maanantai 31. heinäkuuta 2017

Hyvästi Oona!


Oona
8.2.2002 - 28.7.2017

 "Ja vaik sut on luotu kantamaan 
Nousemaan aina uudestaan 
Oon pahoillani en osannut lohduttaa 
Mut lupaan vielä se helpottaa" 
(Ote Ellinooran kappaleesta Elefantin paino, joka soi päässäni koko tapahtumien ajan)

Mitä tapahtui meidän Oonalle??
Sitä emme koskaan saa tietää ja se jää meitä ikuisesti vaivaamaan. Vain yksi asia on varmaa. Oona ei koskaan palaa takaisin. 

Oireet huomattiin torstaina iltatallin yhteydessä. Oonan silmät vuotivat, ja niissä pörräsi kärpäsiä niin kuin aina kärpässäällä. Olimme jo hakemassa kärpäshuppua, kun huomasimme, että Oona kättäytyi kummallisesti. Sen alahuuli hieman roikkui ja se mälväsi suutaan koko ajan. Välillä se söi ruohoa halukkaasti, mutta aina kun oli paikoillaan, suu kävi ja huuli roikkui. 

Mitään näkyvää ei havaittu, ja soitimme eläinlääkärille. Epäili ampiaisen pistäneen huuleen ja lupasi tulla myöhemmin illalla katsomaan, jos oire ei kyypakkauksella helpottaisi.

Oona söi koko ajan hyvin ja halukkaasti, mutta huulen kanssa juominen on työläämpää. Myöhään illalla eläinlääkäri saapui, koska kyypakkauksen antamisen jälkeen vaiha ei ollut helpottunut ja Oona mälväsi suutaan koko ajan. Tarkastuksessa hän totesi limakalvojen olevan hivenen keltaiset ja oireiden viittaavan myrkytykseen. Sovittiin, että koitamme aamulla päästä klinikalle jatkotutkimuksiin. Oona oli muuten oma itsensä, syke oli matala, ei lämpöä vain huuli roikkui hassusti ja suu kävi. 


Hevoset viettivät yön tallissa. Oona oli yön aikana syönyt hyvin ja hieman maistellut vettä. Oona ei enää mälvännyt suullaan mutta oli muuten ylirauhallisen oloinen. Kinikalle saimme lähteä heti päivystystapauksena. 

Klinikalle päästyä Oona laiettiin pakkopilttuuseen tutkittavaksi. Tässä kohtaa sydäntä alkoi kylmätä. Vaikka Oona on aina ollut järkevä, ei se välittänyt nyt hiukkaakaan minne se vietiin tai mitä sille tehtiin. Oli kuin olisi ollut rauhoitettu. Jos keltaisuutta oli ollut eilen havaittavissa niin nyt sitä ei tavallinen tumpelokaan voinut enää olla huomaamatta. Kaikki oli keltaista. Jos hevosen olisi klipattu, se olisi ollut varmasti kauttaaltaan kirkkaan keltainen. Ei hyvältä näyttänyt. 

Verikoetuloksia odotellessa hevonen tutkittiin. Suussa ei näkynyt mitään, eikä huulistakaan löytynyt pistojälkiä. Vuotavat silmät tutkittiin, eikä niissäkään näkynyt haavaumia. Vahvan myrkytysepäilyn johdosta Oona laitettiin tippaan, vaikka hevonen ei muuten ollut kuivan oloinen. Rakkokin oli tutkimuksissa täynnä.  
 
Verikokeiden tulosket olivat lohduttomat mm. Oonan bilirubiini oli yli 400, hematokriitti pahasti koholla ja laktaattikin 4! Näillä arvoilla Oonalle todettiin erittäin vakava myrkytystila, jossa hemolyysi elimistössä vahvasti käynnissä. Näin ollen Oonalla oli todennäköisesti jo aivoverenvuotoja ja neurologisia oireita, joista alahuulen roikkuminen, ylirauhallisuus ja  suun mälvääminenkin kertoivat. Koska munuaisarvo oli normaali, ei käärme ollut vaihtoehtona myrkytystilalle.

Tein päätöksen jo heti mielessäni, kun eläinlääkäri alkoi käydä läpi vaihtoehtoja. Pari päivää olisi mahdollista yrittää mennä erittäin massiivisilla nestehoidoilla ja katsoa, mihin suuntaan arvot kehittyisivät. Se, minkälaiseksi hevonen kuntoutuisi JOS kuntoutuisi, olisi arvoitus. En halunnut edes miettiä asiaa, sillä koko tiimi oli sitä mieltä, ettei rakkaan hevosen anneta kärsiä enempää. 


Toivoimme lopetuksen tapahtuvan klinikalla ja mahdollisimman pian. Hyvästelimme Oonan ja pian jo kuljimme laumassa lopetuspaikalle. Paarmat kävivät raukean hevosen kimppuun ja koitimme huiskia niitä muualle, sillä tiesimme kaikki, miten Oona inhosi paarmoja. Pirulliset verenimijät eivät voineet sitä hetkeä odottaa, että saisivat kohta tehdä raadolle mitäs haluaisivat.

Kiitimme Oonaa kaikesta, jonka jälkeen annoimme eläinlääkärin hoitaa osuutensa. 

Lopetus oli helppo ja siisti. Siihen Oona kellahti rauhallisesti kyljelleen ja hönkäisi viimeisen kerran. Oonan ruumis peiteltiin pressulla. Äiti keräsi kukkia ruumiin päälle, jonka jälkeen lähdimme kotiin. 


Olo oli lohduton. Eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että kotona Alpo ja Nappi hirnuivat kilpaa ja etsivät Oonaa. Varmuudeksi pojistakin katsottiin verikokeet, ja ne olivat täysin normaalit. 

Se, mikä Oonan tappoi jää ikuisesti arvoitukseksi. Jokin laitumella kasvava kasvi? Vai voiko alsikeapila olla näin hengenvaarallinen hevoselle? Jos sinun tai tuntemallesi hevoselle on sattunut vastaavaa, olisi kiva kuulla siitä. Minuun voi ottaa yhteyttä blogin kommenttikentän lisäksi Facebookissa Hilla Salopää tai sähköpostilla hilla.salopaa@gmail.com. 

Kiitos Oona kaikesta! Oonan ansioista meistä tuli tiimi, joka todella innostui matkaratsastuksesta. Oonan ansiosta meillä on oma talli ja toinen kisaratsu Alpo. Oonan ansiosta rohkaistuimme pidemmille matkoille ja myös Roosa lähti lajiin mukaan.

Oona oli hevonen, jonka kanssa saattoi tehdä mitä vain missä vain. Kaipaamme sinua kovasti emmekä unohda sinua koskaan!

- Hilla


32 kommenttia:

  1. Olen niin pahoillani. :( Koskaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

    Otan osaa suruunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru 💜 Aamulla herätessään ei osannut tälläistä painajaista mitenkään kuvitella 😞
      -H

      Poista
  2. Suuret osanotot!💔 Oona oli kaunis hevonen ja olette parhaita omistajia mitä hevonen voi saada!💛

    VastaaPoista
  3. Voi ei :'(
    Hyvää matkaa Oonalle ja perheelle jaksamisia <3

    VastaaPoista
  4. Otan osaa ❤️ Itseasiassa mun lv varsalle kävi samoin kesälaitumella sen ollessa vuosikas. Oli kans ylirauhallinen, kun haettiin kotiin kesken laidunkauden. Laitumen omistaja vaan päätti et ottaa omansa pois, eikä tietenkään me omamme yksin jätetty sinne. No opetettiin tamma ajolle ja ihmeteltiin ku meni nii helposti. Aloin seuraa tammaa ja parin päivän pääst ihan keltane, ja tasapaino kadonnu, vietiin klinikalle heti, pulssi ku höyryveturil ja hb 25, aivan kuitti koko varsa. Tiputukseen, verikokeet ja kortisonii... Tätä jatku kolme kuukaut, joka päivä kaks piikkii vastalääket ja kortisonii, keltasuus pysy, haava minkä sai klinikal kun kaatus, ei menny umpeen... Vasta-aineet alko tehoamaa ja pudotettii kortisonimäärää, kaik näytti toimivan...kunnes jätettii lääkkeet pois, samantein varsa taas heikoks... Tätä tehtii kolme kuukaut, kerran viikos klinikal kontrolliin. Joulukuun alussa,6.12, tein päätöksen, raskaan sellasen...ell tuli antamasn varsalle sen viimisen piikin, oli helppoa, tamman sydän loppu siihen ensimmäiseen piikkiin... Koskaan ei selvinny mikä varsalla oli... Menetys raastaa sydäntä edelleen, siitä on jo 18 vuotta. Laitumella oli alsikeapilaa, mutta myös koiranputkea...mitään syytä ei löytynyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos surunvalitteluista ja tarinastasi. 💜

      Poista
  5. Otan osaa suruunne. Toisaalta luin,että alsikeapilan sisällä kasvava sieni olisi sen kasvin haitta ,oireet voisivat viitata sienimyrkytykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💜 Tämä juuri on suurin epäilyksen kohde tällä hetkellä 😞

      Poista
  6. Voi miten surullista!!! :( Ja järkyttävää, kun kuolema tulee noin yllättäen, varoittamatta. Otan sydämestäni osaa <3

    VastaaPoista
  7. Voimia asianosaisille <3
    Satu

    VastaaPoista
  8. Voi ei, olen niin pahoillani teidän puolesta ❤️ Oona sai hienon elämän elää teidän luona, onneksi teillä on kaikki yhteiset muistot joita myöhemmin muistella kun suru väistyy ❤️

    VastaaPoista
  9. Suuret osanotot suruunne. Hevosen menettäminen on aina todella iso suru. Samalla voi kuitenkin olla iloinen ja kiitollinen siitä, että niin upea hevonen on ollut osa elämää ja että sen kanssa on saanut taivaltaa yhteisen matkan. Muistot pysyvät. Voimia teille. <3 // Magda ja perhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille 💜 Juuri näin se on 🦄💕

      Poista
  10. Todella ikävä tapaus! :( Ja vielä, kun ei tiedä mikä on kaiken aiheuttanut. Paljon voimia suureen suruun<3

    VastaaPoista
  11. Osanotot ja jaksamista surun keskellä ❤

    VastaaPoista
  12. Voimia! Lohduttomasta tilanteesta tekee niin hirvittävän paljon kamalamman tuo tietämättömyys. Olin menettää oman tammani tänä kesänä maksatulehdukselle. Syy tuntematon, mutta talvella saadun rokotteen vaikutusta pidetään vaihtoehtona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💜 Ei ole kamalampaa kuin epätietoisuus ja jossittelu. Koskaan ei totuutta saa tietää...

      Poista
  13. Osanotot täältä minultakin. Mun hepalla oli episodi kesällä 2014. Oireina oli ekaks väsymys ja silmät vuotivat. sitten rupesin tarkistamaan enempi niin huomasin keltaisia haavaumia kielessä ja mittasin kuumeen, jota sitten ilmenikin. Kun oli sunnuntai (tietenkin!) niin ei heti sinä iltana otettu verikokeita. Aamulla klinikalle tutkimuksiin ja siellä huomattiin maksa-arvot tapissa, Asat, Alat kolminkertasina viitearvoihin nähden ja gamma-gt yli 1000 (raja-arvo alle 30...) Hepalla oli myös ruskea virtsa ja pulssi tuntui jaloissa, kun kokeili. Kotiutettiin lääkityksellä, mutta joutui huonon voinnin takia uudelleen hevossairaalaan, jossa aloitettiin antibiootti suoneen, nesteytys ja tulehduskipulääke. Pikkuhiljaa arvot alkoi laskemaan ja muutaman pv sairaalassa oloajan jälkeen heppa kotiuitui massiivisine lääkkeineen (metronidatsoli ja joku eläinab..) sekä antepsin. Arvoja laskettiin aika ajoin, viimein maaliskuussa gammagt oli normaali. Heppa toipui siitä, mutta pelko on edeleen olemassa. Silloisella laitumella oli alsikeapilaa ja epäilen sitä syyksi. Tai lähemmin siinä symbioosissa kasvavaa home-sieni-itiötä. Yritin etsiä sitä järkevää lyhyttä tietoiskua, mutta en löytänyt sitä enää täältä netistä. Kuitenkin paljon tietoa ulkomailla aiheesta, pohjois-amerikassa laajalti tunnettu probleema. ja jotakin tietoa löytyykin "alsike clover poisoning" termillä. Aika ajoin tämä aihe nousee suomessakin esille, mutta jotenkin sitä vähätellään. Luulen, että taas aktivoitunut, koska viileä ja kosteahko kesä taas, niinkuin v. 2014 alkukesä ennen niitä helteitä. Suomenhevonen ryhmässä tätä pohdittiin viime vkolla..
    Meistä oli Maaseudun tulevaisuudessakin juttu v.2015. Tässä lyhykäisyydessä mun tarina, mutta kysy lisää, jos jotakin tulee mieleen.
    Voimia <3 Terv. Kati

    VastaaPoista
  14. Epätodellista miten päivä ja huominen voi olla täysin toisenlainen mitä luulee. Paljon jaksamisia teille vielä. Tunnistin tämän tarinan jälkeen huolen hiipivän mieleeni omien laitumien suhteen ja jäin etsimään tietoa tuosta alsikkeesta. Osassa se tyrmättiin täysin, osassa tämä sienisymbioosi tuli esiin ja sen myötä myös se, että ko. sieni voi elää muussakin kasvustossa. Osassa alsiketta oli syytetty mutta lopulta syy olikin ollut muussa kasvissa. Yhtäkaikki nämä lienevät niitä asioita joita ei pysty koskaan täysin sulkemaan pois vaikka mitä yrittäisi. Joskus elämä on vaan niin surkean epäreilua. Oonalla oli kuitenkin onni päästä teidän tiimiin viettämään hyvää hevoselämää. Se on se tärkein asia 💖

    VastaaPoista