kaukaa halunnut posottaa ryhmän ohi. Työtä ja tuskaa oli luvassa, kunnes päätimme ohittaa porukan ja rauhoittaa oman menomme keulaan. Tämä sopi hevosille ja kaikki ohittivat virolaiset enemmän kuin mielissään. Jatkoimme rauhakseen kolmen letkassa. 

Noin 20 km kohdalla huolsimme hevoset. Omat huoltomme olivat paikalla. Hevosia viilennettiin, mutta juomat eivät vielä kelvanneet. Aurinko oli alkanut paistaa. Hörppäsin itsekin reilusti juotavaa, sillä auringon ilmestyessä pilvien takaa, oli alkanut välittömästi janottaa. Matka jatkui tasaiseen tahtiin. 


Ennen seuraavaa huoltoa itselle alkoi tulla huolo olo. Suuta kuivasi ja päätä särki. Pitäisi saada juotavaa. 30 km huollolla joinkin reippaasti ja olo koheni. Myös Juhikselle maistui vesi ja hevosia viilennettiin kastelemalla sillä keli alkoi lämmetä toden teolla. Kun saavuimme viimeiseen huoltoon ennen maalia, oma oloni oli hirveä. Päässä jyskytti ja oksetti. Join kaiken tarjolla olevan juoman, mutta se auttoi vain hetkeksi. Viimeiset 6 km olivat pehmeää hiekkatietä, joka pöllysi urakalla. Suu kuivui pölystä ja ilma tiellä suorastaan seisoi. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että tauolle tullessa takaa suhasi muutama muun luokan ratsukko vauhdikkaasti ohitse ja Juhis alkoi sekoilla. Pientä poukkoilua ja muuta, ja tuntui, että aivan kohta mätkähdän tantereeseen. En pompuista johtuen vaan siitä, että hevonen nyppi kuuluisan suurta päätään alaspäin vetäen samalla minut kohti kaulaansa kuin märkää rättiä.


Jotenkin pääsimme tauolle, jossa minua vastassa olivat Jolanan lisäksi myös äiti ja isä. Arvasin heti, että Alpon kisa oli jäänyt kesken, mutta ilmeet kertoivat että hevosella oli kaikki hyvin. Ensimmäisenä minut passitettiin varjoon juomaan. Olin kuulemma kamalan näköinen. Olo oli takuulla vielä kamalampi. Huolto pelasi ja hevonen vietiin tarkastukseen 10 minuutissa. Syke 56 ja kaikki ok. Nopeus 15,10 km/h.

Mulla sen sijaan ei ollut. Join kunnes tuli stoppi ja juoma alkoi potkia väärään suuntaan. Pidin taukoa ja yritin uudestaan. Seuraavaksi alkoi kiertää mahassa. Olipas kivaa! Varjossa olo helpotti, mutta juominen tuotti tuskaa kun ei tiennyt, kummasta päästä liemi pyrkisi pihalle. Ei onneksi kummastakaan ja 40 minuutin tauon aikana sain koottua itseni toisten tsempatessa ja lopulta kapusin paremmissa voimissa valmiin hevosen selkään. Olin saanut tilannetta korjattua juomalla urheilujuomia ja vettä, sekä syömällä hieman. Hevosella oli kaikki hyvin, ja virtaa jatkaa kisaa.

2. lenkki Hilla ja Juhis 20 km

Lähdimme hieman Kirsin ja Elisan perään, mutta saimme toiset pian kiinni. Ilokseni huomasin, että olo olikin aika hyvä, ja metsän varjossa oli hyvä edetä. Saavuimme taas Marin vesipisteelle, jossa hevosille tällä kertaa maistui juomat. Jatkoimme matkaa tasaiseen tahtiin. 

Toisella lenkillä oli kuitenkin ikävä kivikkoinen osuus, jota tuntui jatkuvan kilometri tolkulla. Etenimme varovaisesti. Lopulta pohjat kuitenkin paranivat ja saimme nostaa nopeutta. Reitin varrella oli vielä pari ikävää mutikkoa, joista osan pääsi kiertopulkua kiertämään mutta viimeisen, varsinaisen vesihaudan yli oli pakko mennä. 

Ratsastin Juhiksella ensimmäisenä, mutta eihän hevonen veteen halunnut mennä. Seuraavaksi Elisa kokeili Safeen kanssa tuloksetta. Lopulta Kirsi kahlasi Annan kanssa ensimmäisen ja muut seurasivat perässä. Kirsin kengäthän siinä kastuivat, mutta turvallinen ylitys oli näin taattu. 




Kun saavuimme seuraavaan huoltoon, olo alkoi taas olla huono. Ryystin juomaa, mutta sama homma kuin tauolla ja oli pakko lopettaa. Totesin huollolle, että enköhän tästä tauolle saakka taas sinnittele. Lähdimme rauhakseltaan taas sitä samaa hiekkabaanaa kohti kisakeskusta. Juuri kun ajattelin, että eiköhän tästä selvitä, alkoi ratsukoita vyöryä ohitse. Arvasin heti, että tässähän ollaan nyt jonkun muun luokan maalisuoralla! Pari ensimmäistä ohitusta selvisin jotenkin vaikka Juhis tulikin ihan kahjoksi. Ei sillä, herkkä hevonen pysyi kyllä käsissä, mutta poikitti ja nyppi ohjia voimalla. Olin varmasti kymmeniä ellen satoja kertoja rystyset mustelmilla hevosen kaulaa vasten rähmälläni ja jotenkin kummassa onnistuin pysymään satulassa. 

Kisakeskuksen jo näkyessä kuulu takaa karjuntaa ja kavionkopsetta. Valtava hevoslauma vyöryi meitä kohti. Minua pyörrytti ja oksetti ja hevonen sekoili. Tajusin hetken koittaneen ja oli päätösten aika. Salamana jalkauduin alas juuri sopivasti, kun maalisuoran taistoa käyvät ratsukot pyyhkäisivät ohitse. Juhis olikin huomattavasti helpommin hallittavissa maastakäsin, joten suurempia ongelmia ei näin ollen ollutkaan. Talutin hyörivän hevosen taukolinjan yli. Huolto pelasi ja hevonen oli heti viilennyksessä ja joku toi minulle juotavaa. Oma olo koheni nyt juodessa sen verran, että olin mukana toimissa. Sovittiin kuitenkin, että Jolana ja Roosa vievät hevosen tarkastukseen ja minä tankkaan sivummalla. 




Eikös tässä kohtaa sitten ollut ruuhkahuippu tarkastusalueella. Maaliintulleita, re-checkejä ennen viimeisiä osuuksia ja sitten meitä tauolle tulleita. Tarkastuksissa kesti ikuisuus. Oli pakko lähteä tässä välissä huoltamaan itseään ja varusteita siltä varalta, että kisa vielä jatkuisi. Onneksi viimeinen tauko oli helteen takia kaikilla 50 minuuttia, sillä se kului eläinlääkärin tarkastukseen jonottaessa!! Olin ihan varma, että hevonen olisi kangitunut koska alueella hädin tuskin mahtui kävelemään. Mitä vielä! Kaikki ok, mutta pakollinen re-check 15 min ennen lähtöä. Katsoimme kelloa ja ei muuta kuin takaisin tarkastusalueelle. Hevonen joi kuitekin hyvin ensin. Onneksi ruuhka oli selvitetty, ja pian jo palasivat takaisin hevosen kanssa. Oli pakko alkaa satuloida, mutta onneksi Juhis söi ja joi siinä samalla. 

3. lenkki Hilla ja Juhis 20 km

Kirsin ja Annan kisa jäi tähän, mutta Elisa ja Safee starttasivat joitakin minuutteja ennen meitä. Kun lähdön aika koitti, ajattelin, että kyllä tästä selvitään kun omakin olo alkoi kohentua. Mitä vielä! Juhis ei halunnut mennä ajanottoteltan ohitse! Käskeminen tuotti sen tuloksen, että hevonen melkein peruutti telttaan. Tulin alas selästä ja lähdin juoksemaan. Ajattelin että juoksen hevosen rinnalla vähän aikaa ja kapuan  ratsaille. 10 metrin jälkeen tuli noutaja. Aivan hirveä olo. Mietin jo, että pitää palata takaisin ja tankata lisää juomista. Järki sanoi, että älä nyt käänny, koska hevonen haluaa jo mennä eteenpäin. Kapusin selkään ja Juhis ampaisi matkaan. 

Saimme pian Elisan ja Safeen kiinni. Olo oli taas kamala. Päässä jyskytti. Mittari näytti että ronski kymppi maaliin. Kyllä tää tästä.

Saavuimme vesipisteelle. Varovaisesti kysyin Marilta, olisiko hänellä ihmisten vettä. Ja oli tietysti! Sain juotua melkein koko vesipullon ja matka jatkui. Tässä oli ehkä pelastus omalle kohdalleni, silä kuinka ollakaan saimme seuraa. Kivikkoisella osuudella tulikin sitten vähän säätöä, kun virolaiset kanssakilpailijat ottivat meidät kiinni ja laukkasivat ohitse. Juuri kun saimme hevoset rauhottumaan niin meinasimme törmätä ohi menneisiin hevosiin, jotka olivatkin spurtin päätteeksi jääneet kävelemään mutkan taakse. Ravasimme ohi vain sillä seurauksella, että kolmikko spurttasi jälleen meidän ohi. Ja jälleen mutkan takaa löytyi joukko käveleviä ratsukoita. Tämähän oli Juhiksen mieleen, kun taas saimme mennä heidän ohitseen. 

Pian takaa kuului taas kopsetta. Kuvio alkoi ärsyttää ja onneksi kivikko loppui samalla. Nostimme nopeutta ja aikansa vedimme letkaa metsäteillä laukaten, mutta pian totesimme olevamme kaksin. Vesilammikoilla taas saimme seuraa, joka takasi meille sen, että sekä Safee että Juhis menivät siitä yli reippaasti. Jatkoimme reipasta tahtia ja ennen viimeistä hultoa olimme karistaneet virolaisen kolmikon kannoiltamme. 

Viimeinen huolto. Kyllä tarkenee!
Oli kuuma. Todella kuuma. Käytimme kaikki loput viilennyspullot hevosiin ja ne myös joivat. Olisi tehnyt mieli kaataa ämpärillinen vettä omaankin niskaan, vaan jätin tekemättä. Päässä jyskytti, mutta enää 6 km matkaa maaliin. Päätimme lähteä maalia kohti ennen kuin ohittamamme kolmikko taas saavuttaisi meidät. Niinpä lähdimme rauhallisella laukalla kohti maalia. 

Siinä laukatessa ohitimme yhden 60 km luokan ratsukon, joka liittyi joukon jatkoksi. Siitäkös meidän hevoset saivat lisävirtaa, hetki laukattiin yli 25 km/h hevosten repiessä meiltä kummaltakin ohjia. Onneksi saatiin meno kuitenkin pian rauhottumaan ja lähestyimme maalia jo huomattavasti rauhallisemmassa tahdissa. Sydän hakkasi kurkussa ja tajusin nestevajauksen olevan melkoinen. Jotenkin vaan siinä oli silti killuttu hevosen kyydissä kohta 80 km. Maali näkyi ja Safee laukkasi pienen matkan päässä edellä. Ajattelin varmistella tulosta ja tyytyä kakkossijaan, jotta hevonen palautuisi hyvin lopputarkastukseen. 

Toisin kävi. Maalin tuntumassa yleisön toimesta kannustettiin ja kiritettiin. Takanamme tuleva poni singahti rinnalle ja samaan aikaan Safee teki sivuloikan, koska huomasi nyt vasta maalilinjalla liehuvat liput... Juhis kurvasi ohitse ja näin ollen tulimme Elisan ja Safeen kanssa ihan yhtäaikaa maaliin. 


Hevosen viilennystä ja sykkeen mittausta



Taas huolto pelasi ja sain itsenikin parempaan jamaan kulauttamalla elektrolyyttipitoisen urheulujuoman ykkösellä alas kurkusta. Sen jälkeen alkoi armoton hevosen viilennys. Hetki siinä meni, että saatiin hevonen viilennettyä ja syke laskemaan. Pitkään se keikkui 62-64 välillä, mutta me emme koskaan mene lopputarkastukseen ennen kuin syke alkaa vitosella. Ei tälläkään kertaa, vaikka kehoituksia ympäriltä tulikin että mitäs siinä vielä mittailette. Hevonen näytti vähän siltä, että sillä saattaisi olla pissahätä, mutta tasaisella tantereella ei kai ollut sopivaa pisupaikkaa Juhikselle. Syke laski pian toivottuihin lukemiin ja Roosa ja Jolana reippaina lähtivät tarkastukseen. Sain käsiini lisää juotavaa ja siiryin aivan aidan vierelle tarkkailemaan. Syke 56 ja kaikki ok, joten kvaalituloshan siitä napsahti molemmille! Myös Elisa ja Safee saivat tulokset!


"Huh huh voitinko minä"
Olipahan tuskien taival! Hevonen on selvästi jo valmis pidemmille matkoille, sillä virtaa vielä jäi. Imetys, helle ja 80 km kisa eivät sopineet minulle, mutta jotenkin siitäkin vaan selvittiin. Hevosta pestiin, syötettiin, huollettiin ja paijattiin. Osallistuin toimintaan vähän sivummalta nesteitä tankkaillen. Samalla siinä todettiin, että pan-suolaa tarvitsee pakata hellekisaan mukaan. Tässä kohtaa olisi takuulla auttanut pieni suolalisä korjaamaan omaa nestetasapainoa. 

Pesun jälkeen maistuu ruoka
Pian oli kansallisten luokkien palkintojenjaon aika. Ja yllätyksekseni Juhis oli siinä hötäkässä ehtinyt maalilinjan yli pikkiriikkisen ennen Safeeta! Ykköstila siitä napsahti ja komea palkintoloimi, jonka Juhis otti vastaan suurella ylpeydellä. Nuoren herran ensimmäisen iso kisa ulkomailla, ensimmäinen pitkä matka ja ensimmäinen voitto! Myös minulle tulos oli merkittävä, sillä tässä kohtaa huomasin, ettei jalassa ollut minkäänlaisia tuntemuksia! Siinä missä aamulla oli vielä jotain kolotusta ollut, niin nyt ei ollut kerrassaan mitään! Ja nestehukasta huolimatta minkäänlaisia kramppeja lihaksistossa ei ollu esiintynyt missään vaiheessa vaan meno oli tuntunut hyvältä. Olin niin iloinen tästä kaikesta. Kaksi vuotta se otti, ja nyt ollaan siinä pisteessä mihin silloin jäätiin.


Me teimme sen!
Ilta kului hevosia hoidellessa ja tavaroita pakkaillessa. Inari oli selvinnyt hienosti päivän ilman äitiä. Oli hän toki herättyään tullut enon ja Outin kanssa kisakeskukselle, mutta tarkoituksella oltiin pidetty etäisyyttä, ettei ikävä yllätä kesken kaiken. Ei lasta yhtään haitannut äidin hikinen syli. 

Iltajuhlassa palkittiin kansainväliset luokat ja ehdimme juuri parahiksi paikalle hurraamaan suomalaisille! 11 ratsukosta peräti 8 sai tuloksen! Ruoka maistui pitkän päivän jälkeen ja itse sain vähitellen nesteitä tankattua lisää. Paljon ei edelleenkään kerralla mennyt sillä helposti alkoi etomaan. Suihkun jälkeen mentiin nukkumaan. 

Sunnuntai 21.5.

Aamulla heräiltiin hyvissä ajoin ja jo kuuden jälkeen oltiin pakattu tavarat, luvutettu huoneet ja siirrytty tallialueelle. Oma olo oli edelleen huono, eikä oikein ruoka maistunut. Juotua sai. (Nestehukkakrapula yllätyksekseni helpotti oikeastaan vasta tiistaina.)  Hevosia jaloiteltiin ja loput tavarat pakattiin. Seitsemältä eläinlääkäri saapui vielä tarkastamaan hevoset. Kaikki oli kunnossa, joten kotimatka saattoi alkaa. Pakattiin hevoset ja lähdettiin hyvissä ajoin kohti satamaa. 

Jännitys kuljetuskaluston suhteen ei ottanut laantuakseen. Jo tulomatkalla kitissyt Honda alkoi kitistä vielä enemmän. Tuli selväksi, että pysähtyä ei saanut vaan satamaan piti pyrkiä. Sinne siis suorinta tietä ja kerrankin oltiin porttien takana jonossa ensimmäisten joukossa. 

Siinä sitten konepelli ylhäällä miesväki pohti mahdollista vikaa. Lopulta autosta alkoi hävitä sähköt, joten vika paikallistui laturiin. Autoa ei uskaltanut enää sammuttaa, joten siinä se kolisten ja kitisten kävi toista tuntia. Vihdoin päästiin laivaan ja sinne se auto sitten sammui. Väliäkös sillä, koska matka Suomen kamaralle hevosten kanssa oli turvattu. Koko ajan saapui avuntarjouspyyntöjä suomiporukalta, joten vaikka auto ei enää satamasta liikahtaisikaan niin vetoapua ja majapaikkaa ja korjausapuakin olisi tarjolla.

Ennen laivasta ulosajoa autoa vähän ladattiin porukan toisesta vetoautosta ja ihme kyllä sillä päästiin Urjalaan saakka. Sieltä sitten järjestettiin Alpolle toinen auto kotimatkaksi, kun veli Turusta ajoi hakemaan Alpon kotiin. Ajamalla Hondakin kotiin tuli, nilkuttaen. Että olipahan jännitystä loppuun saakka! Kotona Alpon iloksi laitumen portit avautuivat ja siellä olikin sitten mukava kuljeskella ja napostella loppuilta.


Iso kiitos valmentajallemme Nina Mickelssonille valmennuksesta ja hevosen lainasta. Kiitos parhaalle matkaseuralle Kirsille ja Elisalle, jotka auttoivat haastavissa ohitustilanteissa! Kiitos myös huippugroomi Jolanalle, jota ilman emme olisi Juhiksen kanssa maaliin päässeet haastavissa olosuhteissa. Iso kiitos suomitiimille tuesta ja avusta kuljetuskalusto-ongelmissa! Kiitos kaikille mukanaolleille! Ihan mahtava reissu, jossa kerrassaan upea yhteishenki ja tekemisen meininki! Seuraavaa reissua odotellessa!

- Hilla
  

1 kommentti:

  1. Huh Huh, melkoinen seikkailu! Itsellekin tuli oikein kylmiä väreitä kun luki sun huonosta olosta. Hienosti tsemppasit maaliin asti!

    VastaaPoista